Kategorian Valkoviklo Arkisto

  1. Unohdettuja kuvia ja muistoja kuva-arkiston kätköistä

    Kommentoi
    Hyönteiset ruuhkassa heinäkuussa 2012

    Hyönteiset ruuhkassa heinäkuussa 2012

    Viime aikoina olen kuluttanut todella suuren osan vapaa-ajastani käymällä läpi tuhansia vielä nimeämättömiä kuvia. Hyönteiskuvien nimien puutteelle on usein yksinkertainen syy: Lajien tunnistaminen ei ainakaan itselleni ole kovin helppoa. Tämän kuvan hyönteisistä entuudestaan tuttuja olivat päällekkäin olevat viherkukkajäärä ja kimalaiskuoriainen. Muista erillään oleva hoikkakukkajäärä sen sijaan teetätti hiukan töitä.

    Syy kuvan ottamiseen oli juuri kuvan tilanne, joka mahdollisti useamman komea lajin vangitsemisen samaan kuvaan. Kolme vuotta aikaisemmin olin sen sijaan kohdannut tilanteen, josta otettu kuva (alla) kertoo paremmin kuin mikään määrä sanoja sen, kuinka tärkeitä kukkivat kukat ovat hyönteisille. (more…)

  2. Valkoviklot yllätyshyökkäyksen kohteena – Harvinainen tilannevideo n:o 1

    Kommentoi

    Luonnossa eläinten on oltava kokoa ajan varuillaan, sillä uhka voi tulla niin maasta, ilmasta kuin vedestäkin.

    Kaiken lisäksi täysin yllättäen, kuten käy kahdelle valkoviklolle pienellä metsälammella.

    Kuvaustilanne: Se, että onnistuin tallentamaan tämän erikoisen tilanteen näinkin hyvin, oli pelkkää sattumaa, sillä olosuhteet eivät todellakaan puolellani:

    Ensinnäkin järjestelmäkamerani video-ominaisuuksiin ei valitettavasti kuulu jatkuva tarkennus, joten minun oli tarkennettava kamerani jo etukäteen – koska aikaa ei ollut todellakaan hukattavana – valkovikloihin . (more…)

  3. Valkoviklon uskomaton soidintanssi tallentui videolle.

    Kommentoi

    Kun lähes päivälleen vuosi sitten sain kuvattua vain muutaman metrin päästä äänekkäästi kumppaniaan kutsuvaa valkovikloa, uskoin, etten koskaan voisi vastaava kokea, saati kuvattua.

    Vaan vähänpä tiesin.

    Nyt kuvattavakseni tuli valkoviklopari. Ja missä tilanteessa!

    En ollut uskoa todellakaan silmiäni nähdessäni, mitä tapahtui omien silmieni edessä vain noin kymmenen metrin päässä. Olin toki joskus aiemminkin nähnyt valkoviklokoiraan soidintanssin, mutta tuolloin lintu oli ollut aina niin kaukana, ettei se ollut kovin kummoiselta näyttänyt. (more…)

  4. Valkoviklo piti minulle yllättävän konsertin – Opi tunnistamaan valkoviklon äänet HD videolta.

    Kommentoi

    Olipahan outo kokemus eilen: Jo kolmatta iltaa seuraamani valkovikloparin toinen lintu ryhtyi yllättäen kesken ruokailuaan ääntelemään voimakkaasti noin 10 metrin päässä minusta.

    Toki nämä linnut olivat tehneet sitä aiemminkin, mutta tuolloin vain muutaman sekunnin ajan. Tällä kertaa videon valkoviklo kuitenkin oli yhteen mittaan äänessä yli kaksi minuuttia, joista sain talteen reilut puolitoista. (more…)

  5. Opi tunnistamaan valkoviklo – Katso HD video kahlaajan iltaruokailusta

    Kommentoi

    Nyt nähtävä valkoviklovideo on jatkoa joidenkin kahlaajalajien tunnistamisen helpottamiseksi laatimilleni blogiartikkeleille. Videolla näkyy selkeästi valkoviklon pitkät jalat, lievästi ylöspäin kaartuva nokka sekä selän tummaläiskäinen kuviointi.

    Kokonsa lisäksi – mikä ei tule videolla esille – valkoviklon erottaa pienemmistä kahlaajista kuten lirosta, metsäviklosta tai rantasipistä myös siitä, että sen liikkuminen on vakaata. Valkoviklo ei nimittäin juurikaan keikuta pyrstöään kuten edellä mainitut pienemmät kahlaajalajit.

    Videon kaikki leikkeet on kuvattu illalla valkoviklon kahden ruokailukerran aikana, joiden väli oli noin tunti.

    Toisen kuvaussession aikana aurinko oli jo laskeutunut metsänrajan alapuolelle, mikä näkyy selkeästi videon värimaailmassa.

    Aiemmin julkaisemani kahlaajalajien tunnistamista helpottavat artikkelit:

    Liro vs. metsäviklo

    Metsäviklo, video

    Valkoviklo vs. lampiviklo

  6. Lähes mustavalkokuvia valkovikloista.

    Kommentoi
    Valkoviklo pimeyden laskettua

    Valkoviklo pimeyden laskettua

    Onpa ollut hiljainen kuvauskevät!

    ”Kiitos” siitä kuuluu osaksi säille, mutta tärkein syy vähäisiin kuvausmahdollisuuksiin  on ollut perinteisten kuvausapajieni lähes täydellinen hiljaisuus.

    Esim. ylivoimaisesti tärkeimmällä kuvauspaikallani Suonenjoen jätevedenpuhdistamolla ei ole näkynyt kuin muutama hassu naurulokki ja pari västäräkkiä. Siinä kaikki. (more…)

  7. Valkoviklo kahlaa syvissä värikkäissä vesissä.

    Kommentoi
    Valkoviklo kahlaa
    Valkoviklo kahlaa

     

    Valkoviklo (Tringa nebularia) on edellisen bloginijuttuni päähenkilöä, liroa, huomattavasti kookkaampi.

    Itse asiassa se on vikloistamme (liro, metsäviklo, mustaviklo, punajalkaviklo) kookkain.

    Tätä ominaisuutta ja pitkiä jalkojaan se hyödynsi seuraamallani lahdella siten, ettei se edes yrittänyt löytää ravintoa niin matalasta vedestä kuin lirot.

    Minulle kuvaajana se valitettavasti tarkoitti sitä, että valkoviklon kuvausetäisyys oli juuri ja juuri riittävä, sillä sen ruokailualue oli kauempana rannasta kuin lirojen juuri em. vedensyvyyden takia. (more…)

  8. Sahan lintuvieraita: kuovi, suokukko ja valkoviklo.

    Kommentoi
    nuori kuovi levittää siipensä

    Nuori kuovi levittää siipensä

    Olen usean vuoden ajan saanut vapaasti liikkua ja kuvata paikallisen sahan, Iisveden metsän, tuotantoalueella, mistä erityiskiitos niin sahan johdolle kuin muulle henkilökunnalle.

    Alue on erityisen kiinnostava muuttoaikoina keväisin ja syksyisin, sillä siellä voi tavata hyvinkin monia eri lintulajeja lepäämässä ja keräämässä voimiaan. Syy tähän on se, että saha sijaitsee vesistön välittömässä läheisyydessä, matalan lahden pohjukassa.

    Pääasiassa olen käynyt alueella ilta-aikaan, mikä tulee melko esille hyvin alla olevista kuvista, joissa esiintyy kolmea lajia kahlaajia: kuovi, suokukko ja valkoviklo. Kuvat ovat hyvin tummasävyisiä, koska ne on kuvattu ilta-auringon viime säteissä. (more…)