Kategorian LOKIT JA TIIRAT Arkisto

  1. Aina ei voi auttaa vaikka kuinka haluaisi – Erilaisia lintukohtaloita viime viikoilta

    Kommentoi

    Viime viikkojen aikana olen saanut poikkeuksellisen paljon pyyntöjä auttaa pulaan joutuneita lintuja. Ensimmäinen näistä koski kolmea vielä lentokyvytöntä kalalokinpoikasta, jotka olivat pudonneet rakennuksen katolla sijainneesta pesimäpaikastaan läheisen alakoulun pihalle elokuun alussa.  Koska lukuvuoden alku oli tuolloin vain muutaman päivän päässä, lintuja ei voinut jättää koulun pihalle. Myöskään niiden palauttaminen alkuperäiselle pesäpaikalleen läheisen, käytöstä poistetun koulun tasakatolle ei tullut kysymykseen, sillä sieltä ne todennäköisesti olisivat päätyneet melko pian uudestaan naapurikoulun pihalle.

    Koska en talvisen akillesjännevammani takia voinut juurikaan juosta todennäköisesti karkuun pyrkivien lokinpoikasten perässä, pyysin apuuni kokeneen paikallisen linturengastajan, ja onnistuimmekin saamaan poikaset kiinni suuremmitta kivuitta. Poikasten rengastuksen jälkeen laitoin poikaset suureen haaviin siten, että yläpuolellamme lentäneet ja tilannetta hätääntyneinä seuranneet emot saattoivat koko ajan nähdä ne. Tämän jälkeen kannoin poikaset muutaman sadan metrin päässä olevaan lampeen emojen seuratessa tarkkaavaisina kulkuani taivaalta. Ja kävi kuten oli tarkoituskin:  Emot seurasivat perässäni lammelle, ja tilanne rauhoittui laskiessani poikaset uimaan vapaina lampeen. Tunne: Iloinen ja helpottunut.

    Kalalokinpoikasten kiinniottopaikka kartalla.

    Muutaman päivä myöhemmin hoitooni tuli siipivammainen aikuinen nuolihaukka. Kahden viikon hoitojakson, johon kuului kaksi eläinlääkärin tarkastusta sekä röntgenkuvaus, jälkeen toimitin Aamuksi nimeämäni linnun sitten Heinolan lintutarhaan jatkohoitoon. Siellä sen kuntoutuminen on eilen saamieni tietojen mukaan sujunut hyvin, ja se tultaneen aikanaan palauttamaan takaisin luontoon. Tunne: Iloinen ja hyvin tyytyväinen. (more…)

  2. Harvinainen leukistinen naurulokki oli mukava löytö

    Kommentoi

    Monien vuosien ajan ylivoimaisesti tärkein kuvauspaikkani Suonenjoen – nyt käytöstä poistettu – jätevedenpuhdistamo tuotti muutama päivä sitten iloisen yllätyksen, sillä huomasin siellä lepäävien naurulokkien joukossa olevan yhden lähes lumenvalkoisen ns. leukistisen yksilön.

    Vaikea lintua olisi ollutkin olla erottamatta muista tavallisen näköisistä naurulokeista. Sen verran erilainen ja ennen kaikkea silmiinpistävä sen höyhenpuvun väritys oli.

    Ilmeisesti myös sen seuralaiset kokivat leukistisen linnun erilaiseksi, sillä sen puolen tunnin aikana, jona minulla oli mahdollisuus sen toimia seurata, se tuli useita kertoja häirityksi muiden naurulokkien toimesta.

    Niinpä se vietti suurimman osan ajasta hiukan erillään muista sen lajitovereista. Surullista mutta totta: Rasismi, se ei rajoitu vain meihin ihmisiin.

    P.s. Leukismi lyhyesti määriteltynä tarkoittaa eriasteista väripigmenttien puuttumista. Leukismin äärimuoto on albinismi, jossa jopa eläimen silmät näyttävät punaisilta. Tämä johtuu siitä, että silmistä puuttuvien väripigmenttien takia silmänpohjan verisuonet heijastuvat verkkokalvon läpi.

    Tästä linkistä näet joitakin aiemmin kuvaamiani leukistisia lintuja.

    Leukistisen naurulokin kuvauspaikka kartalla.

  3. Vanha ystäväni naurulokki Lontoosta yllätti minut täysin

    Kommentoi

     

    Vanhan tuttavan uudelleen näkeminen on aina hauskaa. Joskus myös todella yllättävää: Olin parisen viikkoa sitten kuvamaassa toista tuhatta kala- ja naurulokkia käsittävän suuren lintuparven mukana pellolla ruokailevaa kuovia, kun näin kamerani näytöltä naurulokin kävelevän hyvin ripeästi kuovin ohitse.

    Vaikka järjestelmäkamerani näyttö on valitettavan pieni ja en todellakaan nähnyt kuin vilahduksen lokista, olin kuitenkin havaitsevani jotain keltaista sen jalassa.

    Kun sitten heti kuvaamisen jälkeen katsoin videon uudelleen, näin linnun toisessa jalassa olevan keltaisen koodilla varustetun muovirenkaan. Koska tiesin, että renkaan koodin lukeminen videolta voisi olla mahdotonta, yritin tavoittaa linnun katseellani voidakseni valokuvata sen, jolloin koodin lukeminen olisi varmistunut. Lintu oli kuitenkin kadonnut. Voit kuvitella pettymystäni.

    Onni oli kuitenkin loppujen lopuksi puolellani, sillä pystyin kuin pystinkin myöhemmin lukemaan videon yksittäiskuvasta renkaan koodin. Ja yllätys, yllätys, naurulokin värirenkaan koodi oli sama kuin viime vuonna Suonenjoen entisellä jätevedenpuhdistamolla kuvaaman englantilaisen naurulokin.  Eli kyseessä oli prikulleen sama lintu! Todella harvinainen jälleentapaaminen.

    Tästä linkistä näet Rengastustoimistolta saamani rengastustiedot.

    Linkki viimekesäiseen artikkeliin linnusta, jossa on sekä video tuolloisesta kohtaamisestamme että tarkempaa tietoa naurulokin rengastuspaikasta Pitsean kaatopaikasta Lontoon kupeella

  4. Nappaako salamannopea naurulokki madon isokuovin nokasta – Katso video ja päättele

    Kommentoi

    Varislintujen tiede on todistanut omaavan merkittävän määrän älykkyyttä, mutta miten on lokkien älykkyys?

    Videolla nähtävän tilanteen kuvasin aivan sattumalta, sillä itse asiassa olin juuri aloittanut videon toisen pääosan esittäjän kuvaamisen, kun yhtäkkiä näin jotain hyvin nopeata liikettä kamerani pienellä näytöllä. Liike oli niin nopea, etten todellakaan tajunnut muuta kuin, että kuvaan oli jostain ilmestynyt naurulokki, joka näytti hyökkäävän kohti kuovia.

    Tapahtumien todellinen kulku  – veikö naurulokki tosiaan madon suoraan isokuovin nokasta – ei selvinnyt edes katsoessani kuvaamani videon useamman kerran kameran näytöltä. Totuus paljastui vasta katsoessani sen hidastettuna kotona tietokoneeni suurelta näytöltä.

    Tästä linkistä näet hidastettuna, mitä itse asiassa tapahtui.

    Kun sitten olin seuraavana päivänä kuvaamassa samalla paikalla, toivon näkeväni saman tilanteen toistuvan ja pystyväni kuvaamaan sen uudestaan. Tämä toive ei toteutunut, vaikka – itsellenikin yllätykseksi – sain nähdä erään naurulokin yrittävän samaa temppua ainakin pari kertaa. (more…)

  5. Unohtumaton kokemus – Sadat lokit katosivat mystisesti silmänräpäyksessä.

    Kommentoi

    14.7.2016 Suonenjoen jätevedenpuhdistamolla on syöpynyt muistiini lähtemättömästi: Olin tuona iltana useamman tunnin taistelun jälkeen onnistunut vähän ennen yhdeksää kuvaamaan viimeisenkin alueen satojen lokkien joukossa olevista neljästä rengastetusta naurulokista.  Niinpä vaihdoin kuvauspaikkaani muutaman kymmenen metriä, ja ryhdyin kuvaamaan laskevan auringon viime valoissa kylpeviä nuoria naurulokkeja.

    Vaikka edessäni avautuva näky oli värikkyydessään lähes satumaisen kaunis, tunnelma ei silti ollut täydellinen, sillä selkäni takaa kaikui korviini koko ajan monisatapäisen lokkiparven äänekkäät huudot.

    Tilanne oli kuitenkin tuttu jo kahden viikon ajalta, joten en huomannut lokkiparvesta kantautuvissa äänissä mitään erikoista. En ennen kuin oli jo liian myöhäistä. (more…)

  6. Tämän hellyttävämpää näkyä ei ole – Kalatiiranpoikaset nukkuvat onnellisina emonsa sylissä

    Kommentoi

    Kesäkuussa kuvasin ehdin jo kerran kuvaamaan emonsa sylissä nukkuvia pieniä kalatiiranpoikasia. Tuolloin kuvittelin aiheen osaltani tulleen loppuun käsitellyksi, sillä en voinut aavistaa, kuinka läheltä voisin kuvata samaa tilannetta vain muutama viikko myöhemmin.

    Video on kuvattu sateisena iltana heinaäkuun alussa tilanteessa, jossa toinen poikasista  – emonsa kaulaa vasten torkkuva poikanen – on juuri saanut suurella työllä nielaistua emon itselleen tuoman kalan. Uurastauksesta voipuneena se sitten ei jaksa tehdä muuta kuin taistella unta vastaan nojaten emoonsa, joka varuillaan tarkkailee koko ajan ympäristöä sekä samalla suojaa sateelta toista pienempää, myös nukkuvaa, poikastaan.

    Musiikki: Tchaikovsky, Joutsenlampi, Opus 20, no 2. Soittajana Matias Vuorinen.

    Tästä linkistä näet kesäkuussa julkaisemani videon emonsa sylissä nukkuvasta kalatiiranpoikasesta.

  7. Videon naurulokki oli rengastettu todella mielenkiintoisella paikalla Englannissa

    Kommentoi

    Heinäkuun alkupuolella Suonenjoen jätevedenpuhdistamolla oli samanaikaisesti neljä rengastettua aikuista naurulokkia, joista kaksi oli rengastettu Suomessa. Toinen niistä Outokummussa ja toinen Rautalammilla. Kahdesta muusta linnusta toinen oli puolestaan rengastettu Tanskassa ja toinen Englannissa.

    Reilu viikko sain sitten Rengastustoimistosta tiedot heille ilmoittamastani englantilaisesta naurulokista.  Tuolloin paljastui, että lintu oli rengastettu maaliskuussa Essexissä  Pitsean kaatopaikalla, joka  on vain kivenheiton päässä Lontoosta. Tämä Englannin toiseksi suurin kaatopaikka on hyvin mielenkiintoinen tapaus, sillä se aiotaan sulkea vuoteen 2020 mennessä, jolloin alueen hallinta siirtyy suuren ja vaikutusvaltaisen englantilaisen lintujensuojelujäjestön  RSPB:n (Royal Society for the Protection of Birds, yli miljoona jäsentä) hallintaan. Tällöin järjestö kunnostaa alueen ja siitä tehdään samalla luonnonsuojelualue.

    Rengastuspaikan ja Suonenjoen jätevedenpuhdistamon etäisyys kartalla.

    Pitsen kaatopaikka ja RSBP:n vierailijakeskus kartalla.

    Linnun tarkka sijainti kuvaushetkellä.

    Englanninkielinen artikkeli Pitseasta ja RSPB:n suunnitelmista (the Guardian, 2010).

  8. Yhden kesäillan upeita värejä nuorten naurulokkien seurassa

    Kommentoi
    nuori naurulokki

    Nuori naurulokki

    Heinäkuun alun kuvauksissa keskityin Suonenjoen jätevedenpuhdistamon eri lokkilajien ja kalatiirojen elämän dokumentointiin. Mitään kovin erikoisia kuvia tai tilanteita en kuitenkaan saanut tallennettua.

    Nuoria naurulokkeja

    Nuoria naurulokkeja

    Mielenkiintoisinta olikin yrittää saada selvitettyä alueella parina päivän ajan viihtyneiden neljän rengastetun naurulokin rengaskoodit. Onneksi – vaikkakin todella paljon aikaa työlle uhraten – homma lopulta onnistui. En varmaankaan olisi ryhtynyt koko urakkaan, ellei kaksi lokeista olisi ollut ulkomailla rengastettuja. (more…)

  9. Pieni kalatiiranpoikanen uhmaa poikasiaan puolustanutta pikkutylliemoa

    Kommentoi

    Tämän videolla nähtävän erikoisen tapahtuman historia on lyhykäisyydessään seuraava: Kolme muutaman päivän ikäistä kalatiiranpoikasta oli yhdessä odottamassa emojensa tuovan niille ruokaa. Jostain syystä lähistöllä ravintoa etsineet kaksi pikkutyllinpoikasta erehtyivät  vain parin metrin päähän kalatiiranpoikasista, jolloin poikastensa turvallisuudesta huolestunut pikkutylliemo lennähti kalatiiranpoikasten keskelle ja nokkaisi yhtä niistä jopa takalistosta.

    Sen suurempaa paniikkia tilanteesta ei kuitenkaan onneksi syntynyt. Päinvastoin yksistä kalatiiranpoikasista lähti kävelemään kohti pikkutylliä äännellen koko ajan. Se, kumpi joutui perääntymään, selviää videolta.

  10. Johan on markkinat – Nälkäinen kalatiiranpoikanen hyökkää videolla emonsa kimppuun

    Kommentoi

    Monta mielenkiintoista pientä episodia olen jälleen kerran saanut todistaa seuratessani Suonenjoen entisellä jätevedenpuhdistamolla pesivien lintujen elämää. Valitettavasti useat niistä ovat tapahtuneet joko liian kaukana tai olleet liian lyhytkestoisia voidakseni kuvata niitä. Joitakin näistä nopeasti ohi kiitäneistä hetkistä sain kuitenkin tallennettua.

    Tällä lyhyellä videolla toinen kalatiiraemon poikasista saapuu nälkäisenä emonsa luo kerjäämään ruokaa. Se, miten se kerjäämisensä aloittaa, on hyvin yllättävää. Ainakin minut pienen poikasen salamannopea hyppäys emonsa kimppuun yllätti täysin, sillä vaikka olin viettänyt tiirojen seurassa todella paljon aikaa, en koskaan ollut nähnyt vastaavaa. (more…)