Tag Archive: metsästys

  1. Tämän miehen 40 vuotta vanha päätös on vähintäänkin peukuttamisen arvoinen.

    1 Comment
    Kuukkeli Tähtiotsa ihmettelee maailman menoa jäkälän peittämällä oksalla.

    Kuukkeli Tähtiotsa ihmettelee maailman menoa jäkälän peittämällä oksalla.

    Olipa hieno ja mieleenpainuva kokemus: Lähes kasikymppinen lukijani viuhtoi edelläni kuusikossa sen, minkä käsittämättömän vetreistä sääristään lähti.

    Kerran hän jopa kääntyi ympäri ja kysyi huolestuneen näköisenä, jaksoinko pysytellä hänen vanavedessään.

    Syy, miksi olimme lähteneet liikkeelle, oli hänen lupauksensa viedä minut itselleni aivan uuteen kuukkelipaikkaan.

    Reilun tunnin kestäneen yhteisen metsäretkemme aikana hän kertoi minulle avoimesti monia mielenkiintoisia asioita omasta elämästään.

    Kuunnellessani hänen elämäntarinaansa minulle tuli hyvin selvä kuva siitä, kuinka tärkeä asia luonto ja etenkin linnut hänelle nyt ja aina olivat olleet. (more…)

  2. Sorsapoikue kasvoi lietelantasäiliössä – Katso video.

    6 Comments

    Reilu viikko sitten sain kuvata Rautalammin Kerkonkoskella sinisorsapoikuetta, joka oli koko alkukesän viettänyt maatilan käytöstä poistetussa lietelantasäiliössä.

    Alun perin emon mukana poikasia oli ollut seitsemän, mutta nyt perhe oli kutistunut tuntemattomasta syystä viisihenkiseksi.

    Yhden kerran poikue oli jo saatu suurella vaivalla kalastettua pois säiliöstä, mutta ne olivat palanneet paikkaan hyvin nopeasti. (more…)

  3. Nolottaa vieläkin – luontokuvaajan tunnustus.

    Leave a Comment
    kumiankka, kaave

    kumiankka, kaave

    Monenmoisista omista toljailuistani olen vuosien mittaan palstallani kirjoittanut, mutta eräästä luonnon itselleni antamasta oppitunnista olin aikoinaan hiljaa.

    Nolotti ja hävetti sen verran.

    Nyt törmättyäni vuosien jälkeen tapahtumasta ottamiiini kuviin asia lähinnä hymyilyttää: “Oppia ikä kaikki.” (more…)

  4. Vaaransiko salametsästäjä marjastajan hengen?

    2 Comments

    Tänään eräs lukijani kertoi minulle tuttavastaan, joka oli viime syyskuussa kohdannut yllättäen karhun marjastaessaan Keski-Suomessa.

    Syyksi siihen, että karhu ei ollut lähtenyt karkuun kuullessaan ihmisen lähestyvän, paljastui se, että mesikämmen vartioi salametsästäjän kaataman hirven jätteitä.

    Kuva: Hirvi kuusikossa.

    Kuva: Hirvi kuusikossa.

    (more…)

  5. Suomalaista metsästyksen metsäkaurislogiikkaa

    2 Comments

    Viimeisen parin viime viikon aikana olen suureksi ihastuksekseni saanut kahdesti seurata kauniiden metsäkauriiden elämää todellisessa postikorttimaisemassa. Pisimmillään olen viettänyt sirojen pikku hirvien kanssa yhteistä laatuaikaa peräti pari tuntia.

    Tuona aikana seurasin aitiopaikalta niin niiden ruokailua kuin hurjia kilpajuoksuja lumisella pellolla. Leikkisistä puskuturnajaisista puhumattakaan.

    Mikä hienointa, molempien arktisten kuvasafareiden loppuhuipennus oli identtinen; Ruokailun päättäneet kauriit laskeutuivat levollisina pitkälleen lumeen märehtimään ja torkkumaan. Upeaa tässä oli tietenkin se, että kauriit käytöksellään kertoivat minulle, etten ollut häirinnyt niitä. Päinvastoin olin savuttanut niiden luottamuksen siinä määrin, että ne uskaltautuivat asettua asentoon, jossa ne olivat haavoittuvimmillaan. (more…)