Lintuvuoteni 2019 videon helmi on harvinainen valkopäätiainen

6 Kommenttia

Tällä jo perinteeksi muodostuneella videokoosteella menneestä luontovuodestani on yhteensä 50 videolle kuvaamaani lintulajia, jotka nähdään pääosin siinä järjestyksessä, kuin ne ensimmäisen kerran vuoden aikana kuvasin. Näin toivon myös suomalaisen luonnon vuotuisen kiertokulun eri vuodenaikoineen tulevan mahdollisimman hyvin esille erilaisine sääilmiöineen.

Niinpä tälläkin videolla on hyvin nähtävissä vuoden 2109 kevään kaksi takatalvea ja niiden linnuille  – etenkin pienille  – asettama haaste ravinnon löytämiseksi paksun lumipeitteen alta. Kaikki niistä eivät äkillisestä talven paluusta selvinnetkään. Etenkin jälkimmäinen takatalvi oli kohtalokas todella suurelle määrälle linnuille ainakin Pohjois-Savossa.

Myös videoiden äänet ovat yhtä lukuun ottamatta samalta vuodelta. Lähes kaikki autenttisia, kuvaustilanteissa taltioituja. Kuten aiemmin kustakin lajista videolla on vain yksi otos, jolla kyseistä lajia voivat edustaa niin eri-ikäiset kuin myös kumpaa tahansa sukupuolta edustavat yksilöt tekemässä erilaisia – toivottavasti usein – mielenkiintoisia asioita. Lisäksi lajia videokoosteella voi edustaa niin yksittäinen lintu kuin useamman linnun ryhmä tai parvi.

Vaikka kuvattuja lajeja on huomattavasti kahta aiempaa vuotta vähemmän, niistä kuitenkin löytyy kolme aikaisemmin videolle kuvaamatonta lajia: suosirri, laulurastas ja ”videon helmi” valkopäätiainen, joka on maassamme harvinainen itäinen vieras.

Kuvaustoiminnassani noudatin edelleen jo vuosia sitten omaksumaani ekologista periaatetta rajoittaa luontokuvaustoimintani  omalle lähialueelleni. Niinpä nytkin kaikki video-otokset on kuvattu korkeintaan noin 20 kilometrin säteellä kotoani. Pääosin huomattavasti sitäkin lähempänä.  Itse asiassa kaikista 49 lajista 18 on kuvattu vajaan 10 kilometrin kodistani sijaitsevalla Lintharjun avolouhoksella, joka oli ainut keväällä ja kesällä säännöllisesti seuraamani kuvauspaikka.

Suuri osa avolouhoksella kuvaamistani lajeista oli erilaisia kahlaajia, mutta eksyipä sinne eräänä iltana täysin yllättäen myös merihanhi. Yksin se ei kuitenkaan paikan lammikolle tullut, vaan sen seurana oli kolme laulujoutsenta. Kaiken lisäksi tämä oli kummallekin lajille ensivisiitti. Niin merihanhia kuin laulujoutsenia ei paikalla ollut aiempina vuosina käynyt.

Aiemmat vuosikoosteet näet seuraavista linkeistä:  2018       2017         2016         2015

6 Comments

  1. Markku Piirinen

    Meillä pihassa lintujen syöttöpaikalla 2 kpl valkopäätiaisia :)))..oli pakko mennä nettiin kun en muuten niitä tunnistanut näiden kivien mukaan helppo tunnistaa.

  2. MMauri Korhonen

    Komeita kuvia. Nimiä en aluksi ehtinyt lukea, ne vain välähtelivät – sitten tajusin käyttää välilyöntinäppäintä…

  3. Anne

    Ihania videoita, haluan niitä katsoa vielä uudelleen ajan kanssa. Itse en ole vielä videoinut, vaikka lintukuvausta olenkin harrastanut. Mutta kiinnostus heräsi ja siksi kysyisin, otatko videot ihan normijärkkärivarustuksella?

    • Olli

      Kiitos Anne! Kaikki videot on tosiaan kuvattu järjestelmäkameroillani. Etenkin yksittäisiä lintuja kuvattaessa optiikkana on ollut useimmiten pitkä 600mm tele sekä tarvittaessa sopiva telejatke. Jalusta on tietenkin myös välttämätön. Käytössäni olevat välineet löydät ylhäältä sivun oikeasta laidasta otsikolla “Kuvausvälineet”.

  4. Teemu Paavola

    Parhaimpia vuodenajan lintuvideoita, mitä olen nähnyt. Näitä katsellessa alkaa kaivats seuraavaa kevättä entistä enemmän

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.