Arkisto: Jan 2020

  1. Lintuvuoteni 2019 videon helmi on harvinainen valkopäätiainen

    4 Kommenttia

    Tällä jo perinteeksi muodostuneella videokoosteella menneestä luontovuodestani on yhteensä 50 videolle kuvaamaani lintulajia, jotka nähdään pääosin siinä järjestyksessä, kuin ne ensimmäisen kerran vuoden aikana kuvasin. Näin toivon myös suomalaisen luonnon vuotuisen kiertokulun eri vuodenaikoineen tulevan mahdollisimman hyvin esille erilaisine sääilmiöineen.

    Niinpä tälläkin videolla on hyvin nähtävissä vuoden 2109 kevään kaksi takatalvea ja niiden linnuille  – etenkin pienille  – asettama haaste ravinnon löytämiseksi paksun lumipeitteen alta. Kaikki niistä eivät äkillisestä talven paluusta selvinnetkään. Etenkin jälkimmäinen takatalvi oli kohtalokas todella suurelle määrälle linnuille ainakin Pohjois-Savossa.

    Myös videoiden äänet ovat yhtä lukuun ottamatta samalta vuodelta. Lähes kaikki autenttisia, kuvaustilanteissa taltioituja. Kuten aiemmin kustakin lajista videolla on vain yksi otos, jolla kyseistä lajia voivat edustaa niin eri-ikäiset kuin myös kumpaa tahansa sukupuolta edustavat yksilöt tekemässä erilaisia – toivottavasti usein – mielenkiintoisia asioita. Lisäksi lajia videokoosteella voi edustaa niin yksittäinen lintu kuin useamman linnun ryhmä tai parvi.

    Vaikka kuvattuja lajeja on huomattavasti kahta aiempaa vuotta vähemmän, niistä kuitenkin löytyy kolme aikaisemmin videolle kuvaamatonta lajia: suosirri, laulurastas ja ”videon helmi” valkopäätiainen, joka on maassamme harvinainen itäinen vieras. (more…)

  2. Opi tunnistamaan harvinainen valkopäätiainen videon ja kuvien avulla

    Kommentoi

    Videon harvinainen valkopäätiainen (Cyanistes cyanus) vieraili viime vuoden marraskuun lopulla muutaman päivän ajan Tervon Talluskylässä Pohjois-Savossa.  Tämä kotoisen sinitiaisemme kalvakan kaunis serkku muistuttaa melkoisesti sinitiaista, mutta se on silti helposti erotettavissa sukulaisestaan.

    valkopäätiainen,cyanistes cyanus,azure tit,lasurmeise

    Valkopäätiainen ja sinitiainen.

    Valkopäätiaisen pää, posket ja koko alapuoli ovat lähes puhtaan valkoiset. Samoin sen siivessä on selvästi havaittava valkea siipijuova, ja sen levitetty pyrstö on laidoiltaan leveälti valkoinen. Päältä valkopäätiainen on pääosin tyylikkään sininen tai harmaansininen. (more…)