Kategorian Suomi Arkisto

  1. Poroja Kaunispäällä – Matkalla pohjoiseen.

    Kommentoi Poro astumassa tielle.

     

    Viime viikon matka pohjoiseen ei ollut mikään kuvausmatka, mutta toki käytin jokaisen mahdollisuuden dokumentoida näkemääni. Olin silti etukäteen toivonut saada mahdollisuuden kuvata poroa jossain sille ominaisessa ja ennen kaikkea lappilaisessa maisemassa.

    Toiveen toteutuminen otti kuitenkin tosi tiukille. Ei sen takia ettemme olisi nähneet poroja, sillä itse asiassa niitä oli tien tukkona useammin kuin kerran, vaan siksi ettei aikataulumme mahdollistanut kuvausmahdollisuuksien metsästystä. (more…)

  2. Jyrkänkosken vanha ruukki Sonkajärvellä.

    Kommentoi

    Aina Kajaanissa käydessäni huomioni on kiinnittänyt Jyrkänkosken rautaruukin viitta 5-tien varressa Iisalmen pohjoispuolella.

    Sen enempää en eilistä ennen paikasta tiennyt, mutta viitta oli kuitenkin houkutteleva.

    Eilen siis lopulta kävin paikassa paluumatkalla Kajaanista, ja täytyy sanoa, että paikka yllätti minut lähes totaalisesti.

    Tai ainakin mahtavasti jyrisevä koski masuuni rakennuksen vieressä. Rakennuksessa oli muuten kahvila, ravintola, pieni taidenäyttely sekä ruukin historiasta kertova näyttely.

    Hiukan paikan tunnelmaa latisti huoli Talvivaaran kaivoksen mahdollisista vaikutuksista myös näihin kaivoksen eteläpuolisiin vesistöihin.

    Paikallinen väestö ainakin tuntuu olevan asiasta kovin huolestunut päätellen useista STOP TALVIVAARA –kylteistä.

    Stop Talvivaara -kyltti Jyrkänkoskella.

    Lisätietoa paikasta löydät Sonkajärven kunnan sivuilta.

     

  3. Osa Mekaanisen Musiikin Museon arvoituksista selvisi.

    Kommentoi mekaanisen-musiikin-museo-2011-3319

    Varkauden Mekaanisen Musiikin Museon väen huumorintaju on todella vertaansa vailla. Vai mitä pitäisi päätellä siitä, että sen lisäksi että he lukivat närkästymättä edellisen museotaan käsitelleen blogini, he vaivautuivat vielä paljastamaan osan mieltäni painaneista museota koskevista mysteereistä. Hyvää palvelua sanoisin.

     

    Näin museo vastasi:

    mekaanisen-musiikin-museo-2011-3361

    “Martti Ahtisaaren kipsipäälle löytyy “lähes luonnollinen” selitys, sillä se liittyy museonjohtajan poliittiseen cabaret-tyyppiseen esitykseen. Kyseisen patsaan selkäpuolelta nimittäin löytyy tarkemmin katsottuna puukko ja viestilappu, jossa lukee “terveisin Mauno Koivisto”.

    Cervantesin Don Quijote-aiheinen maalaus on vain yksi monista, joita Jürgen Kempf on vapaa-ajallaan vuosien varrella maalannut. Niinpä museorakennuksessa silmiin osuvat maalaukset ovat pääosin hänen omaa käsialaansa, suurin piirtein aikaväliltä 1990-2011. Maalausten joukossa mm. mekaanisen musiikin gurun, herra Hugo Popperin (1857-1910) muotokuva.”

    P.s. Jos et ole vielä lukenut blogiani vierailustani tähän museoon, löydät sen täältä: Maailman mukavin museo.

  4. Maailman mukavin museo: Mekaanisen musiikin museo Varkaudessa.

    Kommentoi
    Mekaanisen musiikin museo, Varkaus.

    Mekaanisen musiikin museo, Varkaus.

    Varkauden Mekaanisen Musiikin Museo on todella käymisen arvoinen kohde.

    Olen elämäni aikana käynyt sellaisissa kohtuullisen merkittävissä museoissa kuin Lontoon Tate Gallery, Natural History Museum ja British Museum, Pariisin Louvre, Versailles ja Musée d’Orsay , New Yorkin MoMA sekä Pietarin Eremitaasi vain joitakin mainitakseni.

    On kuitenkin yksi, joka käy ylitse näiden kaikkien. Se on Varkaudessa sijaitseva mekaanisen musiikin museo, joka ei tietenkään pärjää kokoelmiensa laajuudessa tai kulttuurillisessa merkittävyydessä edellä mainituille megamuseoille, mutta sen vahvuus onkin jotain aivan muuta. Se on nimittäin museo, jossa kävijällä on aidosti hauskaa sillä niin koomisen hauskoja sen eri aikakausilta ja eri puolilta maailmaa kotoisin olevat musiikkia tuottavat ihmevempeleet ovat.

    Pelkät laitteet eivät kuitenkaan jaksaisi viihdyttää kuin joitakin laitefriikkejä, mutta onneksi museon omistajat ovat ymmärtäneet kehittää hyvin persoonallisen ja ennen kaikkea hauskan museokierroksen, joka ei varmaankaan jätä ketään kylmäksi.

    Itse kävin museossa noin viikko sitten koulumme ruotsalaisten vieraiden kanssa. Koska olin paikassa ainakin neljättä kertaa, keskityin etsimään itseäni kiinnostavia yksityiskohtia.

    Tämänkertaiset kuvani eivät valitettavasti pysty juurikaan kertomaan siitä, millainen museo ja sen laitteet ovat, tai miltä ne ennen kaikkea kuulostavat. Se niistä kuitenkin toivottavasti kuitenkin selviää, kuin paljon hauskaa ja erikoista nähtävää museossa on, kunhan vain itse hoksaa pitää silmänsä auki eikä tyydy vain siihen, mitä opas valmiiksi annosteltuna tarjoaa. (more…)