Kategorian MUUT ELÄIMET Arkisto

  1. Löysin hyvin säilyneen muumion keskeltä syrjäistä metsätietä

    2 Kommenttia
    muumio,sammakko,muumioitunut

    Hyvin säilynyt muumioitunut sammakko

    Luonto on täynnä löytäjäänsä odottavia pieniä ihmeitä, kunhan vain maltamme pitää silmämme auki. Tästä käy enemmän kuin erinomaisena esimerkkinä kesäkuun alussa hyvin syrjäiseltä metsätieltä sattumalta löytämäni muumioitunut sammakko. Niin hyvin tuo aikuisen sammakon muumio oli säilyttänyt alkuperäisen muotonsa, että tajusin sen kuolleeksi vasta, kun oli vain parin metrin päässä siitä.

    Sammakko oli ilmeisesti lähtenyt keväällä läheisestä pienestä suo-ojasta, jonka vedet virtasivat tien yli tien toisella puolella olevaan ihmisen tekemään lampeen. Matkalla oli kuitenkin tapahtunut jotakin, ja sammakon taival oli lopullisesti keskeytynyt.

    Mikä oli lopettanut sen elämän, jää arvoitukseksi. Väkivaltainen sen loppu ei kuitenkaan ollut, sillä minkäänlaisia merkkejä hyökkäyksen kohteeksi joutumisesta siitä en ole löytynyt.

    Mielenkiintoisinta muumiossa on se, kuinka paljon se edelleen muistutti elävää sammakkoa, vaikka siitä oli jäljellä pelkkä kuori. Muumioitunut sammakko oli todellakin sisältä aivan tyhjä, eikä se painanut kuin muutaman vaivaisen gramman.

    Muumion löytöpaikka kartalla.

  2. Kesän erikoisin muisto – Tuhansien sammakonpoikasten joukkoesiintymä metsälammen rannalla

    Kommentoi

    Viime kesän erikoisin ja varmasti yksi elämäni erikoisimpia luontokokemuksia oli tuhansien ja taas tuhansien pienten sammakonpoikasten täysin yllättävä kohtaaminen syrjäisen metsälammen rannalla.

    Tullessani lammen rantaan en kuitenkaan aluksi edes huomannut lammella mitään erikoista. Vasta kun olin kulkenut jonkin matkaa pitkin suolammen sammaleista pehmeää rantaa, huomasin kaikkialla jalkojeni ympärillä outoa liikettä. Niitä oli tosiaan kaikkialla. Sammakonpoikasia siis. Paikoin ne vilistivät sinne tänne kasvillisuuden lomassa, paikoin ne taas makasivat ohuena liikkumattomana mattona osin toinen toistensa päällä. (more…)

  3. Jäätyneen sammakon pelastaminen – Katso kuinka se loikkaa molskahtaen veteen

    Kommentoi

    Sain eilen ilmoituksen Rautalammilla lumesta, keskeltä järven jäätä, löytyneistä sammakoista, jotka pitkä pakkaskausi oli ilmeisesti ajanut pois talvehtimispaikoistaan niiden jäädyttyä tai kuivuttua. Kun tänään ehdin paikalle, löytyi lumihangesta, moottorikelkan ajouran laidasta, kuitenkin vain yksi nuori sammakko.

    Aluksi jähmettynyt ja osin jään peittämä pieni eläin näytti täysin elottomalta, mutta koskettaessani sitä varovasti se kuitenkin reagoi selvästi kosketukseeni. (more…)

  4. Rakastuneet etanat suutelevat – romantiikkaa lehtokotiloiden tapaan

    Kommentoi
    romanttinen kohtaus, lehtokotilot suutelevat

    romanttinen kohtaus, lehtokotilot suutelevat

    Viikko sitten löysin puutarhastani ensi kertaa lehtokotiloita (arianta arbustorum). Valitettavasti otukset olivat suuria kookkaita yksilöitä, jotka ovat todennäköisesti ehtineet jo munia. Ehkä jopa useita kertoja, sillä lehtokotilot munivat noin neljäkymmentä munaa parin viikon välein.

    Kaiken lisäksi tänä kesänä ei toistaiseksi ole edes kuivuus vaivannut, mikä olisi saanut ne keskeyttämään munimisensa. (more…)

  5. Kyllä minä niin pahoitin mieleni, kun kissa tappoi sammakonpoikaseni.

    Kommentoi

    Kuten edellisessä blogiartikkelissani kerroin, pelastin noin viikko sitten puutarhani rikkoutuneesta vesialtaasta suuren määrän nuijapäisiä sammakonpoikasia. Tuolloin siirsin ne ensin keskikokoiseen akvaarioon odottamaan sitä, että voisin palauttaa ne takaisin korjattuun altaaseen.

    Pelkkä sammakonpoikasten keruu altaan pohjalta oli todella aikaavievä prosessi, koska halusin varmistua, että saisin todella kaikki altaan nuijapäät siirrettyä uuteen väliaikaiseen kotiinsa. Aluksi homma oli helppoa kuin heinänteko, sillä käytin sammakonpyynnissä pientä akvaariohaavia.

    Mitä pitemmälle keruuprosessi edistyi, sitä vähemmän kuitenkin sain haaviini nuijapäitä ja sitä enemmän roskia. Niinpä minun oli loppuvaiheessa vaihdettava välinettä ja ryhdyttävä keräämään poikasia ruokalusikalla (Homma ei muuten ole niin vaikea kuin, miltä se ehkä kuulostaa). Akvaariossa sammakonpoikaset sekä yksinäinen keltalaitasukeltaja saivat sitten odottaa kolme päivää pääsyä  entistä ehompaan altaaseen.

    Siirtoa edellisenä päivinä kalastin sitten vielkä kerran kaikki akvaarion asukkaat ja laitoin ne puhtaalla sadevedellä täytettyyn sankoon odottamaan kotiin pääsyä. Tähänkin siirtoon hukkaantui useita tunteja, sillä halusin jälleen varmistaa, ettei akvaarioon jäisi yhtään sammakonpoikasta . Toisaalta en myöskään halunnut siirtää sankoon akvaarion likaista vettä.

    Kaikki siis näytti olevan kunnossa.

    Vaan eipäs ollut, sillä en ollut ottanut huomioon puutarhassani öisin liikkuvia kissoja. Niinpä kun seuraavana aamuna menin katsomaan pikku sammakonalkujen tilannetta, minua odotti karmea näky: (more…)

  6. Pihani uusi yllättävä asukas: Vesilisko

    Kommentoi vesilisko-2013-1596, Triturus vulgaris.

    Tyhjentäessäni korjausta varten toista puutarhani kahdesta vesialtaasta, altaan pohjalta löytyi täysin yllättäen kutuasuinen värikäs vesilisko, joka nykyään tunnetaan nimellä manteri. Sen enempää en kuitenkaan jäänyt asiaa äimistelemään, vaan laitoin viehättävän otuksen akvaarion tehtävää toimittavaan suureen lasiseen Riihimäen hillopurkkiin, johon oli laittanut valmiiksi sadevettä ja koristesoraa.

    Saatuani parin päivän allasremontin loppuun kuvasin vesiliskon mahdollisimman nopeasti ja palautin sitten pienen kesävieraani takaisin altaaseen. Virkeästi pyrstö heiluen manteri uikin heti piiloon altaiden kivien alle, enkä ole sitä sen koomin nähnyt. (more…)

  7. Voihan vaskitsa – Arkiston helmi, v. 2004.

    Kommentoi
    vaskitsa, slow worm

    kuva: Vaskitsa

    Vuosien saatossa useat henkilöt ovat kertoneet minulle nähneensä vaskitsoja Suonenjoen kauniin Lintharjun maastossa.

    Koska en ollut itse onnistunut otuksia koskaan kuvaamaan tai edes näkemään, asia jurppi minua tietenkin kovasti. Yllättäen puutteen kohdaltani korjasi nuori suonenjokelainen luontoharrastaja, joka otti oma-aloitteisesti yhteyttä kysyen kiinnostustani tähän käärmemäiseen liskoeläimeen.

    Ja tokihan kiinnostusta löytyi. Nuoren miehen opastuksella sain mahdollisuuden kuvata tätä tyylikästä liskoa ja sen kahdeksaa viehättävää kellertävää poikasta, mistä olin suunnattoman kiitollinen.

    On hienoa, että luontoharrastajia löytyy nousevistakin sukupolvista! (more…)

  8. Liian haastava kuvaustehtävä: Rantahämähäkki pesi pelargoniassa.

    1 Kommentti rantahamahakki-2011-1126

    Noin kuukausi sitten sain mahdollisuuden kuvata rantahämäkkiä ja sen poikasia hyvin hauskassa ympäristössä: Poikasten seittikotelo oli näet kudottu taidokkaasti kauniin punaisena kukkivan pelargonian oksien varaan.

    Aihe oli siis mielenkiintoinen, mutta valitettavasti kuvauspaikka oli kuvaamisen kannalta liiankin haastava. Kukka oli nimittäinvedessä kelluvan laiturin nokassa, ja itse paikka oli varjossa koko lähes koko valoisan ajan. Niinpä alati veden liikkeisiin reagoivassa kukassa vikkelästi liikkuvien pienten poikasten kuvaaminen oli jo siitä syystä mahdotonta. Asia ei yhtään helpottanut, että poikaset olivat joka puolelta seitin suojaamia. (more…)