En juuri tunne korppien elämää, koska en ole niitä juurikaan kuvannut.
Nyt yllättäen eteeni on tupsahtanut muutaman kerran pari nuorta korppia, kesän poikasia, jotka opettelevat elämään itsenäistä elämää. Lintujen kohtaaminen on ollut yllättävää sen takia, että ne viettävät osan aikaansa lähes Suonenjoen taajamassa.
Mitä siis olen korpeista oppinut: Ainakin sen, että ruokalistalle kuuluu mm. marjoja. Myös sellaisia, jotka eivät meille ihmisille kelpaa. Yllä olevan kuvan nuori korppikin napostelee kuvassa sianpuolukoita, jotka jokainen kulinaristi kiertää kaukaa. Sianpuolukkahan on hyvin jauhoinen ja ihmisen suuhun lähes täysin mauton.
Korpit myös kätkevät löytämiään makupaloja.
Alla olevassa kuvassa lintu on juuri nokallaan kaivanut maahan mielestään arvokkaan makupalan. Itse en kyllä moiseen roskaruokaan sekaantuisi. Kyseinen herkku näet on pala linnun nokallaan repimää valkeaa styroksia. (more…)
Räkattirastaiden rakentama Suomen suurin rivitalopesä.
Vuosien mittaan lukijani ovat ilmoittaneet minulle mitä kummallisimmista lintujen pesäpaikoista.
Kaikkein erikoisin on toistaiseksi ollut Rautalammilla pesineen räkättirastasparin rakentama jättikokoinen pesä, joka oli ainakin vielä tuolloin ainutlaatuinen Suomessa.
Linnut tekivät siis ainakin Suomen ennätyksen, mutta on mahdollista, että kyseessä oli jopa maailmanennätys.
Räkättirastaat rakensivat rivitalon
Kaikkein oudoin niistä on toistaiseksi ollut Rautalammilta kesällä 2004 löytynyt räkättirastaan pesä, jonka rastaspariskunta oli rakentanut edellisenä syksynä saunan taakse suojaan nostettujen veneentuhtojen päälle.
Pesä koostui viidestä toisissaan kiinni olevasta pesämaljasta, joissa yhdessä oli viisi munaa.
Löytymisensä jälkeen pesä oli varovasti nostettu seinällä ylempänä olevien airojen päälle. Siirrossa osa viiden kupin muodostamasta ketjusta lievästi vaurioitui, mutta kaksi kupeista jäi priimakuntoon. Siirrosta eivät linnut olleet moksiskaan, vaan tilanteen rauhoituttua naaras jatkoi hautomistaan, ja pesästä varttui neljä virkkua poikasta.
Tiettävästi kyseessä oli hyvin harvinainen ilmiö, sillä niin BirdLife Suomessa kuin rengastustoimistossakaan ei oltu tuolloin törmätty vastaavaan. Myöskään tuhansia räkättirastaita rengastanut ja niistä tuolloin tieteellistä tutkimusta tehnyt Hannu Tammelin Karkkilasta ei ollut koskaan kuullut vastaavanlaisesta pesästä. Ilmiön syyksi hän epäili, että alustarakenteen geometrinen samanlaisuus oli laukaissut pesänrakennusvietin yhä uudelleen ja uudelleen, ja siksi lintu ei osannut lopettaa ajoissa.
P.s. Ratkaisemattomaksi arvoitukseksi on toistaiseksi jäänyt, oliko räkättien rakentama pesä lajissaan peräti maailmanennätys.
P.s.2. Rastaiden oudosta pesästä oli v. 2004 Suomen Luonnossa lyhyt kirjoittamani selostus.
Harmaasieppo pesi vanhainkodin kukka-amppelissa
Harmaasieppo pesiminen parvekkeen kukkaruukussa ei ole mitenkään tavatonta, mutta Vesannolla vanhainkodin kukka-amppelissa kesällä 2005 pesinyt harmaasieppo on jäänyt mieleeni sen suuren mielenkiinnon takia, jota linnun pesintä herätti vanhusten keskuudessa. Kuvaushetkelläkin lintuperheen touhuja tarkkaili ikkunan takaa kaksi rullatuolissa istuvaa seniorikansalaista. Todella hellyttävä näky!
Harmaasieppo pesii kukkaruukussa.
Harmaasieppo saattaa pesiä monenlaisissa erilaisiin ihmisen rakentamiin ja alun perin muuhun käyttöön tarkoittamiin paikkoihin. Ikkunalaudat ja muut rakennuksissa olevat suojaisat rakenteet ovat mm. melko suosittuja paikkoja. Olenpa nähnyt yhden parin pesivän jopa ns. heittopostilaatikossa, joita maaseudulla on teiden varsilla. Tällaisen laatikon edusta on avonainen, jotta postinjakajan on helppo nakata posti siihen.
Vähintään erikoiseksi voi myös kutsua kesällä 2006 kuvaamaani harmaasieppojen pesäpaikkaa. Tämä pari oli näet rakentanut pesänsä piharakennuksen seinälle ripustettujen hirvensarvien päälle.
Harmaasiepon pesä hirvensarvien päällä.
Västäräkit pitävät autoista
Mielenkiintoinen on myös västäräkkien taipumus rakentaa pesänsä erilaisten autojen moottoritiloihin. Muistaakseni niiden pesinnän tiedetään onnistuneen jopa lähes jatkuvassa käytössä olleen kuorma-auton moottoritilassa. Myös traktoreissa tiedän niiden onnistuneesti pesineen.
Västäräkin pesä mersun moottoritilassa.
Itse olen saanut todistaa kolmen henkilöautojen moottoritiloissa pesineen västäräkkiperheen elämää.
Västäräkin pesä Opelissa.
Leppälintu pesi romuautossa
Paikalliselta autoromuttamolta puolestaan löytyi kesällä 2005 leppälintupari, joka oli löytänyt mieleisen pesäpaikan purkua odottavasta kuorma-autosta. Tässäkin tapauksessa linnut onnistuivat pesinnässään, vaikka auto seisoi paikassa, jonka välittömässä läheisyydessä liikuttiin päivittäin runsaasti.
Leppälinnun pesä kuorma-autossa.
Punarinta maakellarin oven pielessä
Ihan jokapäiväinen juttu ei ollut myöskään kesällä 2007 lukijani ilmoittama punarintojen pesäpaikka: Nämä linnut olivat löytäneet sopivan pesäpaikan lähes keskellä omakotitalon pihaa olevan maakellarin ovenpielestä. Vaikka paikka voisi kuulostaa kovinkin rauhattomalta, linnuilla ei tässäkään tapauksessa ollut vaikeuksia pesinnän onnistumisen kanssa. Talon asukkaat näet kunnioittivat kauniin linnun kotirauhaa ja välttivät kellarin lähellä liikkumista.
Punarinnan pesäkolo maakellarin vieressä.
Viirupöllö pesi jo kerran kaadetussa puussa
Kevät 2003 toi vastaani hyvin oudon pesinnän: Maatalon pihassa oleva lahovikainen vanha koivu kaadettiin, jolloin kaadetun puun onkalosta lennähti karkuun suuri pöllö ja maahan tipahti ja särkyi viisi munaa. Tilanteesta pahoillaan ollut tilanomistaja päätti kuitenkin nostaa osan kaadetusta puusta jälleen pystyyn ja tukea sen läheiseen sähkötolppaan.
Viirupöllön pesä korjatussa pesäpuussa.
Niin kummalliselta kuin asia voi tuntuakin, pöllöperhe palasi takaisin aloittamaan uuden pesinnän tutussa pesäpuussaan, joka oli sillä välin kutistunut pelkäksi pökkelöksi. Myöhemmin keväällä pesästä kuoriutui kolme poikasta.
Yö saapuu pihapöllöille.
Tämän jälkeen pöllöt eivät enää palanneet vanhaan pesäkoloonsa, vaan pesivät viereisen pellon lähelle niille varta vasten rakennettuun pönttöön.
Luonto on kuitenkin joskus tarua ihmeellisempää: Keväällä 2009 pöllöt palasivat edelleen keskellä pihaa seisovaan vanhaan pesäpuuhunsa, josta suoriutui myöhemmin maailmalle yksi poikanen. Tänä vuonna viirupöllöpari ei pesinyt lainkaan myyrien vähäisyyden takia. Niinpä odotan jännityksellä, miten ensi keväänä tulee käymään.
P.s. Pöllöjen tarinan erikoislaatuisuudesta kertoo se, että Suomen Luonto julkaisi vuonna 2003 kaksi niiden elämästä kirjoittamaani lyhyttä juttua.
Kävin lävitse juttuarkistoani ja vastaan tuli jälleen kerran yksi todellinen arkiston helmi, pakina vuodelta 2007, jolloin olin tilanteessa, jossa kuvaaminen oli hetkellisesti vaikeutunut.
Tuolloin syynä ei vain ollut minun terveyteni vaan kamerani sulkimen särkyminen.
Peukaloinen todisti taistelua erämaassa
Huh, huh… Kesäloma jäikin kovin lyhyeksi, sillä luonto kihisee uutta ja vanhaa elämää. Joten pakkohan siellä on minunlaiseni luontojuopon kaikki aikani viettää.
Kuvausvastuun on saanut vain ottaa kakkoskamerani, sillä varsinainen työjuhtani on edelleen korjattavana. (more…)
Kuvaajaurani alussa väheksyin västäräkkiä ymmärtämättä, että vika olikin siinä, että en nähnyt tuon veikeän velikullan parasta ominaisuuta. Sitä, että linnun värittömyys vaati kuvaajaltaan aivan uuden asenteen: Västäräkki voi näet vain harvoin olla kuvan tärkein elementti. Näkyvin se toki voi olla, mutta linnun tarkoitus, ainakin minun kuvissani, on korostaa taustan ja valojen kauneutta. Sen nälkeen, kun aikanaan olin tämän ymmärtänyt, minusta tuli todellinen västäräkkien ihailija, joka jokaisen iloisen pyrstönketkuttajan nähdessään alkaa välittömästi tutkia, mitä tällä kertaa kuvaustilanteesta olisi irti saatavissa.
Useimmiten västit jäävät minulta rauhaan, mutta aina tulee vastaan tilanne, jota ei voi ohittaa. Usein tällöin ratkaisut on tehtävä lähes sekunnin murto-osassa, sillä luontokuvauksen surkeus ja ihanuus on siinä, että tilanne harvoin jää odottamaan kuvaajaansa. Tässä päätöksenteossa onneksi auttaa vuosien kokemus. Jos todella näen mielestäni mahdollisuuden, se yleensä on myös sitä.
Näin kävi juuri eilen, kun olin järven rannassa kuvaamassa lähellä uiskentelevaa naarasisokoskeloa.
Syrjäsilmällä näin västäräkin hypähtäneen pienen rantapensaan oksalle ja tähyävän rauhallisena järvelle. Käänsin kameran, ja mitä näinkään: Iltaurinko loi linnun taustalle todella mielenkiintoisen värien ja valojen leikin. Siinä oli siis mahdollisuus, joka oli käytettävä.
Tuloksena oli useita erilaisia kuvia, joissa tausta on oleellisesti erilainen, mutta kaikissa todella ihastuttava. Vai onko? Mitä mieltä Sinä olet? (more…)
Ei tämä päivä onneksi ihan hukkaan mennyt, päinvastoin.
Sain nimittäin ensimmäistä kertaa kuvattua komean punavarpuskoiraan. Lintu onkin ollut toivelistallani jo usean vuoden ajan, ja tänään sitten lopulta tärppäsi.
Myös tukkakoskelosta minulla on todella vähän kuvia. Tämä päivä ei tuonut tilanteeseen määrän osalta muutosta, mutta laadun osalta sitäkin enemmän. (more…)
Viime päivien kuvasato on ollut melko kirjava, mutta kuvamäärät pieniä. Suurin osa luontokuvaukseen käytetettävissäni olevasta ajasta on mennyt uusien kuvauskohteiden etsintään.
Jonkin verran olen ehtinyt kuvaamaankin. Ensimmäinen kuvauskohteeni on ns.pakkopulla eli kalalokki, jota olen kuvannut todella vähän, vaikka lehtipakinoissani tämänkin lajin kuville olisi ollut käyttöä. Nyt yksi lintu tuli kuitenkin sattumalta sopivalle kuvasuhollille, joten käytin tilaisuuden hyväkseni. Tuloksena tavallisia lintukuvia, joissa ei ole mitään muuta katsottavaa kuin itse kalalokki. Monille kuvaajille se riitää, mutta itse en saa juuri minkaaänlaista tyydytystä tämänkaltaisista kuvista.
Viimeiset kolme päivää ovat olleet kiireisiä, sillä luonto on herännyt todella eloon pitkän talviunen jälkeen. Vastaan on lentänyt, loikkinut ja madellut melkoinen lajikirjo. Kuvattavaa on siten riittänyt, liiaiksikin. Mikä harmillisinta, itseäni tyydyttäviä kuvia ei juurikaan ole syntynyt.
Muutaman viime päivän aikana on saapunut runsaasti hyönteissyöjiä, mikä näkyy myös kuvatuissa lajeissa.
Ensimmäisenä linssin eteen ehti kaunis pensastaskukoiras.
Kuten aiemmin vihjaisin , en kertonut koko totuutta siitä, mitä näin ja koin sinirinnan kanssa eilen.
Päivä oli nimittäin erittäin poikkeuksellinen, sillä löysin samana päiväna sinirinnan kahdesta eri paikasta.
Mikä parasta, sain todella monta erilaista ja ennen kaikkea kaunista kuvaa itselleni mieluisilla taustoilla.Toisen sinirinnan löysin illalla, joka tarkoitti sitä, että valo oli jo huomattavasti pehmeämpää ja mahdollisuudet huolellisesti keskittyen todella hienon kuvan saamiseen olivat olemassa. Ja siinä mielestäni onnistuinkin.
Tuloksena omasta mielestäni yksi kauneimmista ottamistani kuvista, jossa lintu on vain osa harmoonista kokonaisuutta. Tälläkin kertaa näkemänne kuva on täysin rajamaaton eli kuva on sommmiteltu loppuun asti jo kuvaushetkellä. Tästä kertoo se, että sinirinta seisoo hyvin lähellä ihanteellista paikkaa kuvassa eli ns.kultaista leikkausta.
Suonenjoen jätevedenpuhdistamo, jossa lähes asuin kesinä 2006-2008 kuvaten pikkutyllien elämää, tuotti tänään todellisen yllätyksen.
Menin paikalle etsimään punarintaa, mutta mitä löysinkään! Yhden kauneimmista linnuistamme, Lapin lahjan Suomen linnustolle: sinirinnan.
Eipä tarvinnut kysellä itseltäni, kuvaanko vai en.
Ensimmäinen kuva on täysin croppaamaton eli rajaamaton. Kuva on juuri sellainen, kuin sen kamerani etsimestä näin. Halusin kuvaan välttämättä mukaan oikealla näkyvän koukun, jonka takia itse lintu on aseteltu hiukan epätavalliseen paikkaan. Itseäni harmittaa kuitenkin oikealla epäselvänä hahmona näkyvän pajunoksan kuvaa pilaava vaikutus. Mutta jos olisin sen poistanut tietokoneen avulla, kyse ei olisi enää 100% aidosta luontokuvasta, eihän.
Toista kuvaa on leikattu sen verran, että linnun kaunis rinta näkyy selvästi. (more…)
