Pikkukäpylintu on Suomen oma papukaija.

Kommentoi

Koiraspikkukäpylintu kuusen latvassa.

Jälleen yksi tavoite täyttyi: saada kuvattua ensimmäistä kertaa kauniin värikkäitä pikkukäpylintuja.

Kaiken lisäksi onnistuin kuvaamaan molemmat sukupuolet eli värikkään punaisen koiraan ja vihreän naaraan. Ihan täydellisesti ei kaikki kuitenkaan sujunut, sillä valon suunta oli ongelmallinen. En kuitenkaan valita, vaan nautin täysin siemauksin saamastani harvinaisesta tilaisuudesta.

Pikkukäpylintu pähkinänkuoressa

Pikkukäpylintu (Loxia curvirostra) muistuttaa todella paljon, etenkin nokkansa puolesta, papukaijoja. Sen kookkaan nokat leuat menevät nokan kärjessä ristiin, mistä se on saanut englanninkielisen nimensäkin red crossbill ’punainen ristinokka’.

Kooltaan pikkukäpylintu on suurin piirtein tutun punatulkun kokoinen, 15-17 cm.

Koiraspikkukäpylintu kuusen latvassa.

Pikkukäpylintu on havumetsien asukas, ja sen pääasiallista ravintoa ovat kuusen siemenet.

Ulkonäkönsä lisäksi linnussa on erikoista se, että se aloittaa pesimisen jo talvella, viimeistään huhtikuun puolivälissä. Luonteeltaan laji on melko rauhaton ja viihtyy usein puiden korkeimmissa osissa. Helpoiten lajin ehkä havaitseekin parven lentäessä ohi päästellen korkeita kip-kip-kip –ääniä.

Naaraspikkukäpylintu kuusen latvassa.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.