Kymmenien laulujoutsenten konsertti vaimenee kun kapellimestari saapuu paikalle

Kommentoi

Viime viikon illat ovat menneet viihtyisästi yhdelle Rautalammin Rastunsuon pellolle syntyneen suuren vesilammikon elämää seuratessa. Ja sitähän on todella riittänyt. Eilen illallakin – jolloin oheinen video on kuvattu – paikalla oli 70-80 laulujoutsenta, viisi kanadanhanhea sekä lukuisa joukko taveja ja haapanoita.

Paikan laulujoutsenten käytös näyttää noudattavan jonkinlaista kaavaa: Suurimman osan ajasta ne ovat melko hiljaa. Vain paikalle laskeutuvat uudet joutsenet saavat niistä osan innostumaan ääntelemään. Harvemmin kuitenkaan kovin monia. Eilen juuri hämärän alettua laskeutua tapahtui kuitenkin jotain, joka poikkesi tästä kaavasta.

Suuri osa ympäri pientä kosteikkoa levinnyttä laumaa alkoi liikkua levottomasti ja ääntelehtimään voimakkaasti. Ensin yksi pari, sitten toinen jne.  Oli kuin olisin seurannut suuren sinfonisen konsertin alkuhetkiä.

Kauan en kuitenkaan saanut tästä erikoisesta äänimaailmasta nauttia, kun paikalle laskeutui näyttävästi kookas aikuinen joutsen kuin myöhästynyt kapellimestari.   Heti paikalle tultuaan lintu levitti suuret siipensä samoin kuin kapellimestari usein kohottaa kätensä ennen esityksen alkua vaimentaakseen kaikki niin orkesterista kuin yleisöstäkin vielä kuuluvat ylimääräiset äänet.

Ja vaikutus oli todella nopea ja samalla hämmentävä: Muut linnut todella vaikenivat.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.