Kategorian Varis Arkisto

  1. Älykkäänä pidetty varis ei selvinnyt peilitestistä vaan puri vihastuneena itseään jalasta

    Kommentoi

    Varista on pidetty yhtenä älykkäimmistä eläimistä. Onpa joissakin melko viimeaikaisissa tutkimuksissa löydetty todisteita siitä, että varis voisi olla jopa yhtä älykäs kuin 7-vuotias lapsi. Monille muille älykkäinä pidettyinä eläimille varis kuitenkin häviää klassisessa peilitestissä, jota yleisesti käytetään tutkittaessa, mitkä eläimet ovat tietoisia itsestään.  Eläimen kykyä tunnistaa itsensä peilistä pidetään nimittäin yhtenä älykkyyden mittarina. Ja tässä älykkyystestissä varikset – päinvastoin kuin harakat – eivät ole koskaan kunnostautuneet.

    Eivät myöskään minun pihavarikseni, joita seurasin lähes päivittäin eräässä vaiheessa viime huhtikuussa. Tämä ei kuitenkaan alun perin tarkoitus, mutta kun olin kerran nähnyt yhden variksen käyttäytyvän aggressiivisesti omaa peilikuvaansa kohtaan, jäin variskuumeen valtaan ja päätin yrittää saada taltioitua videolle niiden erikoista käyttäytymistä peilin edessä.

    Helppoa varisten kuvaaminen ei ollut, sillä varikset  – kuten muutkin varislinnut –  reagoivat hyvin nopeasti kaikkeen havaitsemaansa epämääräiseen liikkeeseen lähellään. Etenkin kameran objektiivin linssistä tuleva pienikin heijastus saa ne useimmiten nousemaan heti siivilleen ja pakenemaan. Lopulta kärsivällisyyteni kuitenkin palkittiin, ja sain kuin sainkin vangittua videolle tilanteita, joista käy mielestäni selvästi esille se, ettei varis todellakaan ymmärrä peilissä näkemänsä linnun olevan se itse. Erinomaisena esimerkkinä oheinen video, jolla varis puree useamman kerran omaa jalkaansa, nokkii peilikuvaansa ja ärhentelee muutenkin peilissä näkemälleen lajikumppanille.

    Huom! Tällä kertaa videolla kuultavat äänet eivät ole aitoja kuvaustilanteessa äänitettyjä, sillä video on kuvattu sisätiloissa ikkunalasien lävitse.

    P.s. Tarkoitukseni on myöhemmin julkaista muuta kevään aikana kuvaamaani materiaalia, josta käy ilmi, miten jotkin muut lajit reagoivat peilien läsnäoloon.

    Lähteitä:

    BBC: Crows could be the smartest animal other than primates

    Corvid Research Blog: “Mirror, mirror on the wall

    The Journal.ie: Crows are just as clever as some seven year olds

    The Science Times: Are Crows the Smartest Birds on Earth

    Yale University, Human Relations Area Files: The Intelligent Crow: Exploring Human-Animal Relationships Cross-Culturally

  2. Paljastan rokkikikkani joka auttaa varisten kuvaamisessa

    Kommentoi

    Varis on älykäs ja useimmiten hyvin varovainen.  Huomatessaan joutuneensa tarkkailun kohteeksi se yleensä aina pakenee, mikä tekee sen kuvaamisesta lähietäisyydeltä hyvin haastavaa. Itselläni ei ole ollut useaan vuoteen tarvetta kuvata variksia, joten ehdin kesän kuluessa jo lähes turhautua Suonenjoen entisellä jätevedenpuhdistamolla viihtyvien varisten onnistuessa aina väistämään kameraani.

    Elokuussa sitten onneksi muistin jo toistakymmentä vuotta sitten keksimäni kikan, jolla olin onnistunut tuolloin kuvaamaan niin variksia, harakoita kuin mustavariksiakin.

    Ongelmahan minun tapauksessani juontuu siitä, että hyvin usein kuvaan käyttäen autoani piilokojuna. Niinpä kun lähestyn variksia, ne karkaavat.  Jos olen onnistunut pääsemään kuvausetäisyydelle ja sammutan autoni tärinän poistamiseksi. Varikset karkaavat. Jos taas käynnistän auton uudelleen, vaihtaakseni kuvakulmaa tai kuvausetäisyyttä. Varikset karkaavat.

    Kikkani on tämä: Avaan auton ikkunat ja laitan autoradion soittamaan musiikkia HYVIN KOVAA jo hyvissä ajoin, ennen kuin lähestyn variksia. Kun olen sopivalla kuvausetäisyydellä, pysähdyn, mutta en sammuta auton moottoria, vaan annan sen käydä vielä vähän aikaa. Koko tuon ajan tarkkailen varisten käytöstä.  Jos linnut näyttävät rauhallisilta, sammutan moottorin.

    Autoradiota ei ole kuitenkaan tarvetta sammuttaa, ellen kuvaa videolle ja haluan saada taltioitua myös kuvaushetken äänet. Toisaalta ainakin omat kamerani pitävät valokuvatessa niin kovaa ääntä, että autoradion mykistäminen ei ole järkevää. Etenkin jos kuvausetäisyys on hyvin lyhyt.

    Oman kokemukseni mukaan kaikki sellainen musiikki, josta ei kuulu selvästi ihmisen lauluääni, toimii parhaiten. Niinpä olen käyttänyt niin rokkia kuin klassistakin musiikkia tähän varisten huomion hämäämiseen.

    Yllä olevan videon variksen kylpykohtausta kuvatessani autoradio soitti eteläamerikkalaista musiikkia koko kylpyhetken ajan. Kuvausetäisyys oli parikymmentä metriä.

    Videon toinen klippi, jossa varis syö jotain löytämäänsä herkkua, on sitten kuvattu huomattavasti lähempää. Vain noin seitsemän metrin päästä. Tällä kertaa sammutin autoradioni lähes heti kuvauksen alettua.  Tämä ei häirinnyt kuitenkaan lintua, vaan onnistuin kuvaamaan sitä yhteensä lähes minuutin.

    Musiikkia on siis kuvaustilanteissa käytetty ”merkityksettömänä meluna” peittämään muita variksia mahdollisesti pelästyttäviä ääniä. Toisaalta on kiehtovaa ajatella, että ehkäpä varikset pitivätkin soittamastani musiikista ja käyttäytyivät siksi poikkeavan rauhallisesti.  Tästäkin minulla on omakohtainen kokemus hoitaessani pientä Vaakku-varista omassa työhuoneessani nelisen vuotta sitten. Vaakkuhan tykkäsi kuunnella Edit Piafia.

    Videolla kuultava musiikki ei tekijänoikeudellisista syistä ole samaa kuin, se mitä varikset kuvaustilanteissa kuulivat. Onneksi sain luvan käyttää 80-luvulla syntyneen suonenjokelaisen Gonzo –bändin  ’Suuntana Suonenjoki’ –kipaletta, mistä olen heille hyvin kiitollinen.  Äänitin kappaleenollessani kutsuvieraana heidän mahtavassa ”paluukonsertissaan” Suonenjoella syksyllä 2013.

    Gonzo Facebookissa

    Suuntana Suonenjoki, Gonzon konserttitaltionti samalta keikalta videolla.

  3. Varis leikkii styroksilla – Harvinainen tilannekuva 75

    Kommentoi
    Varis leikkii styroksilla

    Varis leikkii styroksilla

    Olen aiemmin julkaissut kuvan esineellä leikkivästä varislinnusta. Silloinhan kuvauksen kohteena oli Metlan Suonenjoen tutkimusasemalla kumirenkaalla leikkivä korppi.

    Tällä kertaa kuvauspaikka oli Suonenjoen jätevedenpuhdistamo. Kuvan varis oli löytänyt itseään syystä tai toisesta kiinnostavan styroksilevyn kappaleen, josta se sitten repi nokallaan pienempiä paloja. Kuvassa olevasta palasta se oli ilmeisesti erityisen ilahtanut, koska se piti sitä pitemmän aikaan nokassaan ikäänkuin esitellääkseen sitä lähellä oleville lajitovereilleen.

    Siinä, että varis ylipäätänsä leikkii ei ole nykyisen tieteellisen tiedon valossa mitään ihmeellistä vastaahan sen älykkyys tietyssä mielessä jopa 5-7 vuotiaan lapsen älykkyyttä.

  4. Varis kuuntelee Edith Piafin laulavan ”Non, je ne regrette rien”.

    Kommentoi

    Huom! Olen myöhemmin poistanut videolta ääniraidan, koska se YouTuben ilmoituksen mukaan rikkoi tekijänoikeussopimuksia. Ilmoitus on hyvin kummallinen, sillä se oli ladattu YouTuben omasta YouTubeen videoitaan lataaville tarkoitetusta kokoelmasta. 

    Jos kuitenkin haluat nauttia, kuten lämpimästi suosittelen, samasta mahtavasta Piafin esityksestä, jota varis videolla kuuntelee,  aukaise  tämä linkki selaimen toisessa ikkunassa .

    Muutama päivä sitten sain lukijavihjeen epätavallisen pienestä ja lähes lentokyvyttömästä variksesta.

    Koska minulla oli sillä hetkellä sopivasti vapaata, kävin pyydystämässä variksen ja toin sen kotiini, jossa sijoitin sen omaan työhuoneeseeni.

    Lintu paljastui – kuten arvata saattaa aliravituksi – ja sitä ilmeisesti vaivasi hengitystietulehdus. Lisäksi ruuan nieleminen oli sille vaikeaa.

    Nyt vaakku on kuntoutunut siinä määrin, että sen tarkastaneen eläinlääkärin mielestä sitä ei ole tarve lopettaa, jos ja kun sille vain löytyy sopiva hoitopaikka.

    Kokeilumielessä olen antanut sille ruuan lisäksi myös musiikkiterapiaa. Niinpä se on saanut nauttia mm. useita tunteja Chopinin rauhoittavia pianokonserttoja. (more…)

  5. Myöhäinen lintu madon nappaa – Ainakin rantasipi ja varis.

    Kommentoi Rantasipi nappaa madon.

    Suonenjoen jätevedenpuhdistamolta linnut löytävät ilmeisen paljon ruokaa.

    Sorsalintuja ja pikkutyllejä lukuun ottamatta minulle on jäänyt epäselväksi, mitä ne sieltä loppujen lopuksi löytävät.

    Toisaalta nähtyäni sen, mitä esim. kuvan sinisorsa nauttii iltaruuakseen, en ole aivan vakuuttunut siitä, että todella edes haluan tietää mitään muiden lintulajien ravinnosta. (more…)

  6. Saavatko varikset ainoan hengissä olevan pikkutyllinpoikasen?

    Kommentoi
    Nuori pikkutyllin poikanen

    Nuori pikkutyllin poikanen

    Kolme sisarustaan menettänyt pikkutyllinpoikanen on kasvanut muutamassa päivässä roimasti.

    Se on myös menettänyt osan hellyttävästä pörröisestä poikasasustaan. Itse asiassa poikanen on jo niin iso, että sillä on vaikeuksia mahtua kokonaan emonsa alle.

    Valitettavasti poikanen saattaa olla menettänyt myös muuta kuin sisaruksensa: Eilen illalla ei toista emoa näkynyt lainkaan sen reilun tunnin aikana, jonka paikalla vietin.

    Voiko olla, että toinen vanhemmista on lähtenyt ja jättänyt puolisonsa selviytymään yksin yhden poikasen hoidosta?

    Tämä olisi poikkeuksellista, sillä näin ei ole aiempina vuosina koskaan käynyt. Tosin poikaskuolemiakaan ei ole aiemmin sattunut. Jos näin on todella tapahtunut, poikasen turvallisuus on entistä enemmän uhattuna, sillä alueen varislinnut kyllä jaksavat olla valppaina. (more…)

  7. Kuvia elämän kolhimista: Keisarinviitta, heinäsirkka, varis ja talitiainen.

    Kommentoi

    keisarinviitta-2011-2020

    Viimeisen kahden viikon aikana kohtalo on tuonut eteeni niin lintuja kuin hyönteisiäkin, joita yhdistää se julma totuus, ettei elämä ole koskaan tasapuolista.

    Ensimmäisessä kuvassa on ennen niin harvinainen hopeatäplä, keisarinviitta, joka jakaa lähes kaikkien perhosten vanhetessaan kohtaaman ongelman: Niiden siivet ovat kuluneet ja usein täynnä eletystä elämästä kertovia lovia. (more…)

  8. Väsynyt matkamies kesäkodissani – Räkättirastaan muuttomatkan onneton loppu.

    Kommentoi
    Kuollut räkäkättirastas jätevedenpuhdistamolla.

    Kuollut räkäkättirastas jätevedenpuhdistamolla.

    Viime päivinä räkättirastaita on ilmaantunut melko suurissa parvissa maisemaa elävöittämään.

    Kaikkien muutto ei kuitenkaan ole sujunut onnellisten tähtien alla aivan loppuun saakka.

    Kesäkodissani, jätevedenpuhdistamolla, silmiini näet sattui eräs onneton matkamies, jolle muuton rasitukset olivat ilmeisesti olleet liikaa.

    (more…)

  9. Leukistisia ja muita fyysisesti poikkeavia lintuja

    4 Kommenttia
    Leukistinen, lähes täysalbino, sinisorsa

    Kuva: Leukistinen, lähes täysalbino, sinisorsa

    Yllä oleva leukistinen sinisorsa on kuvattu Suonenjoella noin v. 2004. Pitää varmaan yrittää löytää tarkempi aika jostain. Kuva on vanha diaskannaus, joten tietokoneelta eivät tiedot löydy.

    Alla oleva leukistinen sinitiainen on sen sijaan kuvattu Tervon Talluskylässä 27.3.2005.  Värivirheen lisäksi linnulla oli viallinen varvas.

    Leukistinen sinitiainen

    Kuva: Leukistinen sinitiainen

    Leukistinen pikkuvarpunen omalla piharuokinnallani syksyllä 2005, jolloin laji oli runsastumassa paikkakunnalla. Vuonna 2008 talviruokinallani kävi lähes 8o yksilöä. (more…)