Kategorian Tiltaltti Arkisto

  1. Suururakka takana – Tuhannet luontokuvat saivat nimen

    Kommentoi
    Vaivero

    Vaivero, Chamaedaphne calyculata

    Parin viikon urakka on lopulta ohitse, ja lähes 5000 aiemmin nimeämätöntä kuvaani – niin kasveista, sienistä, hyönteisistä kuin linnuistakin – sai lopulta nimen. Vaikka yllä olevasta vaiveron kuvasta voisi muuta päätellä, kasveja nimettömien kuvien joukossa oli vain muutamia. Näistä vaivero oli loppujen lopuksi helpoin tapaus.

    Sen sijaan alla olevan kasvin toteaminen tavallisen karhunputken punaiseksi värimuodoksi vaati kääntymistä ystäpiiriini kuuluvan kasvibiologin puoleen.

    Punainen karhunputki

    Punainen karhunputki

    Myös alla olevan kasvin nimeäminen nahkajäkäläksi ei olisi todennäköisesti onnistunut ilman hänen apuaan. Valitettavasti vain pelkän kuvan avulla ei ollut mahdollista antaa tälle erikoisen näköiselle mutta kauniille kasville tarkempaa lajinimeä.

    Nahkajäkälä, laji ei tiedossa.

    Nahkajäkälä, laji ei tiedossa.

    Myös perhoset tuottivat päänvaivaa, mutta onnistuin lopulta nimeämään suurimman osan lajilleen. Tälläkin kertaa jouduin kuitenkin hankalimmissa tapauksissa kääntymään itseäni paljon viisaampien puoleen hyönteisfoorumilla. Sieltä sain esim. määrityksen itselleni täysin tuntemattomalle perhoselle, metsäkirjokääriäiselle.

    Piennarkirjokääriäinen, Celypha rurestrana

    Piennarkirjokääriäinen, Celypha rurestrana

    Nimeämättömien kuvien joukossa oli myös joitakin sienikuvia. Helpoin niistä oli oranssiorakas, jonka nimeämisestä selvisin Suomen sienioppaan ystävällisellä avustuksella.

    Oranssiorakas

    Oranssiorakas

    Eräät lajit sen sijaan vaativat suonenjokelaisen tunnetun sieniexpertti Kirsti Eskelisen puoleen kääntymisen. Tämän yhteistyön tuloksena alla olevan kuvan sieni varmistui harvinaiseksi tummaorakkaaksi.

    Tummaorakas

    Tummaorakas

    Sen sijaan toinen kuvaamani erikoisen näköinen orakas jäi toistaiseksi ilman nimeä, koska en ollut ottanut kuvaa sen alapinnasta. Tarkoitukseni nyt onkin käydä kuvaamassa se uudelleen ensi syksynä. Valitettavasti varmuutta sienen uudelleen löytymisestä samalta paikalta  jolla kuvasin sen vuonna 2013, ei kuitenkaan ole.

    Tuntematon orakas , Haavikkolehto, Suonenjoki

    Tuntematon orakas , Haavikkolehto, Suonenjoki

    Useimmat nimeämättömät kuvat olivat kuitenkin lintuja. Monet niistä olin yksinkertaisesti vain unohtanut nimetä, mutta joidenkin nimeämisestä en sijaan olisi selvinnyt ilman lintuharrastajaystäväni asiantuntevaa apua. Etenkin eri-ikäisten lirojen ja metsäviklojen toisistaan erottaminen on minulle ollut aina hankalaa. Samoin pajulintujen ja tiltalttien erottaminen toisistaan tietyissä tilanteissa pelkkien kuvien avulla – kuvathan eivät ääntele – on perinteisesti tuottanut minulle ongelmia.

    Tiltaltti

    Tiltaltti

    Tiettyjen kahlaajien määrittämisen vaikeudesta kertoo osaltaan alla oleva kuva peilikuvalleen pullistelevasta linnusta, jonka molemmat nimesimme rantasipiksi tietyin varauksin. Aivan täyttä varmuutta lajista ei siis tällä hetkellä ole.

    Rantasipi voimistelee

    Rantasipi voimistelee

  2. Tiltaltit ovat tulossa – kuuntele kuinka tiltaltti laulaa.

    1 Kommentti

     

    Tiltaltti männyn oksalla.

    Tiltaltti männyn oksalla.

    Tltaltti (Phylloscopus collybita) ) on Suomen yleisimmän linnun, pajulinnun eli uunilinnun (Phylloscopus trochilus), läheinen sukulainen. Niinpä lajien erottaminen ulkonäön perusteella toistaan on usein hyvin vaikeaa.

    Lauluäänensä perusteella tiltaltti on sen sijaan helppo tunnistaa, sillä sen kuuluva ja usein toistama  heleä ”til-talt, til-talt, til-talt, til-talt” on helppo erottaa, ja josta se on nimensäkin saanut. Näytteellä kuulet myös tiltaltin ”hyit”-kutsuäänen. (more…)

  3. Putkesta putkahti tänäkin kesänä kivitaskuja.

    Kommentoi Tiltaltti kuusitaimikon keskellä.

     

    Olen useana kesänä seurannut Suonenjoen METLA:n tutkimustaimitarhan lintuelämää. Tänä vuonna vierailuni laitoksen alueella ovat kuitenkin olleet kovin satunnaisia ja vähälukuisia.

    Kaiken lisäksi noilta muutamilta kerroilta kertynyt kuvamäärä on ollut todella vähäinen. (more…)

  4. Tillin tallin tiltaltti on hauska laulaja.

    Kommentoi
    Tiltaltti männyn oksalla

    Tiltaltti männyn oksalla

    Kun reilu kymmenen vuotta sitten aloin kirjoittaa viikoittaista lukijahavaintoihin perustuvaa luontopalstaani, tiltaltista ei juuri tullut havaintoja.

    Myöskään pohjoissavolaiset lintuharrastajat eivät vuosittain kovin monia tiltaltteja tuolloin nähneet. Niinpä lajin kuvaaminen ei tuntunut kovin tärkeältä.

    Vuosien mittaan eivät lukijani ole juurikaan sen enemmän tiltaltteja (phylloscopus collybita) havainneet, mutta lintuharrastajien havaintomäärät ovat moninkertaistuneet. (more…)

  5. Kesä toi kiireet: Metsäjäniksestä kyyhyn, pensastaskusta pikkutylliin, kivitaskuun, pajulintuun ja tiltalttiin.

    1 Kommentti

    Viimeiset kolme päivää ovat olleet kiireisiä, sillä luonto on herännyt todella eloon pitkän talviunen jälkeen. Vastaan on lentänyt, loikkinut ja madellut melkoinen lajikirjo. Kuvattavaa on siten riittänyt, liiaiksikin. Mikä harmillisinta, itseäni tyydyttäviä kuvia ei juurikaan ole syntynyt.

    Muutaman viime päivän aikana on saapunut runsaasti hyönteissyöjiä, mikä näkyy myös kuvatuissa lajeissa.

    Ensimmäisenä linssin eteen ehti kaunis pensastaskukoiras.

    Pensataskukoiras on kaunis lintu.

    (more…)