Arkisto: Aug 2014

  1. Ihmisen älykkyydellä ei ole rajaa – Pyörivä linnunpelätin rastaiden karkottamiseksi

    Kommentoi

    Olen jonkin aikaan saanut ihmetellä Suonenjoen marjanviljelyn koetilalle ilmestynyttä värikästä pyörivää linnunpelättiä.

    Ensin kuitenkin ajattelin tuon rastaiden kauhuksi tarkoitetun kookkaan suurisilmäisen härpäkkeen olevan halloween-koriste, mutta hylkäsin ajatuksen nopeasti, sillä eihän tuo Amerikasta meille väkisin tuotu juhla ole vielä edes oven takana. Onneksi.

    Vaikka laite onkin enemmän kuin koomisen näköinen, toivon sen todella kuitenkin toimivan tehtävässään. Silloin sen käyttö varmaankin yleistyisi ja useat tuhannet muuten Suonenjoella ammutuiksi tulevat rastaat säilyttäisivät henkensä.

  2. Kuuntele tunti mieltä rauhoittavaa laineen liplatusta Suomen luonnon päivän kunniaksi

    Kommentoi

    Mielestäni kaksi ääntä on Suomen luonnossa yli muiden: laiturin alta kuuluva laineen liplatus ja Kainuun mäntykankaiden humina kevättuulessa.

    Lapsuuteni Kainuun laajat ja avarat mäntykankaat lienevät jo kadotettua historiaa, mutta onneksi sadat tuhannet järvemme jaksavat edelleen liplattaa.

    “Liplatus laineen on laulua luonnon ihanaa.” Rakastamani järven laineen liplatuksen kunniaksi julkaisen nyt tunnin pituisen kalalokkivideon, jolta voit kuunnella kaunista ja rauhoittavaa laineen liplatusta vaikka keskellä pimeintä ja kylmintä talvea.

  3. Hylätty Nalle kansainvälisessä autiotalossa

    Kommentoi
    Hylätty Nalle kansainvälisen autiotalon makuukamarissa

    Hylätty Nalle kansainvälisen autiotalon makuukamarissa

    Tämänkertaisessa Hylätyn Nallen vierailemassa talossa on sekä samankaltaisuuksia että erilaisuuksia moniin aikaisempiin näkemiimme taloihin.

    Silmiinpistävin samankaltaisuus on sisustuksen värikkyys, joka liittynee 1980-lukuun, jolloin kirkkaat värit olivat suosittuja.

    Muista aiemmin kuvaamistani taloista tämänkertainen sen sijaan erosi useammassakin kohdassa: (more…)

  4. Kaipaatko käen kukuntaa – Kuuntele kun käki kukkuu.

    Kommentoi
    Käki kelon latvassa.

    Käki kelon latvassa.

    Toistakymmentä vuotta viikoittaista luontopalstaa pitäneenä ja tuhansia luontoaiheisia puhelinsoittoja, tekstiviestejä ja sähköpostiviestejä saaneena uskallan väittää käen olevan yksi odotetuimpia lähestyvän kesän merkkejä.

    Vain haarapääsky menee sen ohitse.

    Liekö osasyynä käen suosion kasvuun kansan keskuudessa lajin runsastumisessa. Eihän ole kovin kauan aikaa siitä, kun käen kukunta oli huomattavasti harvempien herkkua kuin tänä päivänä. (more…)

  5. Kuuntele kun laulurastas laulaa kesäyössä

    Kommentoi
    Laulurastas mäntykankaalla

    Laulurastas mäntykankaalla

    Tämän öisen laulajan serenaadi oli lähes pakko nauhoittaa, sillä vastaavaa tilannetta ei varmaankaan tule toiste vastaan. Laulurastas nimittäin lauloi kurkku suorana  täysin läsnäolostani piittaamatta vain parinkymmenen metrin päässä minusta.

    Kookkaan haavan latvassa laulava lintu ei piitannut minusta vaikka olin metsätien laidassa aivan avoimella ja  näkyvällä paikalla ja kaiken lisäksi vielä liikuin sitä kohti. Tosin hyvin varovasti ja mahdollisimman huomaamattomasti.

    Kuuntele laulurastaan öistä konserttia.

  6. Rauhoita mielesi kuuntelemalla Ahvenkosken miellyttävän tasaista rauhoittavaa kohinaa

    Kommentoi

    Aivan 9-tien varressa sijaitseva idyllinen Rautalammin Ahvenkoski on yksi idyllisimmistä ja viehättävimmistä koskaan käymistäni paikoista. Etenkin kesällä sen lehtomainen pieni metsikkö linnunlauluineen ja vaimeasti kohisevine koskineen pääsee täysiin oikeuksiinsa.

    Tuota rauhallista saareketta ei onnistu häiritsemään edes kosken alajuoksun ylittävältä sillalta ajoittain kuuluva liikenteen melu.

    Vuolaimmillaan pieni koski on tietenkin yleensä syksyllä, mutta talvellakin koskella on nähtävää ainakin vekkulien koskikarojen ystäville, sillä koskella on talvehtinut lähes poikkeuksetta vähintään yksi koskikara. (more…)

  7. Kuuntele kuinka lehtokurppa ääntelee lentäessään

    Kommentoi
    Lehtokurppa

    Lehtokurppa

    Lehtokurppa on monelle meistä lähes mystinen laji, sillä hyvin varovaisena lintuna se pyrkii kaiken keinoin välttämään ihmisen kohtaamista. Niinpä sen näkeminen on todella harvinaista herkkua, vaikkei laji ole edes mitenkään harvinainen maassamme.

    Itsekään en ole lajia nähnyt koskaan päivänvalossa vaan ainoastaan hämärässä. Niinpä kuva-arkistoni lehtokurppakansio huutaa tyhjyyttään, sillä oheinen poikaskuva on ainoa kunnollinen kuva, jonka olen onnistunut lajista toistaiseksi saamaan.

    Huom! Artikkelin alkuperäinen kuva lehtokurpan poikasesta on vaihdettu aikuisen lehtokurpan kuvaan, sillä vuosien odotuksen jälkeen onnistuin lopulta syksyllä 2015 kuvaamaan linnun.
    (more…)

  8. Tyllit olivat uuden Kuvakonini ensimmäinen kuvauskohde

    Kommentoi
    Tylli kumartaa Kuvakonille.

    Tylli kumartaa Kuvakonille.

    Tänään Kuvakoni jr. pääsi mukaan jo varsinaiseen kuvaustoimintaan. Edellinen yhteinen retkemmehän oli liittynyt loukkaantuneen nuoren laulujoutsenen pelastamiseen.

    Tällä kertaa kohteena oli Metsätutkimuslaitoksen Suonenjoen tutkimusaseman alueelle muuttomatkallaan laskeutuneet tyllit. Itse en toki lintuja löytänyt, vaan sain tiedon paikalliselta lintuharrastajalta. (more…)

  9. Kuvakoni juniorin ensimmäinen työtehtävä – Loukkaantunut nuori laulujoutsen.

    Kommentoi
    loukkaantunut nuori laulujoutsen

    Loukkaantunut laulujoutsen turvassa Kuvakoni jr:n sisällä.

    Kuukausi sitten luovuin haikein mielin vanhasta uskollisesta työjuhdastani, jota minun on ikuisesti kiittäminen tuhansista ja tuhansista ottamistani kuvista.

    Omistuksessani olleista 23 vuodesta viimeisten reilun 10 vuoden ajan se vei minut nurkumatta kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin paikkoihin. Kaiken lisäksi se toimi aina tilaisuuden sitä vaatiessa korvaamattomana piilokojuna, jonka turvallisten peltien sisällä saatoin viettää yhteen mittaan jopa kahdeksan tuntia. (more…)

  10. Viikonlopun saldo: Käki hoitoon ja varpushaukka vapauteen

    Kommentoi
    Nuori varpushaukka valmiina vapauteen.

    Nuori varpushaukka valmiina vapauteen.

    Olipa viikonloppu: lauantaina jouduin hoitelemaan etänä ilmeisesti lankaan itsensä loukanneen kaakkurin tapausta. Sunnuntaina sain puolestaan ilmoituksen mahdollisesti ikkunaan törmänneestä nuoresta käestä.

    Eikä siinä kaikki, sillä ollessani sitten käen kanssa matkalla eläinlääkäriin sain soiton aikuisesta varpushaukasta, joka oli loukannut siipensä lentäessään myös lankaan. (more…)