Kaikille näkemilleni tai kuvaamilleni tapahtumille minulla itselläni ei ole mitään selitystä. Tästä esimerkkinä kuvan törmäpääsky, joka oli puhdistamassa höyhenpukuaan, kun se tarttui nokallaan kiinni toisesta siivestään. Siinä ei ollut mitään kummallista, mutta miksi se jähmettyi kuvassa näkyvään asentoon muutamaksi sekunniksi?
Sitä en kuvaushetkellä ymmärtänyt, enkä ymmärrä vieläkään. Kertokoon se, joka tietää.
Kuva on peräisin vuodelta 2008, jolloin minulla oli harvinainen tilaisuus kuvata vain muutaman metrin päästä matalassa hiekkakasassa pesiviä törmäpääskyjä.
Käydessäni kuva-arkistoani lävitse törmäsin lähikuviin laulujoutsenen päästä. Vaikkei yksikään kuvista valitettavasti ollut laadultaan kovinkaan kummoinen, muutamista niistä löytyi mielenkiintoinen yksityiskohta:
Laulujoutsenten silmissä näkyi peilikuva allekirjoittaneesta istumassa kameransa takana lumisella joen töyräällä.
Valitettavasti laulujoutsen silmän tummuuden takia sen silmässä näkyvä peilikuva oli myös hyvin tumma, joten asian havainnollistaminen vaati voimakasta valotuksen korjailua silmän osalta.
Videolla joutsenen silmän valotus muuttuu hitaasti alkuperäisestä tummuudesta kohti yhä enemmän valotettua.
Videon taustalla kuuluvat laulujoutsenten äänet on myös nauhoitettu kuvauspaikalla, mutta eri päivänä.
Huhtikuussa 2006 sain mahdollisuuden seurata kolmena päivänä pyrstötiaista, joka kävi päivittäin useita kertoja “ihailemassa” omaa peilikuvaansa sekä erään omakotitalon että sen pihassa seisovan henkilöauton ikkunoista .
Tosin narsissisesta itseihailusta ei käsitykseni mukaan linnun käytöksessä ollut kysymys, vaan se päinvastoin ilmeisesti kuvitteli näkevänsä peilikuvassa ihastuttavan, vastakkaista sukupuolta olevan lajikumppanin. Tähän mielestäni viittasi se, että pyrstötiainen pariin otteeseen keräsi nokkaansa pesänrakennusaineita, joita se sitten kävi esittelemässä peilikuvalleen.
Jo vuosia sitten minulla heräsi kiinnostus saada selville olisiko mahdollista saada laulujoutsenen päästä sellainen kuva, jossa linnun pää olisi suurelta osin jään ja/tai jääpuikkojen peittämä.
Niinpä aina tilaisuuden tullen – joita ei todellakaan ole kovin usein tullut – olen yrittänyt sellaisen kuvan ottaa. Se, ettei tällaisia kuvaustilanteita ole kovin usein tarjolla, johtuu yksinkertaisesti siitä, että pelkkä kuvaustilanteeseen pääseminen vaatii vähintään kolmen seuraavan ehdon täyttymistä: 1) On oltava paikka, jossa talvellakin on joutsenia, 2) pakkasta on oltava reilusti, 3) kuvattavan joutsenen on oltava kuvaushetkellä hyvin lähellä. (more…)
Viimeisen yli kymmenen vuoden kuluessa käsieni kautta on kulkenut monenlaisia lintuja niin hoitoon kuin hautaankin. Jo joitakin vuosia sitten tein kuitenkin päätöksen, etten kuvaa näitä lintuja tai muitakaan sairaita tai vammautuneita eläimiä, ellei kuvaamiseen olisi jotain perusteltua syytä.
Tällainen syy voisi olla esim. se, että kuvaamisesta olisi jotain hyötyä itse eläimelle tai se palvelisi jotenkin joko eläinten tai yleisesti luonnon suojelun asiaa.
Tämän kaulansa hyvin erikoisella tavalla loukanneen nuoren laulujoutsenen kuvaamiselle syksyllä 2010 tällainen erityinen syy todellakin oli: Eläinlääkäri, jolle ilmoitin linnusta, pyysi minua kuvaamaan linnun, jotta voisi kuvan perusteella päättää linnun tulevaisuudesta. Diagnoosia varten hän tarvitsi kaiken lisäksi niin hyvän kuva, ettei vamman laadusta jäisi epäselvyyttä.
Tein työtä käskettyä, minkä seurauksena sain eläinlääkäriltä ohjeen kääntyä poliisin puoleen virka-avun pyytämiseksi. Syyn kyllä arvaat.
Murheisin mielin toteutin tämänkin pyynnön tietäen kuitenkin aivan hyvin, että viime kädessä se olisi linnun omaksi parhaaksi.
Toimitin linnun myöhemmin eläinlääkärin tarkemmin tutkittavaksi, mutta siinäkään vaiheessa ei selvinnyt yksiselitteisesti se, mitä linnulle oli tapahtunut tai mikä oli vamman aiheuttanut.
Seuraavasta linkistä voit saada selville, millaisten eläinten elämänkohtaloihin olen vuosien kuluessa joutunut sekaantumaan: Melko murheellinen eläinlista.
Olen usein tuntenut olevani etuoikeutettu siitä, että olen saanut seurata ja ikuistaa kuvin monia erikoisia ja mielenkiintoisia tapahtumia luonnossa. Ylivoimainen osa näistä kuvaamistani harvinaisista tilanteista on jättänyt mieleeni positiivisia muistoja. Mutta ei aina.
Tästä esimerkkeinä Harvinainen tilannekuva-sarjan kaksi seuraava kuvaa, joista ensimmäisessä ovat pääosassa pikkulepinkäinen ja jokin myyrälaji. Sarjan seuraava, myöhemmin julkaisemani, kuva ”inhottavasta” tilanteesta liittyy laulujoutseneen.
Oheista kuvan tilannetta, jossa pikkulepinkäinen syö juuri saalistamaansa myyrää, en ollut mitenkään lavastanut tai järjestänyt etukäteen, vaan se tuli eteeni aivan yllättäen paikassa, jossa olin jo jonkin aikaa seuraillut pikkulepinkäisparin puuhailuja. Se, että onnistuin kuvaamaan tilanteen – niin vastenmieliseltä kuin se omiin silmiinikin näytti – oli minulle kuitenkin kuvaajana yhden unelman täyttymys. (more…)
Olin tänään juuri astunut sisään Kuopion Prismaan, kun kangaskiuru alkoi iloisesti laulamaan taskussani. Soittaja oli Savon Sanomien toimittaja Jukka-Pekka Räsänen, joka oli törmännyt netissä Siiri-kissaan ja sen herättämään maailmanlaajuiseen kiinnostukseen. Samalla hänellä oli herännyt halu tehdä Siiristä juttu lehden verkkosivuille.
Eihän minulla tietenkään ollut asiaa mitään asiaa vastaan, joten suostuin nopeaan puhelimessa suoritettuun pikahaastatteluun.
Olen parin päivän ajan yrittänyt saada kuvattua pikkukäpylintuja ilman suurempia tuloksia. Valokuvia en näistä kauniista linnuista ole toistaiseksi saanut vielä yhtään.
Eilen onnistuin kuitenkin tallentamaan videolle, kuinka komea koirakäpylintu sai varsinaista kyytiä kuusen latvassa.
Näky kuusen latvaan kiinni tarrautuneesta ja tuulen sinne tänne heittelemästä linnusta oli silmin katsottuna kuitenkin vielä koomisemman näköinen kuin oheisella videolla.
Hyvin lintu tilanteesta selvisi siihen asti, kunnes luovutti ja lensi pois. Luulisi sillä pään olleen ainakin vähän sekaisin. Sen verran hurjaa meno välillä oli.
Siiri on ollut poissa parisen viikkoa, mutta sen muisto elää, sillä se rauhoittava kehräys, josta niin kovin monet ihmiset ja kissat ympäri maailmaa ovat nauttineet, ei ole kadonnut minnekään.
Onneksi ei, sillä nyt olen päässyt itsekin kokemaan jotain samaa, mistä useat Siirin kehräystä kommentoineet ovat kertoneet. Siirin rauhallisen äänen kuunteleminen on todella helpottanut monivuotisen ystävän menetyksen mukanaan tuomaa haikeutta. Kiitos Siiri!
”Se, että jokin on päättynyt, ei tee sitä olemattomaksi. Kerran eletyn kaiku on aina meissä.” (Muistoteksti Siirin tuhkauurnassa)(more…)
Pari päivää sitten tätä luontokuvablogiani oli luettu jo yli 300 000 kertaa. Suuri kiitos kaikille niin vakituisille lukijoilleni kuin satunnaisille kävijöillekin, ilman teidän kiinnostustanne tämän täysin epäkaupallisen blogini ylläpito ei varmaankaan olisi koskaan onnistunut.
