Kake Kaakkurin joulutarina, v. 2004.

2 Kommenttia

 

Kuva: Nuori kaakkuri lentää. Lähikuva.

Kuva: Nuori kaakkuri lentää syysillassa.

Nuorella Kake Kaakkurilla oli roppakaupalla onnea, vaikkei se mikään Hannu Hanhi ollutkaan.

Kakesta minulle ilmoitti karttulalainen lukijani, jonka kotitilan lumiselta pellolta lintu löytyi. Se, mistä nuori lintu oli lumihankeen tupsahtanut, on epäselvää, samoin kuin sekin, miksi se siellä oli.

Todennäköisintä tietenkin on, että lintu on tullut paikalle lentämällä, sillä kaakkuri on niin täydellisesti sopeutunut vesielämään, että sen kyky liikkua maalla on todella huono. Se oli ehkä tulkinnut pellon jostain syystä järveksi ja oli päättänyt laskeutua sen takia. Laskeutumishaluja oli voinut lisätä sen kyljessä ollut verestävä haavauma.

Kylmyys oli todellinen uhka

Löytöhetkellä Kaken tila oli hengenvaarallinen. Kovin pitkää aikaa nuori lintu ei olisi ravinnotta lumihangessa haavaansa kanssa selvinnyt, vaikka se muuten olikin hyväkuntoinen. Haava esti paikalle hälyttämäni eläinlääkärin arvion mukaan myös sen vapauttamisen johonkin läpi talven sulana pysyvään virtapaikkaan. Linnun vesirajan läheisyydessä sijaitsevan höyhenettömän alueen kautta veden kylmyys olisi nopeasti tunkeutunut sen pieneen kehoon.

Heinola ainoa vaihtoehto

Linnun kannalta parhaaksi vaihtoehdoksi jäi siirto Heinolaan lintutarhaan. Linnun löytäneen lukijani saatua tarvittavat linnun hoito-ohjeet sovimme, että se toimitettaisiin minulle heti, kun kuuluisa formulani olisi jälleen kunnossa kansi tiivistettynä. (Jos et ole lukenut tarinaa kuvakonini onnettomasta kohtalosta kauhean pakkasen kynsissä, voit lukea sen täältä.)

Ne muutamat päivät, jotka Kake joutui maatilalla viettämään, olivat sille kuitenkin huoletonta aikaa. Eläinrakas perhe järjesti sille jopa oman lämpimän ja rauhallisen nurkkauksen, jossa se sai olla omissa oloissaan. Niin vetoava oli tämän solakan vesilinnun kauneus, että talon vanhaisäntä kävi erikseen pilkillä ruokahuollon varmistamiseksi. Myös perheen lapset ihastuivat lintuun. He juuri ristivät linnun Kakeksi, joka onkin kaakkurille erinomaisen sopiva nimi.

Kake pääsi osaavaan hoitoon

Uskollisen nelipyöräisen ystäväni lopulta kuntouduttua vein Kaken sitten Heinolaan, jossa se jäi ammattitaitoisen ja eläimistä todella välittävä henkilökunnan hoitoon. Ruuan huonoudestakaan ei voinut laitosta moittia, sillä harva se päivä kaakkurillemme oli tarjolla aitoa lohikalaa. Minulle näet vakuutettiin, ettei kuore pääsisi koskaan sen pitopöydästä loppumaan.

Yksin sen ei myöskään tarvinnut laitoksessa olla, sillä siellä oli tuolloin noin 500 muuta lintua. Linnut olivat päätyneet sinne hoidettavaksi monista eri syistä, mutta useat niistä oli Kaken tavoin löydetty avuttomina luonnosta.

Jättäessäni jäähyväisiä Kakelle tunsin sydämessäni suurta haikeutta. Helpotuksekseni olin kuitenkin näkevinäni vilahduksen pienestä punalakkisesta tallitontusta kaakkurin uuden kodin hämärässä nurkkauksessa. Tallitontun näkeminen oli hyvä merkki ja rauhoitti minua kovin, sillä ymmärsin Joulupukinkin saaneen jo tiedon Kaken nykyisestä olinpaikasta. Tyynin mielis saatoin siis palata takaisin Suonenjoelle.

Kuva: Nuori Kaakkuri hoidettavana Heinolan lintutarhassa.

Kuva: Jäähyväiset Kake Kaakkurille Heinolan lintutarhassa.

P.s. Tarinalla on onnellinen loppu, sillä se toipui täydellisesti ja päästettiin takaisin luontoon seuraavana keväänä.

P.s.2. Kake-nimen kaakkuri oli saanut sillä maatilalla, joka otti ensi vaiheessa linnun hoitoonsa.

P.s.2.  Pohjois-Karjalan Enossa oli jokunen vuosi aiemmin sattunut kaakkureille samantyyppinen virhearvio laskeutumispaikan suhteen. Tuolloin jäätyneelle järven jäälle oli laskeutunut peräti 26 kaakkuria, mutta lumikinosteiselta jäältä lentoonlähtö ei enää onnistunutkaan. Paikalle piti kutsua peräti palokunta, jonka onnistui särkeä jäähän riittävän pitkä kiitorata lintujen lentoon pääsyn mahdollistamiseksi ja siten pelastamiseksi.

2 Comments

  1. Tero Pelkonen

    Hieno ja mielestäni syvää kunnioitusta ja myötätuntoa herättävä kertomus, kaikkia tarinaan liittyviä osapuolia kohtaan!!

    • admin

      Mielelläni olisin julkaissut tämän niin kuin aiempienkin arkistojuttujeni yhteydessä niiden lukijoideni nimet, jotka ovat omalla toiminnallaan synnyttäneet tarpeen kirjoittaan kyseisen jutun. Alkuperäisessä lehtijutussa ne ovat olleet esillä, mutta mielestäni ei olisi kovin korrektia julkaista niitä netissä ilman ao. henkilöiden lupaa. Joka tapauksessa olen heille suuren kiitoksen velkaa niin omasta kuin luonnon puolesta.

Leave a Reply

Your email address will not be published.