Ehdin tänään vain pyörähtämään kuukkeleiden luona.
Oli kuitenkin lähes pakko yrittää ehtiä käymään paikalla, sillä lumipeitteen nyt lopulta tultua on vain ajan kysymys, kuinka kauan kuvauspaikan läheisyyteen on enää ollenkaan pääsyä.
Pikavierailuni ei kuitenkaan ollut turha, sillä onnistuin saamaan sellaisia kuvia, joita minulla ei ollut aiemmilta kuvauskerroilta arkistoon kertynytkään. (more…)
Vietin tänäänkin muutaman tunnin kuukkeleiden seurassa.
Kuvauskeli ei ollut paras lähelläkään parasta mahdollista, mutta juuri satanut uusi lumi houkutti kuitenkin käymään paikalla.
Yllättäen sain seuraani kutsumattoman vieraan. (more…)
kuukkeli naavaisella oksalla
Tänään onni suosi Ollia, sillä ensimmäisen kerran useampaan viikkoon valoa riitti elävien otuksien kuvaamiseen.
Niinpä kiitin yläkerran herraa, ja karautin ihastelemaan sielunystäviäni, kuukkeleita. (more…)
Viime päivien blogini ovat olleet sävyltään kovin alakuloisia, joten on syytä hiukan piristää tunnelmaa mukavilla muistoilla yhdestä kuvauskäynnistä erään lukijaperheeni kuukkelipihassa kaukana Suonenjoen keskustasta. Myös kuvat ovat samat kuin silloin julkaistussa pakinassani, ja ne on kuvattu tarinaan liittyvän talon pihassa yhtenä pimeänä talvipäivänä helmikuussa 2008.
Jos osaisin taikoa, loihtisin itselleni vanhan pihapiirin harmaine hirsirakennuksineen. Kauas kaikesta turhasta mutta aivan lähelle kaikkia tarpeellisia palveluita. Luonnonrauhaan, jota häiritsisi vain jokunen tieltään eksynyt ohikulkija.
Luonnon läheisyys näkyisi etenkin pihan eläimistössä, jotka luottavaisella käyttäytymisellään kertoisivat tilan asukkaiden ja eläinten välisestä syvästä luottamuksesta. Niinpä jänö uskaltaisi mitään pelkäämättä imettää pienokaisiaan aivan tuvan ikkunan alla. Supiperhekään ei ujostelisi käydä joskus etsimässä isäntäväen jättämiä ruuantähteitä.
Puhumattakaan viereisen metsikön liito-oravista, jotka yöllisillä ravinnonhakumatkoillaan vierailisivat pihaa reunustavissa koivuissa.
Ja linnut. Niitä minä taikoisin joka sorttia täyttämään kesäisin laulullaan läheiset metsät. Talveksi minä kutsuisin pihaan metsiemme kauneimmat linnut värittämään muuten niin valjua talvista maisemaa. Pihassa kävisivät tietenkin kultaiset keltasirkut ja upeat urpiaiset. Tiaisista ja viherpeipoista puhumattakaan. (more…)
Tänään ehdin vain pyörähtämään kuukkelien luona, mutta onni suosi edelleen ja sain kuvia, jollaisia minulla ei aiemmin ollutkaan.
Kuukkeli keikistelee kelon nokassa.
Ehdin tänään piipahtaa kuukkeliystävieni luona.
Onni oli edelleen suosiollinen, sillä oltuaan hetken nuoressa valoisassa männikössä ne siirtyivät lepäämään tiheään kuusikon suojaan.
Kuukkeli valoisassa mäntymetsässä.
Kuukkeli valoisassa männikössä.
Viikonlopusta merkittävä osa vierähti jälleen kuukkelien kanssa.
Kuukkelit kävivät kuvausstudiossani vain muutaman kerran kunakin päivänä. Jokaisella ne olivat paikalla riittävän kauan niiden kuvaamiseksi.
Ongelma vain oli, että nuo älykkäät otukset naruttivat minua taas useammin kuin kerran ja istuivat, jollain muulla oksalla kuin sillä, jolta istumassa olin varautunut niitä kuvaamaan.
Niinpä otettujen kuvien määrä jäi todella pieneksi. Mutta ei hätää, onnistuneita otoksia oli aivan riittävästi. Huolellisuus palkittiin!
Tällä hetkellä kuukkelit valmistautuvat jo uuteen pesimäkauteen, joten ne käyvät vain harvakseltaan ruokintapaikalla.
Se, osuuko minun lyhyt vierailuni samaan aikaan kuin lintujen saapuminen ruokailemaan olo, on tähän saakka ollut lähes sattuman kauppaa.
Kuukkeli valoisassa mäntymetsässä.
Kolmas kerta ei aina sano totuutta.
Joskus tarvitaan neljäskin kerta.
Aina ei sekään riitä.
Kuukkeli kumartaa sinisessä metsässä.
Aina ei voi saada, sitä mitä haluaa: Kuvittelin pakkasten jatkuvan hamaan huhtikuuhun hurmaavine huurrejoutsenkuvauksineen.
Vaan stoppi sille näyttää tulleen.
Samoin käynee myös hyvin alkaneiden koskikarakuvausten.
Kaiken hyvän lisäksi pihani kuusitiaisetkaan eivät näytä olevan kuuluisuudenkipeitä ja haluavan kuvattavan itseään.
Kuva: Kuukkeli metsän pimennossa.