Kategorian Kattohaikara Arkisto

  1. Suuria lintuja iltataivaalla ja muita muistoja kuvauskesästä 2017

    Kommentoi
    harmaahaikara,lentaa,tyyrinvirta,rautalampi

    Harmaahaikara lentää iltataivaalla. Tyyrinvirta, Rautalampi.

    Viime kesänä valokuvasin luontoa ehkä vähemmän kuin koskaan sen jälkeen, kun aloin luontokuvaamaan ammattimaisesti varsinaisen päivätyöni ohella. Syitä kuvamäärän laskuun oli ainakin kolme: Kuva-arkistoni on nykyisellään niin suuri, ettei minulla ole monestikaan välitöntä tarvetta kuvata mitään lehtijuttujani varten. Toiseksi, kesän sää ei ollut erityisen suotuisa pääkohteideni, lintujen, kuvaamiselle. Ja kolmanneksi, kesäksi suunnittelemani kaakkurien kuvaukset eivät koskaan toteutuneet, sillä lammen pesintä keskeytyi häirinnän takia  jo toisena peräkkäisenä kesänä.

    Tämä oli minulle suuri pettymys, sillä olin henkisesti valmistautunut käyttämään paljon aikaa kaakkurien kuvaamisen. Valokuvien sijaan keskityinkin kuvaamaan paljon aikaisempaa enemmän videoita, mikä on näkynyt myös kesällä ja syksyllä julkaisemissani blogiartikkeleissa. (more…)

  2. Harvinainen kattohaikara lyhtypylvään nokassa

    Kommentoi

    Harvoin jos koskaan, minulle on tullut sellainen äkkilähtö kuvamaamaan kuin eilen illalla, jolloin sain viestin lukijaltani vain kilometrin päässä kotoani lyhtypylvään nokassa istuvasta kattohaikarasta.  Viestin luettuani en todellakaan jäänyt miettimään edes sekunniksi sitä, pitäisikö minun lähteä vai ei. Päinvastoin.

    Suorastaan syöksyin kuvakonini sisuksiin, ja kannustin uskollisen palvelijani sallitun 40 kilometrin tuntinopeuden mukaiseen laukkaan.  Tämän formulalähdön mahdollisti ennen kaikkea se, että kaikki tarvittavat kuvausvälineet olivat jo valmiina kuvakonini kyydissä, joten niidenkään lastaamiseen minun ei tarvinnut käyttää kallisarvoista aikaa.

    Kallisarvoista se todellakin oli, sillä tämän todella harvinaisen kattohaikaran (Ciconia ciconia) vierailun pituudesta ei ollut mitään varmuutta. Innokkuuttani kuvata laji kotikaupungissani ei lieventänyt edes se, että ilta oli sateinen ja hyvin harmaa.

    Tällä kertaa onni oli kuitenkin oli puolellani ja sain illan kuluessa dokumentoitua linnun kahdessa eri paikassa : sekä istumassa lyhtypylvään nokassa että ruokailemassa suurella peltoaukealla.  Onnea tarvitsinkin, sillä vaikka lintu oli vielä tänään aikaisin aamulla paikalla, en onnistunut siitä enää kuvaamaan liian suuren etäisyyden takia.  Kaiken lisäksi vain pari tuntia myöhemmin se ilmeisesti jätti mansikkakaupungin.

    Kattohaikaran kuvauspaikka Suonenjoella kartalla.

  3. Kattohaikara kalastaa kalanviljelylaitoksella – Harvinainen tilannekuva 21.

    Kommentoi
    Kattohaikara kalastaa kalanviljelylaitoksella.

    Kattohaikara kalastaa kalanviljelylaitoksella.

    Kesäkuun puolessa välissä 2011 Pohjois-Savossa erittäin harvinainen vieras, kattohaikara, pistäytyi lyhyen aikaa ruokailemassa Rautalammilla sijaitsevan Savon Taimenen kalanviljelylaitoksella.

    Itse ehdin paikalle vasta melko myöhään illalla, mutta 25 kilometrin ajomatka kannatti enemmän kuin hyvin. Sain nimittäin seurata tuon upean linnun elämää varsinaiselta aitiopaikalta, sillä lähimmillään se oli vain noin 10 metrin päässä.

    P.s. Tästä linkistä näet tapahtuman jälkeen kirjoittamani artikkelin, jossa on kauniita kuvia samasta kattohaikarasta mm. lupiinikedolla.