Kategorian Sinitiainen Arkisto

  1. Sinitiaisen lentoonlähdön kuvaaminen – Pieleen meni, mutta menköön.

    1 Kommentti
    Sinitiainen, blue tit

    Sinitiainen pyllistää. 🙂

    Aina ei voi onnistua. En minäkään, niin oudolta kuin se voi tuntuakin.

    Nyt nähtävät kuvat lentoon lähtevästä sinitiaisesta ovat tulosta lokakuun alun kokeilusta, johon innostuin odottaessani pihani tähtivieraan, pähkinänakkelin, ilmestymistä kuvattavaksi.

    Alkuperäinen ajatukseni oli aavistaa linnun lähtö ja reagoida sitten sen lähtöön mahdollisimman nopeasti. No, siitähän ei tullut mitään. Ei yhdestäkään kuvasta, sillä olin auttamattoman hidas. Parhaimmassakin tapauksessa linnusta näkyi kuvassa lähinnä vain pyrstö. Useimmissa kuvissa ei linnusta näkynyt yhtikäs mitään.

    Tästä viisastuneena vaihdoin taktiikkaa. Olin näet huomannut, että useimmat vain parin metrin päässä olevat linnut reagoivat kameran ”sarjatuleen” nousemalla välittömästi siivilleen.

    Niinpä aloitin kuvauksen heti linnun tullessa oikealle hollille, minkä seurauksena se useimmissa tapauksissa lähti heti uudelleen lentoon. Temppu toimikin himpun edellistä huomattavasti paremmin, ja onnistuin nyt saamaan koko linnun muutamiin kuviin. Valitettavasti vain linnut yleensä lähtivät karkuun minun kannaltani täysin väärään suuntaan, mistä johtuen kuvissa linnuista näkyivät kohtuullisen terävinä lähinnä niiden selkä tai pyrstösulat. (more…)

  2. Pakkasella pökertynyt sinitiainen hoidokkina – Pienestä vaivasta suuri mielihyvä

    Kommentoi

    Ollessani lauantaina Tyyrinvirralla kuvaamassa edellisen blogijuttuni videota, parempi puoliskoni soitti löytäneensä parvekkeeltamme ilmeisesti ikkunaan törmänneen sinitiaisen. Lintu oli kyllä seissyt tolpillaan höyhenpuku pyöreäksi pörhistyneenä, mutta ei ollut sitä lähestyttäessä tehnyt elettäkään paetakseen .

    Niinpä sen poimiminen pieneen pahvilaatikkoon ja siirtäminen lämpimiin sisätiloihin odottamaan minun paluutani, kävi mutkattomasti mutta tietysti poimijan omaa terveyttä riskeeraamatta, hansikkaat kädessä.

    Sinitintin pyöreä muotohan saattoi nimittäin olla pakkasen lisäksi merkki myös sairaudesta. Esimerkiksi salmonellasta, jonka kanssa ei ole todellakaan leikkimistä. (more…)

  3. Vaalea leukistinen sinitiainen kuin kalkkilaivan kapteeni – Harvinainen tilannekuva 39.

    1 Kommentti

     

    leukistinen sinitiainen

    Leukistinen sinitiainen

    Paikallislehti Sisä-Savossa säännöllisesti ilmestyvä luontopalstani vaati alkuvuosina suuria ajallisia uhrauksia juttujeni kuvittamiseen tarvittavan kuvamateriaalin hankkimiseksi. Usein se tarkoitti sitä, että olin aina, kun se siviilityöni puolesta oli mahdollista, metsästämässä uusia kuvia. Joskus jopa aivan tavallisistakin lajeista, sillä kuva arkistoni – etenkin digikuvien osalta – oli tuolloin vielä täysin riittämätön. (more…)

  4. Kuusitiainen ja sinitiainen kookosrasva- ja maapähkinäjauhoruokinnalla.

    Kommentoi

    Tänään testasin erilaisia omia virityksiä uuden kameran ulkopuolisen mikrofonin tuulisuojina. Mitään raportoitavaa ei siitä vielä kertynyt, muttei testaus aivan hukkaan mennyt.

    Kuvaamisen kohteena oli nimittäin yksi talipallo- vai pitäisikö sanoa maapähkinäjauhopalloautomaateistani. Automaatissa oli tällä kertaa aivan uudenlaisia maapähkinäjauhopalloja, joiden yksi ainesosa oli kookosrasva.

    Tein kokeeksi näitä palloja noin viikko sitten ilman aiempaa omakohtaista kokemusta kookosrasvan maittavuudesta linnuille.

    Aikaisemmasta poiketen minulla ei nyt ole valitettavasti reseptiä tarjota, vaikka niin pallojen keittoa aloittaessani suunnittelin. Kävi näet niin, että nopeasti osoittautui, ettei aikaisempi reseptini, joka perustui sian ihran käyttöön, soveltunut sellaisenaan kookosrasvalle.

    Sillä reseptillä palloista tuli aivan liian kovia kunnon pakkasille. Tästä syystä jouduin lisäämään kasvirasvaa useaan otteeseen saadakseni aikaiseksi sopivan pehmeitä palloja. (more…)

  5. Kova pakkanen innoitti kuvaamaan: Sinitiainen kuuraisella oksalla.

    Kommentoi
    Kuuraisia pensaita auringon laskiessa

    Kuuraisia pensaita auringon laskiessa

    Eivät viime päivät ole suinkaan kuluneet pelkästään työn parissa tai Prokudin-Gurskiin’n kuvia ihaillessa. Lähes joka päivä olen ehtinyt myös nauttimaan mahtavien pakkaskelien loihtimista kuuraisista maisemista.

    Tosin maisemia enemmän olen keskittynyt tutkimaan parin kuuraisen pensaan lintujen sielunelämää. Eikä aika hukkaan ole mennyt, sillä mieleisiäni kuvia on tullut useita.

    Niistä alla esimerkkinä kuvia sinitiaisesta kahtena hyvin kylmänä päivänä. (more…)

  6. Pakkaspäivien lintukuvia.

    Kommentoi Keltasirkku pakkasella.

    Vaikka viime päivinä olenkin innokkaasti tutkinut valokuvauksen historiaa käymällä lävitse Prokudin-Gorskii -kokoelmaa, ei se tarkoita, ettenkö olisi ehtinyt myös kuvaamaan lähiluontoani. (more…)

  7. Lintu kylpee – Kuvissa 20 kylpevää lintulajia.

    Kommentoi
    Kalatiira kylpee. Common tern having a bath.

    Kalatiira kylpee.

    Sateisen sään kunniaksi esittelen jo muutaman vuoden ajan keräämiäni kuvia kylpevistä linnuista.

    Valitsin näytettäviksi kuvia 20 eri lajista. Kuvat ovat periaatteessa samanlaisesta tilanteesta, mutta valitsin näytettäviksi kuvia, jotka ovat keskenään melko erilaisia. Näin voit kokonaisuuden perusteella saada paremman kuvan siitä , mitä linnun kylpiessä tapahtuu.

    Artikkelissa kuvatut lajit ovat: Kuvatut lajit ovat: Harmaasieppo, Kalatiira, Keltasirkku, Keltavästäräkki, Kuovi, Lapinsirri, Leppälintu, Liro, Naurulokki, Pajulintu, Peippo, Pikkutylli, Pikkuvarpunen, Rantasipi, Sinisorsa, Sinitiainen, Taivaanvuohi, Talitiainen, Vihervarpunen, Västäräkki

    Toisaalta jos haluat kokea samat tunteet, jotka minä koin kuvatessani nämä linnut, voit tehdä sen hyvin helposti: Klikkaa tästä, ennen kuin katsot kuvat, niin saat kuulla M. A. Nummisen sattuvan kuvauksen lintukuvaajasta tirkistelemässä kylpevää tipua.

    Suurin osa linnuista on kuvattu luonnossa. Vain muutama kuva on kuvattu oman puutarhani linnuille tarkoitetulta vesialtaalta. Kaikki kuvat sataprosenttisen suomalaisia lähikuvia. Kaikki linnut on kuvattu alle 5 km:n säteellä kodistani. (more…)

  8. Pikkuvarpunen ja sinitiainen pakkaspäivänä

    Kommentoi

     

    Ollapa reilun parin kuukauden päästä tällaiset pakkaskelit, niin kylläpä kelpaisi kuvata.

    Tällä hetkellä kuvaaminen on kuitenkin hyvin turhauttavaa, sillä onnistuneiden kuvien saaminen on kiven takana, vaikka itse kohteet ovat vain parin metrin päässä.

    Mistä siis mättää? Valoa ei ole, joten suljinajat jäävät auttamattoman hitaiksi.

    Niinpä edes edes keskikertaisten kuvien saaminen on tuurista kiinni.

    Kuva: Pikkuvarpunen kylmänä pakkapäivänä.

    (more…)