Arkisto: Sep 2014

  1. Arktisten valkoposkihanhien rohkeus yllätti – Katso videolta kuinka lähelle ne tulivat.

    Kommentoi

    Luonto osaa joskus yllättää toden teolla: Kuvatessani kahtena päivänä syysmuutollaan lepäämään ja ruokailemaan Rautalammin Rastunsuolle jääneitä valkoposkihanhia ne tulivat kahteen otteeseen todella lähelle.

    Liekö syynä Kuvakonini puoleensavetävyys vai mistä oli kysymys, kun valkoposkihanhet parhaimmillaan olivat pitkiä aikoja alle kymmenen metrin päässä meistä. Eräs linnuista jopa painui maahan ja yritti nukkua välittämättä sen taivaallista minusta tai omista kaakattavista ja omituisesti hymisevistä lajitovereistaan.

    Outoa niiden käytöksessä oli myös se, että  useamman kuin pari kertaa ne näyttivät kaikkien odotuksien vastaisesti suunnistavan ruokaillessaan kohti niitä ahnaasti odottavaa kuvakonia. Tosin eivät ne aivan juoksujalkaa tulleet, vaikka video – tahallisesti – antaakin sen kuvan tilanteesta.

    Ihmettelylläni niiden kummallista käytöstä kohtaa en kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin pettynyt niiden uteliaaseen käytökseen. Päinvastoin. Olen kiitollinen, että niin kävi.

  2. Valkoposkihanhiparvia lentokuvissa – Viikonlopun ensimmäisen kuvauspäivän kuvia.

    Kommentoi
    valkoposkihanhiparvi laskeutuu

    Valkoposkihanhiparvi laskeutuu.

    Eilen kävin rutiininomaisesti tarkastamassa Rautalammin Rastunsuon hanhitilanteen siinä toivossa, että edes pieni osa paluumuutolle lähteneistä arktisista hanhista olisi ymmärtänyt laskeutua sinne minun ilokseni.

    Ja olivathan ne, sillä löysin lähes neljän sadan valkoposkihanhen parven ruokailemasta kaikessa rauhassa ns. Junnon suurelta peltoaukeamalta.

    Mikä parasta linnut eivät olleet kaikkein arinta sorttia, sillä useamman kuin kerran ne tulivat yllättävän lähelle Kuvakoniani. Lähimmillään me ruokailivat ja joivat vettä vain noin 10 metrin päässä Kuvakonista. (more…)

  3. Pähkinähakki kakkii videolla.

    Kommentoi

     

    En tiedä onko tämä video osoitus mielenterveyteni lopullisesta rapautumisesta. Vai pelkästään pikkusormen antamisesta pirulle.

    En joka tapauksessa yksinkertaisesti voinut vastustaa kiusausta tehdä tätä lyhyttä videota.

    Suurin syy videon toteuttamiselle kuitenkin lienee se, että se oli niin helppo tehdä:

    Videota ei tarvinnut nimittäin oikeastaan editoida, sillä kaikki sen äänet ovat kuvaustilanteessa aidosti tallentuneita.

    Minun tarvitsi siis vain leikata sopivan pituinen pätkä alkuperäisestä videosta ja kopioida se sitten riittävän monta kertaa.

  4. Pähkinähakit lasten leikkikentällä – Katso HD-video

    Kommentoi

    Jo ainakin parin viikkoa olen käyttänyt kaiken liikenevän ajan Suonenjoelle ilmestyneiden pähkinähakkien ikuistamiseen niin valokuvin kuin videoin.

    Olen myös yrittänyt saada kuvattua näitä hauskasti hyppeleviä ja äänteleviä lintuja niissä kahdessa toisistaan paljon poikkeavassa ympäristössä, joissa pähkinähakit liikkuvat.

    Pääosin linnut ruokailevat  pienen puistokaistaleen laidalla olevissa sembroissa tai niiden ympärillä maassa.

    Vain noin kymmenen metrin päässä sembroista on kuitenkin läheisen päiväkodin aidattu leikkikenttä, jossa hakit vierailevat usein.

    Linnut ovat nimittäin hoksanneet, että leikkitelineitä ympäröivä hiekka-alue on erinomainen paikka sembransiementen piilottamiseen ja varastointiin.

    Niinpä ne käyvät vähän väliä kaivelemassa nokillaan leikkikentän hiekkaa sekä piilottaakseen siihen kurkkuunsa varastoimiaan siemeniä että myös nauttiakseen jo aiemmin hiekkaan kätkemiään siemeniä.

  5. Kuvausviikko pähkinähakkien seurassa – Mukana myös pähkinähakin ääninäyte.

    1 Kommentti

     

    pähkinähakki

    Pähkinähakki sembran siemen nokassaan.

    Koko edellisen viikon alkuillat ovat tosiaan menneet pähkinähakkien seurassa. Eilen illalla en enää nähnyt yhtään hakkia, vaikka kuulin yhden linnun ääntelevän lyhyen aikaa.

    Nyt on siis hyvä hetki kääntää katse taaksepäin, ja tarkastella mennyttä viikkoa tarkemmin.

    Tästä alta voit kuunnella nauhoittamaani pähkinähakin ääntä.

    (more…)

  6. Enkö kelpaa enää edes hirvikärpäsille? – Autoni outo salamatkustaja videolla.

    Kommentoi

    Viikko sitten autooni lennähti jostain tutkimusretkeni päätteeksi hirvikärpänen. On niitä aiemminkin autooni eksynyt, mutta tuolloin ne ovat siivet pudotettuaan päätyneet aina minuun.

    Vaan tämäpä hirvien ja ihmisten kauhu toimikin aivan odottamattomalla tavalla. Tavalla joka häiritsi ajamistani siinä määrin, että minun oli pakko liikenneturvallisuuden takia pysäyttää autoni. En nimittäin enää voinut keskittyä ajamiseen otuksen liikkuessa jatkuvasti edestakaisin näkökenttäni äärirajoilla auton sivuikkunalla. (more…)

  7. Orava syöttöautomaatin vankina – Minun vikani

    Kommentoi

    Ihmisen ei ole helppo myöntää virheitään, enkä minä tee siinä suhteessa poikkeusta. Tässä tapauksessa olen kuitenkin valmis tunnustamaan mokani , sillä ansaan jääneen oravan tapaus ei muuten ehkä jätä omatuntoani koskaan rauhaan.

    Toisaalta eräs kollegani sanoi vähän aikaa sitten, että jonkin tutkimuksen mukaan ihmisen mieltä vaivaama murhe ei jätä häntä rauhaan, ennen kuin hän käsitellyt sitä tavalla tai toiselle 700 kertaa. (more…)

  8. Lintu tukki tien – Mitä sinä olisit tehnyt tässä tilanteessa?

    Kommentoi

    Olin kesällä palaamassa useiden tuntien kuvaamisen jälkeen kotiin. Väsyneenä ja etenkin nälkäisenä.

    Yht’äkkiä hoksasin kuitenkin pienen linnun seikkailevan keskellä metsätietä, ja hiljensin, kuten kaikkien tulisi samassa tilanteessa tehdä. Odoteltuani aikani sen siirtyvän pois tieltä, päätin lopulta ajaa hiljaa lähemmäksi lintua – joka oli paljastunut nuoreksi punarinnaksi – kuvitellen sen väistävän sivuun tai ottavan siivet alleen. No luulo ei ole tiedon väärti. Ei monestikaan, hyvä jos koskaan.

    Videolla näet kuinka hommassa lopulta kävi. Jaksoinko kärsivällisesti odottaa linnunpoikasen poistumista vai paloiko pinnani?

    Tämä ei ole ainoa kerta, kun olen joutunut miettimään, mitä tehdä keskellä tietä olevalle varomattomalle linnunpoikaselle. Yksi mieleenpainuvimmista tapauksista sattui jo vuosia sitten Vesannolla.

    P.s. Pieni punarinta oli todellakin koko kuvauksen ajan ajoradalla, vaikka se parissa kohtaa katoaa kuvasta. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei kamerani kuvakulma ollut riittävän laaja.

    P.s. Video on kuvattu autoni pölyisen tuulilasin lävitse, mikä valitettavasti näkyy kuvan laadussa jonkin verran.

  9. Pähkinähakki , määrätietoinen hurmuri – Mikä otsatukka ja mitkä kulmakarvat!

    Kommentoi
    pähkinähakki, spotted nutcracker,portrait

    Pähkinähakki lähikuvassa

    Eilen vietin pähkinähakkien kanssa useita tunteja, joiden kuluessa pääsin yrittämään sellaisia lähikuvia, joita en ollut edes uskaltanut edes toivoa voivani ottaa. En tietenkään valita, päinvastoin olen kiitollinen.

    Kiitollinen etenkin Kuvakonilleni, sillä se, että pähkinähakit tulivat yllättävän lähelle minua, johtui yksinomaan siitä, että saatoin käyttää kumikavioista apuriani kuvauspiilona. (more…)

  10. Tiedätkö miksi videon västäräkki heiluttaa pyrstöään?

    1 Kommentti

    Västäräkki, tuo kaikkien rakastama ikuinen pyrstönheiluttaja on todella ilahduttava näky jatkuvasti heiluvine pyrstöineen. Mutta miksi se heiluttaa tai ketkuttaa pyrstöään? Huvikseenko vai ihan muuten vain?

    Varmaa syytä västäräkin käytökselle ei tiedetä, mutta sen pyrstön heiluttamisella katsotaan olevan ainakin sosiaalinen tehtävä ja ravinnon saamista helpottava tehtävä.

    Sosiaalinen funktio tulee ilmi esim. koiraan soidinlennossa, jossa se kykenee saamaan aikaiseksi aaltomaisen lentoradan pyrstönsä avulla. Pyrstön heiluttamisella västäräkin epäillään myös osoittavan alistuvaa käytöstä lajitovereilleen ja näin välttävän turhat kärhämät.

    Ravinnon hankkimisessa pyrstöllä on vieläkin selvempi merkitys, sillä västäräkki käyttää pyrstöään kahdessa eri tehtävässä:

    Maassa liikkuessaan västäräkin heiluva häntä saa sen saalishyönteiset liikkeelle ja helpottaa siten niiden havaitsemista ja saalistamista.

    Lennossa västäräkki puolestaan kykenee pyrstönsä avulla muuttamaan nopeasti lentosuuntaansa, mikä parantaa huomattavasti sen kykyä napata lentäviä hyönteisiä.

    Viime aikoina on kuitenkin saatu viitteitä siitä, että pyrstön heiluttamisella olisi kolmaskin tehtävä, eli pyrstöään heiluttamalla västäräkki viestittäisi sitä mieluileville pedoille olevansa valppaana ja hereillä.

    P.s. Västäräkkien heimon englanninkielinen nimi on hyvin sattuva: ’Wagtail’ eli ”heilupyrstö” tai ”pyrstönheiluttaja”.