Kategorian KÄKI Arkisto

  1. Nuori käki nappaa madon puutarhassa – Katso video.

    Kommentoi

    Minulla on se harvinainen etuoikeus, että olen saanut vuosien mittaan käydä todella monissa lukijoiden pihoissa kuvaamassa ja seuraamassa asioita, jotka kiinnostavat myös muita lukijoita..

    Jokin aika sitten vierailin pikaisesti suonenjokelaisen Antti Lukkarisen kotitilalla, jonne oli ilmestynyt erikoisen rohkea, ihmisiä pelkäämätön melko kookas lintu. Nopeasti selvisi, että kyseessä oli kasvattivanhempansa jo jättänyt nuori käki.

    Nuoren käen saaminen omaan pihaan heinä-elokuussa ei kuitenkaan ole erityisen harvinainen ilmiö, sillä esim. lähes vuosittain joku sisäsavolainen lukijani on kertonut omasta pihakäestään. Olipa itsellänikin yhden kerran sellainen.

    Tällä kertaa oli siis Antin vuoro. Kiitos hänelle, että sain käydä ikuistamassa hänen siivekkään vieraansa.

  2. Kaipaatko käen kukuntaa – Kuuntele kun käki kukkuu.

    Kommentoi
    Käki kelon latvassa.

    Käki kelon latvassa.

    Toistakymmentä vuotta viikoittaista luontopalstaa pitäneenä ja tuhansia luontoaiheisia puhelinsoittoja, tekstiviestejä ja sähköpostiviestejä saaneena uskallan väittää käen olevan yksi odotetuimpia lähestyvän kesän merkkejä.

    Vain haarapääsky menee sen ohitse.

    Liekö osasyynä käen suosion kasvuun kansan keskuudessa lajin runsastumisessa. Eihän ole kovin kauan aikaa siitä, kun käen kukunta oli huomattavasti harvempien herkkua kuin tänä päivänä. (more…)

  3. Käenpoika pulassa

    Kommentoi
    Käen poikanen kuusen oksalla

    Käen poikanen kuusen oksalla, jolle nostin sen suojaan ennen kaikkea vapaina kulkevien kissojen varalta.

    Pari päivää sitten sain ilmoituksen aivan Suonenjoen keskustassa olevan omakotitalon pihalle ilmestyneestä oudosti käyttäytyvästä linnusta, joka lopulta osoittautui käenpoikaseksi.

    Aluksi jätin linnun sen löytöpaikalle, mutta kun lopulta myöhemmin selvisi, etteivät sen emot syystä tai toisesta käyneet sitä ruokkimassa ja koska se ei myöskään osannut vielä kunnolla lentää, noudin sen seuraavana aamuna kotiini.

    Siellä juotin poikaselle välittömästi raikasta sadevettä, mistä se silmin nähden reipastui. Iltapäivällä kuskasin käkösen sitten pieneläinhoitaja Tarja Jauhiaisen hoitoon Karttulaan.

    Pidetään peukkuja pikku Kukulle, joksi poikasen nimesin talvella viikon ajan hoidossani olleen Vaakku-variksen kunniaksi. Vaakku on edelleen Tarjan hoidossa ja voimistunut huomattavasti. Pikku Vaakku on myös komistunut , sillä se on vaihtanut suurimman osan höyhenpuvustaan. (more…)

  4. Nälkäinen käenpoikanen leppälinnun ruokittavana – Katso video.

    Kommentoi

    Kolmisen viikkoa sitten sain seurata muutaman päivän ajan kahden nuoren käen elämää METLA:n Suonenjoen koeasemalla ja sen lähimetsässä. Tuona lyhyenä aikana kävi selväksi, kuinka suuren tehtävän eteen käki ruokkivat leppälinnut olivat joutuneet.

    Käenpoikaset olivat nimittäin lähes koko ajan äänessä kerjäten sirittävällä äänellä emoja tuomaan aina vain lisää ruokaa.

    Ääni hiljeni yleensä vain lyhyiksi toveiksi, jolloin käenpoikanen yleensä joko vain lepäsi tai huolsi höyhenpukuaan.

    Itse käenpoikasen ruokintatapahtuma oli joka kerta lähes samanlainen: Leppälinnun lähestyessä ruokalastin kanssa käenpoikasta tämä värisytti sen puolen siipeään, jolta leppälintu oli tuomassa sille ruokaa. Useasti käki myös joutui kohottamaan toista siipeään, jotta leppälintu pääsisi tarpeeksi lähelle sitä.

    Eikä ruuan antamisessa aikailtu, vaan useimmiten leppälintu yksinkertaisesti ”nakkasi” tuomansa ruokalastin käenpoikasen punaisena ammottavaan nokkaan ja katosi saman tien etsimään lisää syötävää kookkaalle ruokittavalleen. (more…)

  5. Nuori käki mäntymetsän valoissa ja varjoissa

    Kommentoi

    Nuori käki toukka nokassaan mäntymetsässä. Reilu viikko sitten sain kolmena päivänä tilaisuuden seurata kahden nuoren käen elämää mäntykankaalla .

    Kuvausetäisyys jäi valitettavasti joka kerran sen verran pitkäksi, ettei varsinaiset lajikuvat tulleet lainkaan kyseeseen.

    Siitä en kuitenkaan kantanut suurempaa murhetta, vaan keskityin nauttimaan mäntymetsikön valoista ja varjoista.

    Erityisen iloinen olen kuvasta, jossa nuori käki, joka oli tuolloin vielä leppälintuemojensa ruokkima, ylvästelee itse pyydystämänsä toukka nokassaan.

  6. Käenpoika puutarhassa – Katso video.

    Kommentoi

    Lupaukset on aina lunastettava:

    Vajaa viikko sitten eräs lukijani soitti ja kertoi käenpoikasen olevan hänen pihassaan. Pienellä viiveellä  – kaksi tuntia –  kiiruhdin ihailemaan ja kuvaamaan lintua.

    Onneksi se oli edelleen paikalla, ja sain jopa sitä hiukan kuvattuakin huolimatta sateenharmaasta päivästä. Kovin kauan käki ei kuitenkaan enää viihtynyt paikalla. Syy lienee se, ettei pihasta löytynyt enää riittävästi ravintoa, joten käki ja sen leppälintuemot siirtyivät noin vajaan kilometrin päähän.

    Kiitokseksi onnistuneesta käynnistä lupasin ilmoittajalle laittaa käenpoikasesta lyhyen videon nettiin. Tämän lupauksen siis nyt oheiselle videolla lunastan.

    P.s. Vaikka videon nimi on ’Käenpoika pihassa”, sitä ei ole kuvattu pihassa vaan itse asiassa pihoissa eli kolmen toistensa naapureina olevan talon pihassa.

  7. Käkikuvaus on unettavaa puuhaa.

    Kommentoi Punaruskea naaraskäki.

    Viimeisen viikon olen keskittynyt käkiin. Tarve kuvata käkeä johtuu siitä, että yksi luontopalstani lukijoiden suosikkilajeista on keväisin juuri käki,  jonka kukunta on monille heistä kauan odotetun kesän läheisyyden lopullinnen vahvistus .

    Voidakseni kuvittaa heidän havaintojaan minulla siis tulisi olla kohtuullisen kattava kokoelma kuvia lajista.

    Aikaa olen onnistunut käyttämään kuvien hakemiseen todella paljon. Tämä ei tarkoita sitä, että kuvaustilanteita olisi ollut ruhtinaallisesti, vaan päinvastoin sitä että ylivoimaisesti suurin osa ajasta on mennyt unettavaan ja usein täysin turhaan käen kuvattavaksi tulemisen odotteluun. (more…)

  8. Käki kuuntelee kukuntaa kauniina kesäiltana – Katso video.

    Kommentoi

    Mitä luontokuvaaja voi tehdä, kun kuvauskohde jököttää lähes tunnin ajan vain paikallaan tekemättä mitään.

    Eihän edes kukaan hullukaan jaksa valokuvata paikallaan istuvaa lintua niin kauan.

    Onneksi on olemassa nykyaikaiset digijärjestelmäkamerat, joihin sisäänrakennettu videointimahdollisuus auttaa still-kuvaajaa olemaan vaipumatta tylsyyteen tällaisina hetkinä.

    Juuri näin nimittäin oli käymässä minulle, kun istuin ja ihmettelin naaraskäen jumiutumista pienen puunkarahkan latvaan.

    Epätoivon suurimpana hetkenä muistin kuitenkin kamerani video-ominaisuuden ja loppu onkin historiaa…

  9. Maailman ensimmäinen käkiaita – Arkiston helmi, v. 2004.

    Kommentoi Nuori kaki viihtyi puutarhassani lahes kaksi viikkoa. Ilmeisesti sen oli paikalle houkutellut pihan hyva matokanta. Heinakuu 2004.

    Maailman ensimmäinen käkiaita

    Varoitus! Yksi tositarinan autenttisista kuvista on poikkeuksellisen raaka.

    Puolihuolimattomasti, kuin eilispäivän uutisen, poikani tokaisi: ”Takapihalla on jokin iso lintu.”

    Tämä  vastaansanomattoman tarkka lintutieteellinen havainto ei tehnyt minuun mitään vaikutusta, mutta koska joka tapauksessa olin menossa parvekkeelle, en viitsinyt jäädä keskustelemaan siitä, kuinka olennaista lajinmäärittelyn kannalta on kaikkien pientenkin yksityiskohtien havainnointi ja oikeanlainen raportointi.

    Aukaisin parvekkeen oven ja … Kahvikuppi putosi räsähtäen lattialle, mutta en minä sitä huomannut.

    Muutaman metrin päässä sulkapallotolpan nokassa istui näet muina miehinä ihan aito käki! (more…)