Lintu tukki tien – Mitä sinä olisit tehnyt tässä tilanteessa?

Kommentoi

Olin kesällä palaamassa useiden tuntien kuvaamisen jälkeen kotiin. Väsyneenä ja etenkin nälkäisenä.

Yht’äkkiä hoksasin kuitenkin pienen linnun seikkailevan keskellä metsätietä, ja hiljensin, kuten kaikkien tulisi samassa tilanteessa tehdä. Odoteltuani aikani sen siirtyvän pois tieltä, päätin lopulta ajaa hiljaa lähemmäksi lintua – joka oli paljastunut nuoreksi punarinnaksi – kuvitellen sen väistävän sivuun tai ottavan siivet alleen.

No luulo ei ole tiedon väärti. Ei monestikaan, hyvä jos koskaan.

Videolla näet kuinka hommassa lopulta kävi. Jaksoinko kärsivällisesti odottaa linnunpoikasen poistumista vai paloiko pinnani?

Tämä ei ole ainoa kerta, kun olen joutunut miettimään, mitä tehdä keskellä tietä olevalle varomattomalle linnunpoikaselle. Yksi mieleenpainuvimmista tapauksista sattui jo vuosia sitten Vesannolla.

P.s. Pieni punarinta oli todellakin koko kuvauksen ajan ajoradalla, vaikka se parissa kohtaa katoaa kuvasta. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei kamerani kuvakulma ollut riittävän laaja.

P.s. Video on kuvattu autoni pölyisen tuulilasin lävitse, mikä valitettavasti näkyy kuvan laadussa jonkin verran.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.