Kategorian VESILINNUT Arkisto

  1. Kuukkelia piti, kuikkaa pyydettiin, isokoskelon kuitenkin kuvasin.

    Kommentoi
    Isokoskelo

    Isokoskelo

    Aamupäivä alkoi tavanomaisesti taivaan tarkkailulla. Kun sitten kävi selväksi, että ilma oli kirkastumassa pakkasin kuvausvarusteet kuvakoniini karauttaakseni kohti kuukkelimetsää.

    Ehdin kuitenkin hädin tuskin satulaan, kun puhelin soi: ”Nyt se kuikka on täällä aivan kuvausetäisyydellä”, ilmoitti ystävällisesti monivuotinen lukijani. (more…)

  2. Fasaania “pelottaa” Vuoden luontokuva 2012 -kilpailussa.

    2 Kommenttia
    Fasaania pelottaa liikenteessä

    Fasaania pelottaa liikenteessä

    Vuoden Luontokuva 2012-kilpailun lopulliset tulokset ovat olleet nyt vajaan viikon kaiken kansan nähtävillä. Niin myös kunniamaininnalla palkittu kuvani Pelottaa, jossa fasaani kävelee suuren kauhakuormaajan takaosan alitse.

    Kuva osallistui kilpailuun Ihminen ja luonto-sarjassa.

    Alla osa muista kuvista, joilla osallistuin kilpailuun. Kiitos kaaokseen taipuvaisen luonteeni, en valitettavasti ole kovin varma kaikkien kuvien nimistä. (more…)

  3. Valkoposkihanhia ja laulujoutsenia ryhmäkuvissa – Katso myös video.

    1 Kommentti

    Valkoposkihanhia ja laulujoutsenia. Tänään sain tilaisuuden seurata Suonenjoella 80 valkoposkihanhea, jotka olivat joutuneet keskeyttämään muuttomatkansa vastaisten tuulten takia.

    Rauhallisesti ruokailevien hanhien seurassa oli myös parikymmentä laulujoutsenta.

    Valitettavasti etäisyys valppaisiin valkoposkihanhiin jäi kovin pitkäksi. Niinpä sainkin parhaat kuvani tilanteista, joissa joutsenet olivat mukana kuva-alaa täyttämässä. (more…)

  4. Uutisankka tai paremminkin uutisjoutsen Iltalehdessä.

    1 Kommentti

    Kyhmyjoutsen on Iltalehden uutisankka. Kemijärvellä käsiini sattui reilu viikko sitten senpäiväinen (13.9.) Iltalehden numero.

    Lehden liitteessä julistetaan koko sivun mainoksessa, kuinka kolme päivälehteä – Kainuun Sanomat, Lapin Kansa ja Pohjolan Sanomat –  tekevät työtä ”joka päivä pohjoisen elämän puolesta”.

    Tätä en epäile yhtään. Nuo alueidensa luetuimmat päivälehdet tekevät varmasti parhaansa omien levikkialueidensa puolesta.

    Siksi on sitäkin enemmän ihmeteltävä, mitä ihmettä tekemistä kyhmyjoutsenella on mainoksessa. Sehän ei kuulu pohjoisen Suomen pesivään lajistoon. Eikä sitä muutenkaan alueella juuri tavata. (more…)

  5. Lääkettä univaivoihin – Katso video unta vastaan taistelevasta laulujoutsenesta.

    Kommentoi
    Mustaviklo Rastunsuolla

    Mustaviklo Rastunsuolla

    Kävin tänään Rautalammin Rastunsuon lintujärvellä tutkimassa löytyisikö sieltä enemmän kuvattavaa kuin omasta lähiympäristöstäni. Ei löytynyt. Ennen niin elämää kuhissut lintujärvi oli kovin hiljainen, kuten se on lähes koko kesän ollut.

    Kaukana järven keskellä olevalla kivellä istui kuitenkin yksinäinen nuori mustaviklo. Taivaalla kiisi muutama myöhäinen haarapääsky. Järven ilmeisesti ainoalla pienellä lietteellä torkkui väsynyt liro, joka ei jaksanut välittää ylitseen lentävästä ruskosuohaukasta.

    Jostain kauempaa kuului kurkien huutoa samalla, kun pieneltä ruohosaarekkeelta lipui esiin joutsenpari neljine poikasineen. Siinä kaikki. (more…)

  6. Rauhallisia iltahetkiä tavien kanssa – Pitkäaikainen työ kantaa hedelmää.

    Kommentoi Kaksi tavia nukkuu.

     

    Viimeisen parin viikon aikana olen onnistunut saavuttamaan hyvin tärkeän tavoitteen eli voittamaan Suonenjoen jätevedenpuhdistamon vesilintujen luottamuksen.

    Tähän tavoitteeseen pääseminen on tärkeää, jotta ylipäätään voisin saada tavoittelemiani iltakuvia näistä linnuista.

    Tavoitteella voittaa lintujen luottamus minun vaarattomuuteeni on hyvin käytännöllinen syy: (more…)

  7. Myöhäinen lintu madon nappaa – Ainakin rantasipi ja varis.

    Kommentoi Rantasipi nappaa madon.

    Suonenjoen jätevedenpuhdistamolta linnut löytävät ilmeisen paljon ruokaa.

    Sorsalintuja ja pikkutyllejä lukuun ottamatta minulle on jäänyt epäselväksi, mitä ne sieltä loppujen lopuksi löytävät.

    Toisaalta nähtyäni sen, mitä esim. kuvan sinisorsa nauttii iltaruuakseen, en ole aivan vakuuttunut siitä, että todella edes haluan tietää mitään muiden lintulajien ravinnosta. (more…)

  8. Tunnelmakuvia jätevedenpuhdistamolta – metsäviklo, pikkutylli, sinisorsa ja tavi.

    Kommentoi
    tunnelmakuva lepäävästä sinisorsasta

    Tunnelmakuva lepäävästä sinisorsasta

    Tämä kesä on ollut hiljainen tärkeimmässä kuvauskohteessani Suonenjoen jätevedenpuhdistamolla.

    Hyvin hiljainen.

    Alueella pesivien ja vierailevien niin lajien kuin yksilöiden määrä on romahtanut niistä vuosista kun aloitin alueella kuvaamisen.

    Silti olen uskollisesti käynyt laitoksella lähes päivittäin, sillä sen varsinainen lumo ei minulle ole koskaan ollutkaan itse linnut vaan se valojen ja värien kirjo, jonka sieltä löytää, jos vain malttaa etsiä. (more…)

  9. Kaakkuri hylkäsi pesänsä – Jäljelle jäi vain saappaanjäljet.

    5 Kommenttia Kaakkurin soidinuintia.

    Tämä artikkeli käsittelee luontokuvauksen etiikkaa.  Siinä mainittu kaakkurien pesinnän häirintä tapahtui kesällä 2011.

    Viime kesänä tapahtui se, mitä olen monta vuotta jo pelännyt: Suonenjokelaisen kaakkurin haudontaa häirittiin ja lintu lopetti haudontansa.

    Se, kuka oli vastuussa teosta tai mistä syystä häirintä tapahtui, jäi valitettavasti tuntemattomaksi.

    Harvinainen kaakkuri kiinnostaa monia

    Pohjois-Savossa kaakkuri on harvinainen pesimälaji ja kiinnostaa ymmärrettävästi siksi monia. Se taas ei ole mitenkään ymmärrettävää, että hautovaa kaakkuria häiritään tahallisesti sen haudonta-aikana. Ja kaakkuri todella häiriintyy helposti, sillä maalla lähes liikkumiskyvytön lintu kokee ilmeisesti olonsa turvattomaksi pesäpaikallaan.

    Niinpä pesäpaikan lähestyminen ja jopa pitkäaikainen näkyvä tarkkailu saa linnun lähes poikkeuksetta poistumaan pesästään ja liukumaan veteen, joka on sen oikea elementti. Mitenkään harvinaista ei ole, että kaakkuri tällaisessa tapauksessa kaiken lisäksi lopettaa kokonaan haudontansa.

    Mikä pahinta, tiedän jopa erään tapauksen, jossa linnut hylkäsivät pesimälampensa häirinnän seurauksena, eivätkä ole koskaan sinne palanneet.

    Kesän 2011 kaakkurikatastrofi (more…)