Kategorian Graffiti Arkisto

  1. Kajaanin suuri mystinen maanalainen graffitigalleria entisen suositun tanssipaikan raunioissa

    Kommentoi

    Viime kesänä toteutin pitkäaikaisen haaveeni käydä tutustumassa siihen, mitä nuoruuteni kotikaupunki Kajaanin suositusta tanssipaikasta oli jäljellä. Tai paremminkin sieltä mahdollisesti löytyvään graffititaiteeseen, josta olin jokunen vuosi sitten saanut vihiä. Muita siteitä minulla ei paikkaan ollutkaan, sillä en ollut siellä koskaan käynyt sen vielä ollessa toiminnassa. Oli ilmeisesti ollut tuolloin muita kiireitä.

    graffiti,muraali,katutaide,street art,kajaani,karanka,refida

    Refida, Graffiti Karanka Kajaani

    Kiire oli tälläkin kertaa, joten en voinut uhrata paikkaan ja siellä oleviin teoksiin aikaa kuin puolisen tuntia, mutta se oli kyllä aivan riittävästi tekemään minuun lähtemättömän vaikutuksen. Olin nimittäin todella yllättynyt siitä määrästä erilaisia graffititeoksia (sekä graffititekstejä että muraaleja eli seinämaalauksia), joita siellä oli nähtävillä siitä huolimatta siitä, että jotkut töhrijät olivat yrittäneet tehdä parhaansa niiden pilaamiseksi (kuva alla). (more…)

  2. Rua de Santa Maria, katu täynnä katutaidetta Funchalissa Madeiralla – Kuvia Madeiralta 6/8..

    Kommentoi Suuri seinämaalaus, katutaidetta Madeiralla.

    Kun alkusyksystä ensimmäisen kerran eläissäni törmäsin oikeaan katutaiteseen (street art, art de rue) Norjan Vuoreijassa, en olisi voinut aavistaa kohtaavani sitä myös merkittävässä määrin seuraavassa ulkomaisessa käyntikohteessani, Madeiran pääkaupungissa Funchalissa.

    Asia paljastui aivan sattumalta käydessäni madeiralaisen perinteen museon, Story Center’in, kirjakaupassa. Museon sisätiloissa ei katutaidetta tietenkään näkynyt, mutta heti sen ulkopuolella oli suuri värikäs seinämaalaus.

    Tämä rakennus oli päällisin puolin hyvässä kunnossa, mutta totuus oli ainakin osin toinen: yläkerran asuinhuoneistojen parvekkeet olivat kuin pommiräjähdyksen jäljiltä. (more…)

  3. Norjan autioituva Vuoreija eli Vardö on täynnä katutaidetta – Matkalla pohjoiseen.

    Kommentoi Ränsistynyt satamamakasiini, Vuoreija, Norja.

    Viime viikolla minulla oli tilaisuus pohjoiseen suuntautuneella maisemaretkellä käydä myös pikavisiitillä aivan Barentsin meren rannalla sijaitsevassa Vuoreijan (Vardø) pienessä kaupungissa.

    Ensivaikutelma kaupungista oli surullinen:

    Kaikkialla näkyi rapistuvia ja tyhjiä taloja merkkinä ennen väkeä täynnä olleen kaupungin tyhjentymisestä ihmisten siirtyessä työn perässä Etelä-Norjan suurempiin asutuskeskuksiin. (more…)