Saukko sukeltaa jään alle.
Jälleen yksi toive täyttyi: Saada kuvata saukkoa (lutra lutra) luonnollisissa olosuhteissa. Toiveeni täyttyi jopa kaksin verroin, sillä kiitos lukijavihjeen pääsin kuvaamaan saukkoemoa poikasensa kanssa. (more…)
Ollapa reilun parin kuukauden päästä tällaiset pakkaskelit, niin kylläpä kelpaisi kuvata.
Tällä hetkellä kuvaaminen on kuitenkin hyvin turhauttavaa, sillä onnistuneiden kuvien saaminen on kiven takana, vaikka itse kohteet ovat vain parin metrin päässä.
Mistä siis mättää? Valoa ei ole, joten suljinajat jäävät auttamattoman hitaiksi.
Niinpä edes edes keskikertaisten kuvien saaminen on tuurista kiinni.
Kuva: Pikkuvarpunen kylmänä pakkapäivänä.
Kuva: Pyhän Maria Magdalenan kirkko, jumalanpalvelus.
Pariisi on täynnä paikkoja, joita voi pitää pyhinä. Tosin syyt, miksi ne voi sellaisina nähdä, ovat hyvinkin erilaisia. Toisaalta jonkun mielestä osaa näistä paikoista voisi pitää hyvinkin epäpyhinä.
Kirkkojen luulisi tietenkin olevan jo tehtävänsä takia pyhiä, mutta mielestäni suurista kirkoista vain Pyhän Maria Magdalenan kirkossa (L’église Sainte-Marie-Madeleine) on enää mitään uskonnollisessa mielessä pyhää. Muut ovat muuttuneet enemmän tai vähemmän turistikohteiksi, missä sinänsä ei ole mitään kovin pahaa.
Ilman kuuluisia kirkkoja kansoittavia turistilaumoja ne olisivat saattaneet jäädä rappioitumaan oman onnensa nojaan.
Kauneudessaan Pariisin yläpuolelle kohoava Sacré-Coeur’in kirkko on omaa luokkaansa. Suuri valkoinen kivirakennus on kuin kaupungin kruunaava jalokivi. Jos sitä et ole nähnyt, et ole nähnyt mitään. (more…)
Viime päivien mukavin yllätys oli parin fasaanikoiraan (Phasianus colchicus)) ilmestyminen muutamaksi päiväksi aivan kotini läheisyyteen.
Kuvausmahdollisuuksia ei juuri ollut, mutta yhtenä harmaana pakkaspäivänä sain kuitenkin linnut edes hetkeksi etsimeeni.
Ei voi kuin ihmetellä, kuinka kaunis tämä maahamme metsästettäväksi väkisin istutettu laji onkaan.
Kuva: Fasaanikukko lumisen kompostorin päällä.
Pihani pikkuvarpusparvi on kasvanut jo useita kymmeniä yksilöitä käsittäväksi parveksi, ja sen kyllä kuulee.
Parvi yltyy usein nimittäin niin meluisaan neuvonpitoon, että muita ruokintapaikallani vierailevia lintuja selvästi selvästi hirvittää. Pahimman metelin aikana ruokailemaan uskaltavat vain pihani kaksi pikkuruista kuusitiaista.
Hyvä niin sillä kuusitiaisesta ei minulla ole juurikaan kuvia. Tosin ei niitä näytä nytkään tulevan, ei ainakaan helposti, sillä laji on aivan liian vikkelä ja rauhaton näin vähissä valoissa kuvattavaksi.
Niinpä onkin käynyt, että odottaessani tilaisuutta kuvata juuri kuusitiaista olen joutunut tyytymään ystäviini pikkuvarpusiin. Ne ovat siinä mielessä paljon kiitollisempia kohteita, että ne malttavat istua paikallaan edes muutaman sekunnin.
Eipä silti kyllä huurteisilla oksilla poseeraavia pikkuvarpusia on myös ihan kiva kuvata.
Kuva: Pikkuvarpunen lumisella sembranoksalla.
Julkisuutta on saatava, vaikka sitten halpahintaisella iltapäivälehtityyppisellä otsikolla, jolla ei ole juurikaan mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Mutta toisaalta ei otsikko ole aivan tuulesta temmattu, ei ainakaan jos uskomme, mitä irlantilaisessa Irish Independent-lehdessä julkaistu pilapiirros ja kolumni vihjaavat, ja miksi emme uskoisi.
Onko kuvassa Olli Rehn?
Eipä ole tarvinnut viime päivinä kameraan juuri tarttua.
Vieroitusoireet olivat tänään jo niin sietämättömät, että en vonut vastustaa kiusausta yrittää hyödyntää yöllä satanutta uutta lunta.
Saaliina olivat tämän talven ensimmäiset todella talviset kuvat, joissa pääosassa on tietenkin pikkuvarpunen, pihani runsaslukuisin laji.
Kuvat ovat muuten kelvollisia, mutta ainakin itseäni hiukan häiritsee talvipäivän valon puutteen aiheuttama värittömyys.
Toisaalta, sellainenhan meidän talvemme on.
Kuva: Pikkuvarpunen lumisella oksalla.
Kuva: Kaulastaan vakavasti loukkaantunut nuori laulujoutsen.
Noin viikko sitten kerroin arvoituksellisesti huurteisiaruohoja käsitelleessä blogissani kuvien syntyneen sivutuotteena ollessani suorittamassa jotain muuta tehtävää. Selitän nyt lyhyesti, mistä tuolloin loppujen lopuksi oli kysymys:
Eräät lukijani olivat havainneet Suonenjoessa nuoren laulujoutsenen, jolla oli jonkinasteinen kaulavamma. Otin tuolloin yhteyttä eläinlääkäriystävääni, jonka pyynnöstä kävin sitten kaukopartiojohtajan pojan ammattitaidolla tarkkailemassa lintua sen fyysisen tilan selvittämiseksi.
Saamaani tehtävänantoon kuului myös sellaisien kuvan ottaminen, jonka perusteella eläinlääkäri voisi määritellä linnun elinkelpoisuuden ilman linnun kiinniottoa. Eläinlääkärin saatua raporttini minun uudeksi surulliseksi tehtäväkseni tuli ottaa yhteys poliisiin linnun kärsimysten lopettamiseksi.
Linnun tila selvisi kuitenkin lopullisesti kaikessa karmeudessaan vasta eläinlääkärin tutkiessa sen myöhemmin autotallissani: Sen kaulan tärkeitä elimiä kuten henki- ja ruokatorvea sekä lihaksia suojaava nahka oli kuoriutunut höyhenineen päivineen kokonaan noin 20 cm:n matkalta.
Näin nuo elimet olivat olleet täysin säiden armoilla. Syömään kykynemätön lintu painoi kuollessaan enää reilut 5 kg, kun sen olisi pitänyt painaa useita kiloja enemmän. Vamman aiheuttajaa ei valitettavasti pystytty selvittämään. (more…)
Parin viime päivän aikana blogiini on ohjautunut liikennettä erään englantilaisen luonnontieteilijän blogista. Kaikki kävijät ovat käyneet katsomassa vanhaa juttua, joka käsitteli lumikieppiä kaivavaa tundraurpiaista, Jos et ole vielä nähnyt noita luonnontieteelisesti harvinaisia kuvia, voit käydä lukemassa jutun tästä. Toisaalta jos haluat lukea mitä tundraurpiaisestani (arctic redpoll) tiedemaailmassa sanotaan, näet sen tästä kohdasta kommentit.
Minua ei missään tapauksessa voi pitää museofriikkinä, mutta ei minulla ole niitä vastaankaan mitään. Päinvastoin. Useissa käymissäni maailman merkittävissä museoissa itseeni ovat suurimman vaikutuksen tehneet, eivät maailmankuulut taideteokset, vaan näiden museoiden käsittämätön koko. Kuhmon perukoilla syntynyt kokee itsensä todella pieneksi esim. Louvressa, joka jo rakennuksena on jotain sellaista, jota on suomalaisen vaikea uskoa todeksi, ellei sitä omin silmin näe. (more…)