Pelko laskeutuu kaakkurilammelle – Harvinainen tilannekuva 70

3 Kommenttia

Kaakkuri painautuu matalaksi uhkaavassa tilanteessa

Kaakkuri painautuu matalaksi uhkaavassa tilanteessa

Heinäkuun lopun ilta oli aluksi aivan normaali: Kotilampensa jättämään valmistautuvien nälkäisten kaakkurinpoikasten kerjuuäänet eivät olleet lakanneet juuri hetkeksikään. Poikaset  eivät myöskään antaneet kummallekaan emolle mahdollisuutta lepoon, vaan tökkivät niitä keskeytymättä nokillaan saadakseen ne lähtemään jälleen kerran hakemaan itselleen ruokaa.

Täysin yhtäkkiä ja yllättäen lampi kuitenkin hiljeni täysin. Ensin jo täydessä unessa ollut emo nosti nopeasti päänsä pystyyn, jolloin poikaset lopettivat kerjäämisensä. Sitten niin emo kuin molemmat poikaset painautuivat mahdollisimman mataliksi ja litteiksi veden pinnalla. Niin poikaset kuin emokin olivat aluksi täysin liikahtamattomia, kuin paikalleen jähmettyneitä kelluvia puunpaloja.

Hetken kulutta emo kuitenkin kohotti päätään hyvin hitaasti ja käännellen sitä samalla varovasti kuin tarkkaillakseen tilannetta.

Lopulta se ilmeisesti totesi tilanteen olevan jälleen turvallinen ja kohottautui normaaliin uintiasentoonsa.

Tilanteen lauettua poikaset seurasivat nopeasti emonsa esimerkkiä sekä aloittivat uudelleen hetkeä aikaisemmin keskeytyneen ruuan kerjäämisen.

Mikä sitten aiheutti tilanteen? Itse en nähnyt mitään, enkä aluksi myöskään kuullut mitään poikkeuksellista.

Jossain vaiheessa korkealta lammen yläpuolelta kuitenkin kuului yksi lyhyt kaakkurin äännähdys ”ka”.

Lienee siis, että lintujen reaktion aiheuttikin kalastamasta omalle pesälammelleen palaava lajitoveri – eikä esim. kanahaukka – joka jostain syystä lensi poikkeuksellisesti suoraan tämän lammen yläpuolelta. Aiemmin en ollut itsekään havainnut muiden alueen kaakkurien lentävän lammen ylitse, vaan kiertävän sen kauempaa jommaltakummalta puolen.

 

3 Comments

  1. Minna

    Myös minä sain tänä kesänä nähdä, kuinka kaakkuriemo ja poikanen painautuivat samalla tavalla pintaa vasten. Syynä oli lammen ylittävä vieras kaakkuri.

  2. Leena

    Minulla on viime vuodelta samanlaisia kokemuksia. Sattui muutaman kerran kun yli lensi vieras kaakkuri ja se ei ollut tervetullut. Tällöin emot pitivät kovaa älämölyä. Mutta kun poikaset olivat yksin, ne painautuivat alas. Vieras lintu laskeutui ja poikaset sukelsivat ja piiloutuivat ruovikkoon. Toinen poikanen työnsi itsensä ylös vedestä heinikkoon.

    • Olli

      Juu, itsekin olen vuosien kuluessa todistanut tuota ohi lentävien lintujen tervehtimistä “älämölöllä” sekä yksin olevien poikasten piiloutumista rannan tuntumaan.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.