Kategorian Pikkukäpylintu Arkisto

  1. Hetki havumetsien papukaijan, pikkukäpylinnun perhe-elämää

    Kommentoi

    Olen nyt muutaman viikon aikana saanut useamman seurata pikkukäpylintuja (loxia curvirostra), joita voisi hyvällä syyllä kutsua Suomen havumetsien papukaijoiksi: Linnuillahan on papukaijamaisen lyhyt ja käyrä nokka, ja lisäksi  aikuiset linnut ovat värikkäitä kuin papukaijat.  Ulkonäköjensä yhteneväisyydestä huolimatta lajit eivät kuitenkaan ole mitään sukua toisilleen.

    Valitettavasti useimmat meistä eivät koskaan ole päässeet nauttimaan lajin kauneudesta, sillä se viettää suuren osan ajastaan korkealla mäntyjen latvaosissa syömässä kävyistä esiin kaivamiaan siemeniä.

    Lyhyellä videolla viisihenkinen pikkukäpylintu on ruokailemassa suuren sembramännyn latvustossa. Perheeseen kuuluu punasävyinen koiras, kellanvihertävä naaras sekä kolme harmaata, voimakkaasti viirullista nuorta lintua.

    Videon lopuksi harvinainen hetki, kun yksi perheen nuorista on laskeutunut maahan kylpeäkseen pienessä vesilätäkössä.

  2. Unohdettuja kuvia ja muistoja kuva-arkiston kätköistä

    Kommentoi
    Hyönteiset ruuhkassa heinäkuussa 2012

    Hyönteiset ruuhkassa heinäkuussa 2012

    Viime aikoina olen kuluttanut todella suuren osan vapaa-ajastani käymällä läpi tuhansia vielä nimeämättömiä kuvia. Hyönteiskuvien nimien puutteelle on usein yksinkertainen syy: Lajien tunnistaminen ei ainakaan itselleni ole kovin helppoa. Tämän kuvan hyönteisistä entuudestaan tuttuja olivat päällekkäin olevat viherkukkajäärä ja kimalaiskuoriainen. Muista erillään oleva hoikkakukkajäärä sen sijaan teetätti hiukan töitä.

    Syy kuvan ottamiseen oli juuri kuvan tilanne, joka mahdollisti useamman komea lajin vangitsemisen samaan kuvaan. Kolme vuotta aikaisemmin olin sen sijaan kohdannut tilanteen, josta otettu kuva (alla) kertoo paremmin kuin mikään määrä sanoja sen, kuinka tärkeitä kukkivat kukat ovat hyönteisille. (more…)

  3. Pikkukäpylintu saa kyytiä tuulen tuiverruksessa – Katso video

    Kommentoi

    Olen parin päivän ajan yrittänyt saada kuvattua pikkukäpylintuja ilman suurempia tuloksia. Valokuvia en näistä kauniista linnuista ole toistaiseksi saanut vielä yhtään.

    Eilen onnistuin kuitenkin tallentamaan videolle, kuinka komea koirakäpylintu sai varsinaista kyytiä kuusen latvassa.

    Näky kuusen latvaan kiinni tarrautuneesta ja tuulen sinne tänne heittelemästä linnusta oli silmin katsottuna kuitenkin vielä koomisemman näköinen kuin oheisella videolla.

    Hyvin lintu tilanteesta selvisi siihen asti, kunnes luovutti ja lensi pois. Luulisi sillä pään olleen ainakin vähän sekaisin. Sen verran hurjaa meno välillä oli.

  4. Oranssi pikkukäpylintu kuusen latvassa – Katso video.

    1 Kommentti Oranssi pikkukäpylintu kuusen latvassa.

     

    Kävin tänäänkin kuvaamassa koreita pikkukäpylintuja lähes viiden tunnin ajan.

    Saalis oli kuitenkin toivottoman laiha, vaikka linnut kävivät paikalla useamman kerran.

    Onneksi kuitenkin se yksilö, jonka sain lopulta vangittua kamerani kennolle, oli sitäkin kauniimpi.

    Voiko näin kauniita lintuja tosiaan olla täällä Pohjolan perukoilla?

    (more…)

  5. Pikkukäpylintu on Suomen oma papukaija.

    Kommentoi Koiraspikkukäpylintu kuusen latvassa.

    Jälleen yksi tavoite täyttyi: saada kuvattua ensimmäistä kertaa kauniin värikkäitä pikkukäpylintuja.

    Kaiken lisäksi onnistuin kuvaamaan molemmat sukupuolet eli värikkään punaisen koiraan ja vihreän naaraan. Ihan täydellisesti ei kaikki kuitenkaan sujunut, sillä valon suunta oli ongelmallinen. En kuitenkaan valita, vaan nautin täysin siemauksin saamastani harvinaisesta tilaisuudesta.

    Pikkukäpylintu pähkinänkuoressa

    Pikkukäpylintu (Loxia curvirostra) muistuttaa todella paljon, etenkin nokkansa puolesta, papukaijoja. Sen kookkaan nokat leuat menevät nokan kärjessä ristiin, mistä se on saanut englanninkielisen nimensäkin red crossbill ’punainen ristinokka’.

    Kooltaan pikkukäpylintu on suurin piirtein tutun punatulkun kokoinen, 15-17 cm. (more…)