Kategorian Kalatiira Arkisto

  1. Pieni kalatiiranpoikanen uhmaa poikasiaan puolustanutta pikkutylliemoa

    Kommentoi

    Tämän videolla nähtävän erikoisen tapahtuman historia on lyhykäisyydessään seuraava: Kolme muutaman päivän ikäistä kalatiiranpoikasta oli yhdessä odottamassa emojensa tuovan niille ruokaa. Jostain syystä lähistöllä ravintoa etsineet kaksi pikkutyllinpoikasta erehtyivät  vain parin metrin päähän kalatiiranpoikasista, jolloin poikastensa turvallisuudesta huolestunut pikkutylliemo lennähti kalatiiranpoikasten keskelle ja nokkaisi yhtä niistä jopa takalistosta.

    Sen suurempaa paniikkia tilanteesta ei kuitenkaan onneksi syntynyt. Päinvastoin yksistä kalatiiranpoikasista lähti kävelemään kohti pikkutylliä äännellen koko ajan. Se, kumpi joutui perääntymään, selviää videolta.

  2. Johan on markkinat – Nälkäinen kalatiiranpoikanen hyökkää videolla emonsa kimppuun

    Kommentoi

    Monta mielenkiintoista pientä episodia olen jälleen kerran saanut todistaa seuratessani Suonenjoen entisellä jätevedenpuhdistamolla pesivien lintujen elämää. Valitettavasti useat niistä ovat tapahtuneet joko liian kaukana tai olleet liian lyhytkestoisia voidakseni kuvata niitä. Joitakin näistä nopeasti ohi kiitäneistä hetkistä sain kuitenkin tallennettua.

    Tällä lyhyellä videolla toinen kalatiiraemon poikasista saapuu nälkäisenä emonsa luo kerjäämään ruokaa. Se, miten se kerjäämisensä aloittaa, on hyvin yllättävää. Ainakin minut pienen poikasen salamannopea hyppäys emonsa kimppuun yllätti täysin, sillä vaikka olin viettänyt tiirojen seurassa todella paljon aikaa, en koskaan ollut nähnyt vastaavaa. (more…)

  3. Varo taivaalta kurottavaa kättä pikku kalatiiran poikanen!

    Kommentoi

    Sattuipa tänään somasti: Viimeksi seuraamani kalatiirapoikue, jonka poikaset ovat vain muutaman päivän vanhoja – nuorin vain vajaat kaksi vuorokautta – tulivat luottavaisesti autoni viereen lepäämään. Yksi aluksi aivan kuvakonini kyljen viereen ja myöhemmin jopa auton alle suojaan paahtavalta auringonpaisteelta.

    Koska pienet höyhenpallerot niin lähellä, ettei niitä ollut järkevä kuvata huonon kuvakulman takia kameralla, aloin miettiä jotain uudenlaista ratkaisua. Jostain pimeän sieluni ilkikurisista syövereistä tuli tällöin ajatus yrittää kurotella lintua kädelläni ja kuvata tilanne Lumia-kännykälläni.

    Eettinen tuoteseloste: Hullun ideani toteuttaminen ei häirinnyt  pintä lintua mitenkään. Päinvastoin se alkoi vähän ajan päästä ensin nukkumaan videolla näkyvällä paikalla, mutta siirtyi tosiaan myöhemmin autoni alle, josta se poistui vasta toisen emon tuodessa poikasille ruokaa. Koko tämän ajan toinen emoista oli vain noin viiden metrin päässä autosta, ja olisi halutessaan voinut puuttua tilanteeseen. Sitä se ei koskaan kuitenkaan tehnyt.

  4. Hellyttävä näky – Kalatiiran poikanen nukkuu emonsa sylissä

    Kommentoi

    Monien mielestä linnut eivät ole mielenkiintoisia sen takia, ettei niiden käytöksestä löydy juuri mitään sellaisia inhimillisiä piirteitä, joihin ihminen voisi samaistua. Samanlaisia kuin esim. monien rakastamilla koirilla, kissoilla tai vaikkapa villeillä oravilla on tai ainakin kuvitellaan olevan.

    Se, onko tällaisten ominaisuuksien näkeminen eläimessä sen kummemmin tärkeää, on kuitenkin aivan toinen juttu. Itse olen joka tapauksessa seurannut todella läheltä useiden lintulajien elämää jo vuosia, enkä muista aiemmin nähneeni siinä määriin hellyyden osoituksiksi tulkitsemiani eleitä kuin, mitä olen saanutseuraamieni kalatiirojen toisilleen nyt osoittavan.

    Esim. ennen pesinnän aloittamista linnut usein sivelevät nokillaan toistensa kauloja. Lisäksi aikuiset koskettelevat kevyesti nokillaan  niin puolisojensa kuin poikastensakin nokkia (Tälle toiminalle on olemassa englanninkielinen termikin, ’billing’, jota on vaikea suomentaa, koska esim. ’nokittelu’ tai ’nokkiminen’ ovat varatut jo muihin tarkoituksiin.). (more…)

  5. Hetkiä pienten hellyttävien kalatiiranpoikasten ensimmäisestä päivästä

    Kommentoi

    Minulla oli eilen ensimmäistä kertaa mahdollisuus seurata vain vähän aikaisemmin kuoriutuneiden kalatiiranpoikasten elämää. Kovin paljon siinä ei kuitenkaan ollut näkemistä: Suuren osan ajastaan poikaset viettivät emonsa alla. Ne tulivat esiin vain lyhyiksi ajoiksi joko jaloitellakseen tai vastaanottamaan toisen emon tuomia kaloja, jotka molemmat olivat pieniä hauenpoikasia.

    kalatiira,hauki,hauenpoikanen

    Kalatiira poikanen saa hauenpoikasen emoltaan

    Vaikka poikasten ja emojen toiminta näytti toistavan koko ajan tiettyä yksitoikkoista kaavaa, en voi olla myöntämättä, etteivätkö pienet pörröiset olisi sulattaneet sydäntäni. Ne olivat todella hellyttävä näky avuttomuudessaan.

    kalatiira,hauki,hauenpoikanen,kalatiiran poikanen

    Kalatiira poikanen emonsa tuoma hauenpoikanen nokassaan.

    Kuvauspaikka – kuten videon otsikosta selviää – on Suonenjoen (entinen) jätevedenpuhdistamo, jossa tällä hetkellä jo pesii neljä kalatiiraparia sekä yksi naurulokki- ja kalalokkipari. Ja tietenkin myös pikkutyllipari, jonka takia olen itse asiassa taas innostunut seuramaan tämän mielenkiintoisen paikan lintuelämää.

    kalatiira,poikanen

    Vastakuoriutunut kalatiiranpoikanen katsoo emoaan

  6. Mitä tapahtuu kun kalatiira saa puolisoltaan liian suuren kalan – Katso hauska video

    Kommentoi

    Viime päivinä entinen kuvaparatiisini Suonenjoen jätevedenpuhdistamo on suureksi ilokseni herännyt parin vuoden hiljaisuuden jälkeen ainakin osittain eloon. (Nyt jo toimintansa lopettaneeseen laitokseen ja sen eläimistöön voit tutustua tästä linkistä).

    Paikalla on nyt ainakin kolme kalatiiraparia, joista kaksi on aloittanut haudonnan. Lisäksi yksinäinen pikkutyllikoiras on etsinyt itselleen äänekkäästi kaveria.  Alueelle syntyneellä suurella vesilammikolla on lisäksi käynyt kylpemässä pari metsävikloa ja kuovia.

    Video liittyy toiseen hautovista kalatiirapareista: Olin myöhään toissa iltana seuraamassa lähietäisyydeltä toisen tiiraparin kosiomenoja, kun kuulin vähän kauempaa tuttua kovaäänistä tirskuntaa: Jokin alueen linnuista oli juuri saamassa kalalahjan kumppaniltaan. (more…)

  7. Kalatiiran kalakieli – Harvinainen tilannekuva 64

    Kommentoi
    kalatiiran kalakieli

    Kalatiiran kalakieli

    Eikös se olisi somaa, jos kaikilla eläimillä, ihminen mukaan lukien, olisi kieli, joka kertoisi jotain kyseisen eläimen ruokavaliosta.

    Kalatiiran kieli olisi silloin varmaankin kalan muotoinen, mutta millainen olisi meidän kielemme? Siinäpä varsin visainen pulma. (more…)

  8. Nuori kalatiira leikkii puunkappaleella – Harvinainen tilannekuva 53

    Kommentoi
    nuori kalatiira leikkii

    Nuori kalatiira leikkii puupalalla.

    Kuten aiemmin julkaisemassani kuvassa kumirenkaalla leikkivästä korpista totesin, olen nähnyt useammankin kerran nuorten kalatiirojen leikkivän erilaisilla esineillä, joskus jopa kalanpoikasella.

    Juuri tätä on tämän kuvan kalatiira tekemässä: se heittää nokallaan ilmaan juuri vedestä nostamansa pienen puupalan. Tilanne ei kuitenkaan lopu tähän, vaan lintu poimii puupalan uudestaan nokkaansa ja kuljettaa sen suuren sadevesilammikon toiselle laidalle. (more…)

  9. Onnistuuko kalatiiranpoikanen nielaisemaan jättikalan – Harvinainen tilannekuva 52

    Kommentoi
    kalatiiran poikanen, kala, särki

    Kalatiiranpoikanen yrittää nielaista liian suurta kalaa

    Kesä 2007 oli hyvin antoisa, mitä tulee kalatiirakuviin. Jo aiemmin julkaisin kuvan pienestä kalatiiranpoikasesta, jonka onnistuin pelastamaan lähes varmalta tukehtumiskuolemalta.

    Oheinen kuva on kuvattu toisen seuraamani kalatiiraperheen poikasesta kolme viikkoa myöhemmin. Tässä tapauksessa niin poikanen kuin emon sille tuoma särki ovat paljon suurempia kuin edellisessä aiheeseen liittyvässä kuvassa. (more…)

  10. Korppi leikkii kumitiivisteellä – Harvinainen tilannekuva 51.

    Kommentoi
    korppi leikkii, raven playing

    Korppi leikkii kumisellä tiivisteellä.

    Varislinnut ovat tunnettuja uteliaisuudestaan. Joskus ne jopa näyttävät ikään kuin leikkivän löytämillään esineillä kuten kuvan nuori korppi joka oli veljensä kanssa löytänyt METLA:n Suonenjoen koeaseman kentältä löytänyt suuren mustan kumisen tiivisteen.

    Vain muutama minuutti tämän jälkeen toinen korpeista huomasi pienen styroxlevyn palan, jota se ryhtyi innokkaasti möyhentämään pieniksi paloiksi. (more…)