Kategorian Kulorastas Arkisto

  1. Näe kuinka kevään toinen luminen takatalvi koetteli juuri palanneita muuttolintuja

    Kommentoi

    Enpä olisi kuukausi sitten vielä uskonut, että voisin toisen kerran saman kevään aikana todistaa muuttolintujen elämää äkillisen takatalven keskellä. Näin kuitenkin kävi keskisessä Suomessa viime huhti-toukokuun vaihteessa, jolloin jo pidemmän aikaa vallinnut todella lämmin kevät vaihtui yhdessä yössä koleaksi talveksi. Samalla jo lumeton maisema sai jälleen paksun lumipeitteen.

    Edellinen, huhtikuun toisella viikolla alueen yli vyörynyt takatalvi ei tiettävästi aiheuttanut juurikaan lintukuolemia, mutta tällä kertaa tilanne oli toinen. Nyt juuri takatalvea edeltävällä viikolla alueelle oli nimittäin saapunut merkittävä määrä uusia muuttolintulajeja, joista etenkin pienet hyönteissyöjät olivat todella hätää kärsimässä, sillä luminen ja osin jäätynytkin maa vaikeutti niiden ravinnonhankintaa huomattavasti, osalle teki sen jopa mahdottomaksi.

    Tänne juuri ennen takatalvea ehtineille pienille hyönteissyöjille tilanne oli katastrofaalinen sen takia, että monet niistä olivat ehtineet muuttomatkallaan kuluttaa suurimman osan, ellei kaiken, ihonsa alle muuttoa varten varastoimastaan rasvasta. Tilanteen vakavuus valkeni minulle itseni viimeistään siinä vaiheessa, kun sain paikallislehtemme luontopalstani lukijoilta useita ilmoituksia useista kuolleina löytyneistä linnuista, joista suurin osa punarintoja ja kivitaskuja. (more…)

  2. Onko videolla pomppiva lintu kulorastas vai laulurastas – Katso tunnistuskuvat ja tee tunnistustesti

    Kommentoi

    Kulorastas ( turdus viscivorus)ja laulurastas (turdus philomelos) ovat hyvin samannäköisiä rastaiden  heimoon kuuluvia lintuja. Kooltaan lajit kuitenkin poikkeavat merkittävästi toisistaan (kulorastas  26-29 cm, laulurastas 20-22 cm), mutta valitettavasti luonnossa yksittäisten lintujen kokoa on usein vaikea päätellä.

    Lajien tärkeimmät ja helpoimmin nähtävät erot löydät alla olevista tunnistuskuvista. Tunnistuskuvien alla on lyhyt lajien tunnistustesti, jonka suorittamalla saat selville videolla pomppivan linnun nimen. (more…)

  3. Leppälintu, luontomme kaunis väriläiskä.

    Kommentoi
    Koirasleppälintu

    Kuva: Koirasleppälintu

    Toissailtana jouduin katsomaan totuutta silmiin ja myöntämään sen, että tältä kesältä kuvaukset jätevedenpuhdistamolla ovat todennäköisesti ohi.

    Niin siirryin toiselle vakiopaikalleni, joka sekään ei ole kuin viiden kilometrin päässä kotoani.

    Tietenkin kuvausmatkan kasvu yli kaksinkertaiseksi, on merkittävä, mutta edelleen kuvani ovat todellista lähituotantoa ja ekologisesti kohtuullisen kestävällä pohjalla.

    Aluksi paikka näytti toivottoman hiljaiselta, mutta sitten sain ensin näköpiiriini pienen kulorastasparven ja hetkeä myöhemmin leppälintuperheen.

    Havaittuani leppälinnut kuvausviettini heräsi toden teolla, sillä lajihan on yksi luontomme todellisista väriläiskistä. Onni olikin myötä, ja vaikka otettujen kuvien määrä jäi todella pieneksi, onnistuin saaman muutaman itseäni tyydyttävän kuvan. Etenkin männyntaimien välistä pilkistävä koiraslintu miellyttää silmääni kovasti. (more…)

  4. Kulorastas ääntelee lähikuvassa.

    Kommentoi
    Kulorastas lähikuvassa.

    Kulorastas lähikuvassa.

     

    Kulorastas on rastaidemme jättiläinen.

    Sen muita suurempi koko näkyy jopa sen lentotyylissä, jota kuvataan lehmämäisen raskaaksi, mitä ihmettä se sitten tarkoittaneekaan.

    Joka tapauksessa jos olisin kulorastas, suuttuisin vertauksesta. (more…)

  5. Ruska ja kulorastas

    Kommentoi

    Eipä helli helle, eikä paista auvoinen aurinko, minkä seurauksena kuvaaminen on vaikeutunut huomattavasti.

    Tämä oli  tietenkin ajankohdan huomioon ottaen odotettavaa.

    Niinpä viikoloppu tuotti vain kaksi jossain määrin mielenkiintoista kuvaa.

    Ensimmäinen on kokeilu siitä, miltä näyttää kuva, jossa etäämpänä istuva lintu on kuvattu kuva-alaa peittävien oksien lävitse ja jossa itse lintu on ainoa terävänä näkyvä kohde. (more…)

  6. Kulorastas piti kamerani laukaisuäänistä.

    Kommentoi
    Kulorastas hiekkakankaalla

    Kulorastas hiekkakankaalla

    Kulorastas on suurikokoisin ja melko vähälukuinen rastaslaji, joka on avarien mäntymetsien tyyppilaji. Itse kiinnostuin linnusta pari vuotta sitten, jolloin ensimmäiset niistä voittivat esiintymispelkonsa ja hyppelehtivät sopivalle kuvausetäisyydelle.

    Muistanpa erään kerran, kun poikkeuksellisen utelias yksilö viehättyi kamerani mekaanisiin raksahduksiin siinä määrin, että tuli niin lähelle, ettei kamerani enää voinut tarkentua siihen.

    Toinen onnettomuus onnessa oli siinä, että päivä oli todella helteinen ja aurinkoinen, mitkä kummatkin ovat myrkkyä hyvälle valokuvalle:

    Liika kuumuus aiheuttaa kuvan tarkkuuden helposti pilaavaa lämpöväreilyä, ja auringonpaiste taas luo liikaa kontrastia. Tänään ei vakiokulorastaspaikallani ollut näistä seikoista pelkoa. Päinvastoin. (more…)

  7. Back to business – Talvehtiva kulorastas pakkasella lumisessa pihlajassa.

    Kommentoi
    Kulorastas talvipakkasella

    Kulorastas talvipakkasella

    Pitkän hiljaiselon jälkeen tartuin viime viikonloppuna toden teolla kameraani. Syy äkilliseen talvihorroksesta heräämiseen oli perin yksinkertainen: Naapurissani majaili koko sisämaan ainoa kulorastas.

    Suonenjoen taajaman runsas pihlajanmarjasato oli ilmeisesti saanut otuksen jättämään muuttomatkansa kesken.

    Tässä se kyllä teki aikamoisen virheliikkeen, sillä poikkeuksellisen pitkä pakkaskausi ja alueella vielä kiertelevät tilhiparvet olivat huono yhdistelmä sen tulevaisuuden kannalta.

    Aikansa rastas yritti puolustaa kahta omakseen ottamaansa pihlajaa ryöstelevien tilhien armeijaa vastaan, mutta joutui lopulta nöyrtymään ylivoiman edessä. Marjavaraston tyhjennettyä harvinainen talvivieras katosi viime perjantaina aivan yhtä yllättäen, kuin se oli ilmestynytkin.