Oheisen videon resepti on lyhyesti seuraava: Videolla nähtävät lajit ovat siinä järjestyksessä, kuin olen ne kuvannut. Pääsääntöisesti kukin laji näkyy vain sinä kuukautena, jona se olen sitä ensimmäisen kerran kuvannut. Jotkin muuttolintulajit esiintyvät kuitenkin sekä keväällä että syksyllä korostamassa Suomen luonnon vuodenaikojen vaihtelua.
Useimmissa tapauksissa valitsemani klippi on siis lajin ensimmäiseltä kuvauskerralta. Ainut merkittävä poikkeus lienee silkkiuikkujen parittelu, sillä olin kuvannut parin elämää jo jonkin kerran aiemminkin. Tein tietoisen poikkeuksen päiväkirjamaisesta kaavasta yksinkertaisesti siitä syystä, että halusin kaakkurin ohella toisen kesän tärkeistä kuvauslajeistani saavan arvoisensa huomion. (more…)
Viime päivinä on vesistöjen rannoilla eri puolella Suomea päästy ihailemaan kauniisti jäätyneitä kasveja. Itse törmäsin tähän erikoiseen ilmiöön Suonenjoen Iisveden venesataman aallonmurtajalla, jonka kaikki järven selän puoleiset kasvit olivat saaneet kirkkaan – jotkut jopa paksunkin – jääkuorrutuksen. (more…)
Parin viikon urakka on lopulta ohitse, ja lähes 5000 aiemmin nimeämätöntä kuvaani – niin kasveista, sienistä, hyönteisistä kuin linnuistakin – sai lopulta nimen. Vaikka yllä olevasta vaiveron kuvasta voisi muuta päätellä, kasveja nimettömien kuvien joukossa oli vain muutamia. Näistä vaivero oli loppujen lopuksi helpoin tapaus.
Sen sijaan alla olevan kasvin toteaminen tavallisen karhunputken punaiseksi värimuodoksi vaati kääntymistä ystäpiiriini kuuluvan kasvibiologin puoleen.
Punainen karhunputki
Myös alla olevan kasvin nimeäminen nahkajäkäläksi ei olisi todennäköisesti onnistunut ilman hänen apuaan. Valitettavasti vain pelkän kuvan avulla ei ollut mahdollista antaa tälle erikoisen näköiselle mutta kauniille kasville tarkempaa lajinimeä.
Nahkajäkälä, laji ei tiedossa.
Myös perhoset tuottivat päänvaivaa, mutta onnistuin lopulta nimeämään suurimman osan lajilleen. Tälläkin kertaa jouduin kuitenkin hankalimmissa tapauksissa kääntymään itseäni paljon viisaampien puoleen hyönteisfoorumilla. Sieltä sain esim. määrityksen itselleni täysin tuntemattomalle perhoselle, metsäkirjokääriäiselle.
Piennarkirjokääriäinen, Celypha rurestrana
Nimeämättömien kuvien joukossa oli myös joitakin sienikuvia. Helpoin niistä oli oranssiorakas, jonka nimeämisestä selvisin Suomen sienioppaan ystävällisellä avustuksella.
Oranssiorakas
Eräät lajit sen sijaan vaativat suonenjokelaisen tunnetun sieniexpertti Kirsti Eskelisen puoleen kääntymisen. Tämän yhteistyön tuloksena alla olevan kuvan sieni varmistui harvinaiseksi tummaorakkaaksi.
Tummaorakas
Sen sijaan toinen kuvaamani erikoisen näköinen orakas jäi toistaiseksi ilman nimeä, koska en ollut ottanut kuvaa sen alapinnasta. Tarkoitukseni nyt onkin käydä kuvaamassa se uudelleen ensi syksynä. Valitettavasti varmuutta sienen uudelleen löytymisestä samalta paikalta jolla kuvasin sen vuonna 2013, ei kuitenkaan ole.
Tuntematon orakas , Haavikkolehto, Suonenjoki
Useimmat nimeämättömät kuvat olivat kuitenkin lintuja. Monet niistä olin yksinkertaisesti vain unohtanut nimetä, mutta joidenkin nimeämisestä en sijaan olisi selvinnyt ilman lintuharrastajaystäväni asiantuntevaa apua. Etenkin eri-ikäisten lirojen ja metsäviklojen toisistaan erottaminen on minulle ollut aina hankalaa. Samoin pajulintujen ja tiltalttien erottaminen toisistaan tietyissä tilanteissa pelkkien kuvien avulla – kuvathan eivät ääntele – on perinteisesti tuottanut minulle ongelmia.
Tiltaltti
Tiettyjen kahlaajien määrittämisen vaikeudesta kertoo osaltaan alla oleva kuva peilikuvalleen pullistelevasta linnusta, jonka molemmat nimesimme rantasipiksi tietyin varauksin. Aivan täyttä varmuutta lajista ei siis tällä hetkellä ole.
Vuosi 2006 jää lintukuvaushistoriaani vuotena, jolloin sain kohdata maassamme meillä vain melko harvinaisena vierailijana (pesinyt kerran v. 1940) nähdyn harjalinnun sekä keväällä että syksyllä.
Keväinen kohtaamisemme on jäänyt erityisesti mieleen sen takia, että sain tuolloin samaan kuvaan myös noina vuosina ylivoimaisesti tärkeimmän kuvauslajini pikkutyllin.
Jotain siitä, kuinka tarkasti seurasin tuon hauskan pienen kuivanmaankahlaajan elämää, kertonee luku 3000. Tämä on nimittäin kuva-arkistossani olevien pikkutyllikuvien kokonaismäärä. Niinpä voinkin hiukan liioitellen sanoa kuvanneeni kaikki pikkutyllien elämänvaiheet niiden keväällä Suonenjoelle saapumisen ja loppukesällä täältä poistumisen välillä.
Nyt en ole pikkutyllejä kuvannut enää pariin vuoteen, koska niiden tärkein kuvauspaikkani Suonenjoen jätevedenpuhdistamo on linnustoltaan, pikkutyllit mukaan lukien, täysin hiljentynyt.
Ylläoleva kuva on kuitenkin otettu Suonenjoen Iisveden venesatamassa, jossa pikkutyllejä ei oltu juuri aiemmin eikä senkään jälkeen nähty.
Olen aiemmin julkaissut kuvan esineellä leikkivästä varislinnusta. Silloinhan kuvauksen kohteena oli Metlan Suonenjoen tutkimusasemalla kumirenkaalla leikkivä korppi.
Tällä kertaa kuvauspaikka oli Suonenjoen jätevedenpuhdistamo. Kuvan varis oli löytänyt itseään syystä tai toisesta kiinnostavan styroksilevyn kappaleen, josta se sitten repi nokallaan pienempiä paloja. Kuvassa olevasta palasta se oli ilmeisesti erityisen ilahtanut, koska se piti sitä pitemmän aikaan nokassaan ikäänkuin esitellääkseen sitä lähellä oleville lajitovereilleen.
Siinä, että varis ylipäätänsä leikkii ei ole nykyisen tieteellisen tiedon valossa mitään ihmeellistä vastaahan sen älykkyys tietyssä mielessä jopa 5-7 vuotiaan lapsen älykkyyttä.
Viime aikoina olen kuluttanut todella suuren osan vapaa-ajastani käymällä läpi tuhansia vielä nimeämättömiä kuvia. Hyönteiskuvien nimien puutteelle on usein yksinkertainen syy: Lajien tunnistaminen ei ainakaan itselleni ole kovin helppoa. Tämän kuvan hyönteisistä entuudestaan tuttuja olivat päällekkäin olevat viherkukkajäärä ja kimalaiskuoriainen. Muista erillään oleva hoikkakukkajäärä sen sijaan teetätti hiukan töitä.
Syy kuvan ottamiseen oli juuri kuvan tilanne, joka mahdollisti useamman komea lajin vangitsemisen samaan kuvaan. Kolme vuotta aikaisemmin olin sen sijaan kohdannut tilanteen, josta otettu kuva (alla) kertoo paremmin kuin mikään määrä sanoja sen, kuinka tärkeitä kukkivat kukat ovat hyönteisille. (more…)
”Voiko lintu tehdä pesänsä kukka-amppelia kauniimpaan paikkaan? Vesantolainen harmaasieppoperhe ainakin arvosti kaunista elinympäristöä ja päätti kasvattaa poikueensa kylän palvelukeskuksen sisäpihalle johtavan oven vieressä roikkuvassa kauniissa amppelissa.
Jos oli kukista jo itsessään iloa laitoksen pirteille vanhuksille, niin luonnon seuraamisen riemua lisäsi pienen lintuperheen elämän tarkkailu vielä entuudestaan.
Tätä luonnon omaa tosi-tv:tä saattoi näet seurata lintuja häiritsemättä aivan vierestä, ikkunan takaa.”
Yllä oleva tekstin kirjoitin kesällä 2005 vierailtuani vesantolaisessa vanhusten palvelulaitoksessa.
Tuo lyhyt vierailu teki minuun hyvin syvän vaikutuksen, sillä ensimmäistä kertaa sain omin silmin todistaa sitä, kuinka suuri merkitys luonnon päivittäisellä seuraamisella on monille, etenkin iäkkäämmille maaseudun asukkaille.
Oli todella hyvin sydäntä sulattavaa nähdä, kuinka kaksi senioria, toinen heistä pyörötuolissa, seurasi tarkkaavaisesti lintujen elämää aivan niiden pesän takana olevan ikkunan lävitse. Eivätkä he laitoksen henkilökunnan kertoman perusteella suinkaan olleet ainoat, jotka näin päivittäin tekivät.
Palvelukeskuksen asukkaat olivat elävä esimerkki siitä, minkä olin itse ymmärtänyt vasta vuosien saatossa saamieni satojen lukijakommenttien kautta ja jota monen vain asutuskeskuksissa elämänsä viettäneen on varmaankin vaikea ymmärtää:
Lukemattomille maaseudulla asuville heidän omien pihojensa siivekkäiden elämän seuraaminen on todella merkityksellinen ja paljon iloa tuova osa heidän jokapäiväistä elämäänsä.
Näin on etenkin talvella, jolloin pohjoinen luontomme on muuten niin kovin hiljainen.
