Kaakkuri hylkäsi pesänsä – Jäljelle jäi vain saappaanjäljet.

5 Kommenttia

Kaakkurin soidinuintia.

Tämä artikkeli käsittelee luontokuvauksen etiikkaa.  Siinä mainittu kaakkurien pesinnän häirintä tapahtui kesällä 2011.

Viime kesänä tapahtui se, mitä olen monta vuotta jo pelännyt: Suonenjokelaisen kaakkurin haudontaa häirittiin ja lintu lopetti haudontansa.

Se, kuka oli vastuussa teosta tai mistä syystä häirintä tapahtui, jäi valitettavasti tuntemattomaksi.

Harvinainen kaakkuri kiinnostaa monia

Pohjois-Savossa kaakkuri on harvinainen pesimälaji ja kiinnostaa ymmärrettävästi siksi monia. Se taas ei ole mitenkään ymmärrettävää, että hautovaa kaakkuria häiritään tahallisesti sen haudonta-aikana. Ja kaakkuri todella häiriintyy helposti, sillä maalla lähes liikkumiskyvytön lintu kokee ilmeisesti olonsa turvattomaksi pesäpaikallaan.

Niinpä pesäpaikan lähestyminen ja jopa pitkäaikainen näkyvä tarkkailu saa linnun lähes poikkeuksetta poistumaan pesästään ja liukumaan veteen, joka on sen oikea elementti. Mitenkään harvinaista ei ole, että kaakkuri tällaisessa tapauksessa kaiken lisäksi lopettaa kokonaan haudontansa.

Mikä pahinta, tiedän jopa erään tapauksen, jossa linnut hylkäsivät pesimälampensa häirinnän seurauksena, eivätkä ole koskaan sinne palanneet.

Kesän 2011 kaakkurikatastrofi

Tapoihini on jo vuosia kuulunut käydä kaikilla tiedossani olevilla kaakkurilammilla vähintään kerran kesässä. Kaikkein häiriöalteimmilla lammilla olen käynyt useammin. Jos olen tällöin ongelmia havainnut, olen tarpeen vaatiessa käsitellyt asiaa tavalla tai toisella luontopalstallani.

Kyseisen lammen tilannetta olen kuitenkin tarkkaillut huomattavan usein sen takia, että se on erittäin altis häiriöille. Viime vuonnakin kävin kiikaroimassa tilanteen muutaman päivän välein. Tuolloin kaikki näytti sujuvan normaalisti: Linnut saapuivat lammelle, parittelivat, ja haudonta alkoi. Kaakkurilammen tilanne näytti hyvältä.

Sitten täysin yllättäen linnut olivat kadonneet lammelta.

Hämmentyneenä tilanteesta kävelin lammen rantaan, ja näin mitä oli tapahtunut: Metsän reunasta johti saappaanjäljet suoraan, täysin mutkittelematta, sille kohtaa rannasta josta oli lyhin mahdollinen esteetön näkö- tai kuvausetäisyys hautovaan kaakkuriin. Pehmeään suorantaan painuneiden jalanjälkien lisäksi jäljelle jäi vain kysymys ”MIKSI ?”.

P.s. Olen nyt käynyt tarkastamassa lammen tämän kevään tilanteen, ja oli todella suuri helpotus nähdä kaakkuriparin palanneen kotilammelleen.

P.s. 2. Blogin kuvia ei ole kuvattu lintujen pesälammella, vaan linnut ovat kuvaushetkellä muualla odottamassa pesälampensa sulamista.

LUONTOKUVAUKSEN EETTISIÄ PERIAATTEITA

– Eettinen luontokuvaajan toimintaa ohjaa sekä luonnonsuojelulliset arvot että kunnioitus kuvattavien kohteiden oikeuksia kohtaan.

– Eettinen luontokuvaaja ymmärtää, että luontokuvauksen kumulatiiviset vaikutukset niin eliölajeihin kuin muuhun ympäristöön tulevat ilmi vasta jonkin ajan kuluttua.

– Eettinen luontokuvaaja tutustuu kuvaamiinsa lajeihin siinä määrin, ettei hänen toimintansa aiheuta lajeille tarpeetonta häiriötä eikä estä niitä tyydyttämästä lajityypillisiä tarpeitaan.

– Eettinen luontokuvaaja huolehtii siitä, ettei hänen toimintansa rasita eikä likaa kuvauspaikan ympäristöä.

– Eettinen luontokuvaaja pyrkii toiminnallaan edistämään kuvaamiensa lajien hyvinvointia ja suojelua sekä luonnonsuojelua yleisellä tasolla.

Eettinen luontokuvaaja noudattaa luonnossa liikkumista ja toimimista sääteleviä lakeja ja määräyksiä, sekä hankkii tarvittavat luvat viranomaisilta ja maanomistajilta.

5 Comments

  1. Riitta Rantala

    Hei! Lammellamme on pesinyt kaakkuri tänä kesänä ja kaksi poikasta uiskennellut tähän asti. Muutaman illan aikana järveltä kuulunut kova lintujen ääntely ja näkynyt useampi lintu. Eilen oli taistelu joka nähtiin kaukaa. Illalla menimme kalaan ja läheltä rantaa löytyi kuollut kaakkurin poikanen ja tänä aamuna löytyi toinen. Kuka tappanut?

    • Olli

      Moi! Näkemättä lintuja mahdoton sanoa mitään. Jos linnut ovat päällisin puolin vahingoittumattomia, voisit ottaa linnut talteen ja kääntyä sitten kunnan eläinlääkärin puoleen. Jos niiden kuolemalle ei löydy mitään selitystä hänen tutkimuksissaan, ne kannattaisi sillloin varmaan lähettää tutkittaviksi Ruokaviraston Oulun toimipisteeseen.

  2. Tarja

    Jostain luin että jonkun kuikka- tai kaakkurikirjan tekijät olivat pussittaneet toisen koiraan kevään reviiritaistelussa ja siirtäneet sen toiselle lammelle…

  3. Leena Asikainen

    Tämä on oikein hyvä juttu tuoda yleisölle esille.
    On hyvin yleistä, että asioista ei tiedetä. Meidän kesäasunnon lähistöllä kävi kuikan pesinnälle huonosti varmaankin tietämättömyyden takia.
    Monta vahinkoa voidaan estää opastamalla ihmisiä. Sitten jää vielä ne piittaamattomat.

    • Olli

      Kiitos kommentistasi.
      Informaatiolla voidaan varmasti vaikuttaa ainakin tahattomaan häirintään, koska usein se kuitenkin johtuu tietämättömyydestä. Ongelman muodostavat ne, jotka katsovat, että heillä on oikeus lähestyä tai kuvata mitä tahansa elävää miettimättä lainkaan, mitä heidän tekonsa voi aiheuttaa.
      Jossakin tapauksessa asiaa on perusteltu jopa jokamiehen oikeuksilla. Surullista.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.