Kategorian Viirupöllö Arkisto

  1. Viirupöllöemo hyökkää kohti rengastajaa

    Kommentoi

    Satojen Suomessa vapaaehtoisesti lintuja rengastavien vapaaehtoistyön avulla saatavalla tiedoilla on merkittävä rooli sekä lintujen tieteellisessä tutkimuksessa että niiden suojelussa. Videolla kuvattu viirupöllönpoikasten rengastus tapahtui 17.5. Suonenjoella. Poikasia pesässä oli kolme kappaletta, jotka palautettiin pesäkoloonsa heti rengastuksen jälkeen. Rengastuksen suoritti hyvin kokenut pielaveteläinen rengastaja Janne Taskinen.

    Kokenutta rengastajaa tilanne tällä kertaa vaatikin, sillä viirupöllöjen pesä oli lähes 10 metrin korkeudessa suureen elävään haapaan syntyneessä luonnonkolossa. Tehtävän vaativuutta lisäsi myös se, että toinen pöllöjen emoista pyrki suojelemaan poikasiaan ja estämään niiden rengastuksen syöksymällä kolme kertaa kohti rengastajaa. Videolla näistä hyökkäyksistä näkyy kaksi. (more…)

  2. Rauhoittava univideo viirupöllöstä – Soittorasian nukuttavaa ääntä pienille lapsille

    4 Kommenttia

    Tämänkertaisen äänikokeilun aihe on unimusiikki pienille lapsille ja vauvoille. Aivan puhtaalta pöydältä en kuitenkaan tähän yritykseen lähtenyt, sillä kokemuksesta tiesin, että videolla kuultava soittorasian sointuva ääni todella toimii. Ainakin se oli toiminut oikein hyvin kahden minulle hyvin tärkeän pienen lapsen kohdalla.  Ääni todellakin rauhoitti näitä vauvoja ja helpotti merkittävästi heidän nukahtamistaan. Noilla kerroilla ääni oli kuitenkin aina tullut suoraan itse soittorasiasta.

    Mutta se, miten tämä sama ääni toimii muokattuna ja videolle tallennettuna ja miten pienet lapset kokevat videolla hiljaa kesäisessä tuulessa keinuvan pöllön, on sitten suuri arvoitus, johon minulla ei ole vielä vastausta. Se  selvinnee ajan kuluessa.

    En kuitenkaan voinut yksinkertaisesti vastustaa kiusausta kokeilla näiden kahden kovin erilaisen asian – aidon luonnonvaraisen linnun ja mekaanisen äänen – yhdistämistä samaan videoon.  Houkutus oli yksinkertaisesti liian vahva voitettavakseni sen jälkeen, kun ajatus oli noussut pintaan jostain alitajuntani pimeistä syövereistä. (more…)

  3. Lyhyt videovierailu ihanan viirupöllönpoikasen luona

    Kommentoi

    Kevät kulkee, lajit vaihtuvat: Nyt vuorossa viirupöllö, jonka pesällä olen nyt käynyt lyhyellä vierailulla kolmena iltana noin viikon sisällä. Suuressa myrskyn katkaisemassa koivussa sijaitsevassa pesäkolossa on ilmeisesti kaksi virkkua  – ja ah niin söpöä – pöllönpoikasta. Emokaan ei ole koskaan kaukana, vaan istuu rauhallisena ympäristöä tarkkaillen vain reilun 10 metrin päässä kohoavassa suuressa koivussa.

    Viirupöllöemon rauhallisuudelle on luontainen selitys: Se on tottunut ihmisiin, sillä sen pesäpuu on aivan ahkerassa käytössä olevan rantasaunan vieressä. Tämän viirupöllöperheen emojen ihmisiä pelkäämättömyys ei kuitenkaan ole kovin suuri harvinaisuus, sillä vuosien mittaan lukijani ovat kertoneet useista pihapiireissä pesineistä viirupöllöistä, joista yksikään ei ole aiheuttanut hankaluuksia ihmisille. Sen sijaan yhden viirupöllöparin poikaset olivat kerran joutuneet yön aikana tuntemattoman ihmishyökkääjän uhreiksi. (more…)

  4. Viirupöllön poikanen torkkuu kesätuulessa pesässään – Katso video

    Kommentoi

    Kylläpä kävi tänä aamuna kateeksi pikku pöllönpoikasen tilanne: aurinko lämmitti, tuuli suhisi vastuttamattoman unettavasti puiden latvoissa ja keinutti rauhallisesti pienen höyhenpallon suurta pesäpuuta.

    Toisaalta ei minunkaan kannattanut suuremmin osaani valitella, sillä sainhan nauttia itsekin samasta hienosta luontohetkestä. Tietenkin sillä erotuksella ettei minulla ollut ihailtavanani samaa mahtavaa lehtomaisemaa, joka avautui sen suuressa vanhassa haavassa  yli kymmenen metrin korkeudella sijaitsevassa pesäkolossa.

    Tosin ei pöllöpalleroisenkaan maisema aivan täydellinen ollut, sillä jostain kummasta sitä pilaamaan oli tullut aivan oudon näköinen otus pitkine pelottavan näköinen putkineen. Ymmärrän kyllä pikkupöllön tunteet. Onneksi minun itseni ei tarvinnut sitä näkyä “ihailla”.

  5. Kevät on täällä – Viirupöllö hautoo ja linnut laulavat

    Kommentoi

    Kävin tänään tarkastamassa, mikä oli jo muutaman vuoden ajan seuraamani viirupöllöparin tilanne. Ja hyvin näytti upeilla linnuilla menevän verrattuna monien muiden Sisä-Savon alueen pöllöjen tilanteeseen.

    Erityisen katastrofaalinen on asuinkuntani Suonenjoen tilanne: Lintuharrastajat eivät ole monista yrityksistä huolimatta kuulleet juurikaan pöllöjen ääntelyä alkuvuodesta.

    Syy pöllöjen puutteeseen on hyvin yksinkertainen: myyräkato on jatkunut jo ainakin kolmatta vuotta. Jostain tämän suonenjokelaisen pesän viirupöllöjen on kuitenkin täytynyt myyriä löytää, koska ne ovat aloittaneet pesinnän. Hyvä niin, sillä viime vuonna ne joutuivat jättämään pesinnän väliin ruuan puutteen takia.

     

  6. Viirupöllön pesästä löytyi ihana piipittävä untuvikko

    2 Kommenttia

    Eilen vein paikallisen rengastajan lukijani minulle ilmoittamalle viirupöllön pesälle. Se, mitä pesästä löytyi, oli aikamoinen yllätys: vain jokunen aika sitten syntynyt  ihana,  pieni piipittävä pöllönpoikanen.

    Untuvikon löytyminen oli sen takia yllätys,jopa hiukan surullinen sellainen, että tähän aikaan normaalina vuonna pesästä olisi pitänyt löytyä useampia ja huomattavasti vanhempia poikasia.

    Ilmeisesti erikoinen ja lumeton talvi, joka romahdutti myyräkannan kasvun, on aiheuttanut sekä viirupöllön pesinnän myöhästymisen että poikasmäärän pienuuden. (more…)

  7. Onko videolla nähtävä viirupöllö elävä vai täytetty lintu? Onko video huijausta?

    Kommentoi

    Täytetty pyy eksyi varvikkoon, 2005.

    Luontokuvauksessa kilpailu on kovaa, joten huipulle pääseminen ja ennen kaikkea siellä pysyminen on vaikeaa.

    Niinpä ei ole ihme, että löytyy aina niitä, jotka ovat valmiit taivuttamaan omaa moraaliaan saavuttaakseen kovasti kaipaamaansa mainetta ja ennen kaikkea mammonaa.

    Temput ovat olleet monet: On käytetty mm. kuvamanipulaatiota, täytettyjä eläimiä sekä kesyjä ja opetettuja eläimiä. (more…)

  8. Viirupöllö nälkäkuoleman partaalla – kipeä muisto myyräkannan romahduksesta talvella 2010

    Kommentoi Nälkiintynyt viirupöllö.

    Maaliskuussa 2010 sain lukijaltani ilmoituksen pihassa paljon viihtyvästä kesynoloisesta viirupöllöstä.

    Ymmärsin kuitenkin heti, ettei kyse ollut kesystä tai pelottomasta pöllöstä, vaan talven aikana tapahtuneen myyräkannan romahduksen nälkiinnyttämästä linnusta, joka oli viimeisenä konstinaan tullut pyydystämään piharuokinnalla mahdollisesti vierailevia hiiriä.

    Kävin paikalla seuraavana päivänä tarkoituksenani yrittää ottaa lintu kiinni ja toimittaa sitten hoitoon.

    Valitettavasti en tässä kuitenkaan onnistunut, sillä vaikka lintu oli selvästi aivan voimiensa äärirajoilla, se ei kuitenkaan päästänyt ihmistä lähelleen, vaan lensi vaivalloisen näköisesti kauemmaksi.

    Linnun voimia säästääkseni tein haavini avulla vain yhden kiinniottoyrityksen, jonka se siis väisti lentämällä karkuun. Niinpä päätin palata paikalle heti, kun olisin saanut lainaan lintujen kiinniottoon tarkoitetut verkot.

    Tätä tilaisuutta ei kuitenkaan koskaan tullut, sillä seuraavana päivänä linnun oli nähty tipahtavan lumihankeen kesken lennon. Myöhemmin siitä löytyi paikalta enää joitakin höyheniä. (more…)