Kategorian SIRKUT Arkisto

  1. Pulmunen saa osuman lumipallosta – Harvinainen tilannekuva 5.

    Kommentoi
    Pulmunen saa osuman lumipallosta.

    Pulmunen saa osuman lumipallosta.

    Joskus mielenkiintoiset kuvaustilanteet tulevat vastaan hyvin nopeasti ja täysin yllättäen. Niin silläkin kertaa huhtikuussa 2012, kun onnistuin kuvaamaan pulmusen joka näyttää saavan lumipallosta kipeän osuman niskaansa.

    Olin tuolloin kuvaamassa peltotiellä ruokailevaa pulmusparvea, kun aivan yllättäen sää synkkeni ja alkoi sataa suuria lumihiutaleita. Aivan nenäliinan kokoisia ne eivät olleet, mutta suurimmat hiutaleista olivat kuitenkin lähes snapsilasin alusen kokoisia. (more…)

  2. Pulmuset ovat kevään kauniit airuet.

    Kommentoi

    Pulmunen lumihangella.

    Aurinko paistaa täydeltä terältä ja hanget loistavat vitivalkoisina.

    Mikäpä siis somempi  ja ajankohtaisempi kuvauskohde kuin kohti pohjoista matkaava pulmunen. 

    Usean vuoden ajan olen toivonut saada kuvata kunnolla lapsuuteni Kuhmon keväisiin liittyvää kaunista valkoista lintua.

    Eiliseen asti kuitenkin aika laihoin tuloksin. Mutta todellakin, eilen onni lopulta kääntyi. (more…)

  3. Keltasirkku laulaa palkeet täynnä kurkku suorana.

    Kommentoi Keltasirkku kuusen latvassa.

    Maassamme yleinen keltasirkku (Emberiza citrinella) laulaa usein näkyvällä paikalla korkella  puun latvassa, joten itsevarmuuden puutteesta lintua ei voi syyttää.

    Keltasirkku ei ole kuitenkaan varsinainen mestarilaulaja, eikä sen melko lyhyt korkealta alkava mutta loppua kohti laskevaa säe ”tsi-tsi-tsi-tsi-tsi-tsiii” kuulosta kovinkaan voimakkaalta. (more…)

  4. Valittuja paloja kevään lintumaailmasta: Leppälintu, pensastasku, tylli, pikkutylli, haarapääsky, harmaasieppo, suokukko ja keltasirkku.

    Kommentoi
    Harmaasieppo männyssä

    Harmaasieppo männyssä

    Luonnossa tapahtuu juuri nyt mitä ihmeellisimpiä asioita, niistä ehkä myöhemmin.

    Nyt lyhyesti kaiken kiireen keskeltä tarkoituksellisesti toisistaan poikkeavia tuoreita kuvia, joista näkyy selkeästi tärkein tapahtunut muutos:

    Hyönteissyöjät ovat palanneet.

    Mikä itsestäni hauskaa, muttei merkityksellistä, on se, että kuvien harmaasieppo ja pensastasku ovat lähes ensimmäisiä Pohjois-Savossa havaittuja yksilöitä. (more…)

  5. Viisi lintulajia mutta vain yksi ruokavalio – Sinirinta, pajusirkku, keltavästäräkki, västäräkki ja niittykirvinen ruokailevat.

    1 Kommentti Pajusirkku, naaras, etsii vedestä ruokaa.

    Viime päivien kaikki liikenevä aika on kulunut pienen veden rajassa olevan lammikon lintuelämää tarkkaillessa.

    Muutaman metrin pituisella ja noin 50 cm leveällä vesialtaalla käykin yllättävän paljon niin lintulajeja kuin yksilöitä. Toistaiseksi olen kuvannut paikassa seuraavat lajit: västäräkki, keltavästäräkki, sinirinta, niittykirvinen ja pajusirkku.

    Aluksi tietenkin ihmettelin, mikä lintuja veti paikalle, mutta syy selvisi aika nopeasti: Ne noukkivat veden alta nokkiinsa jonkin hyönteisen toukkia.

    Ja noita vaaleita siimahäntäisiä ravintoeläimiä näyttää lammikossa olevan ehtymätön varasto. Montaa sekuntia ei nimittäin tarvitse yhdenkään linnun ruokaansa etsiä, kun se jo roikkuu linnun nokassa.

    Olisipahan hauska tietää, mikä tuo linnuista niin herkullinen toukka loppujen lopuksi on. (more…)

  6. Keltasirkku muistuttaa ruokinnan huolehtimisesta loman aikana.

    Kommentoi Keltasirkku oksalla.

     

    Koska ihmisen on hyvä olla joskus muualla kuin kotonaan, niin minäkin karistan viikoksi pihani lumet kengänpohjistani.

    Ennen sitä kuitenkin täytyy muistaa täyttää lintujen ruokinta-automaatit, jotteivät siivekkäät ystäväni jää hätää kärsimään isännän poistuessa teille tietymättömille.