Kategorian Sinisorsa Arkisto

  1. Kevään mielenkiintoiset löydöt: Värirengastettuja kurkia ja poikkeavan värisiä sinisorsia

    Kommentoi

    Edellisellä kerralla kerroin huhtikuun lopulla kuvaamastani lontoolaisesta rengastetusta naurulokista. Huhtikuun alkupuolella päähuomioni oli kuitenkin ollut suunnattu Rautalammin Rastunsuon poikkeuksellisen suuriin kurkiparviin, joista  kaikkein suurimassa seuraamassani kurkiparvessa oli noin 550 kurkea.

    Päivisin kurjet viihtyivät yleensä samalla suurella peltoaukealla, mutta illan alkaessa hämärtyä ne siirtyivät syrjemmälle. Usein eräälle vielä sulamisvesilammikoiden osittain peittämälle suopellolle, jonne kerääntyi yötään viettämään myös suuria määriä metsähanhia, sinisorsia ja jonkin verran laulujoutsenia.

    Juuri tällaisesta tilanteesta on yllä olevalla 17.4. kuvamaallani videolla kysymys. Auringon ollessa juuri laskemassa suuri määrä lintuja oli kokoontunut yhteiselle yöpuulle viimeisten mattimyöhäisten vielä saapuessa paikalle.

    Tarkensin tuolloin kamerani etualalla näkyviin kurkiin, mutta hämäryyden takia en kuvatessani pystynyt juuri näkemään mitään pieniä yksityiskohtia. Niinpä videota myöhemmin kotonani tutkiessani yllätyin suuresti huomatessani yhdellä kurjista olevan värirenkaat jaloissaan. Mikä parasta onnistuin myös lukemaan värirenkaat videon yksittäiskuvasta.

    Tein löydöstä tietenkin asianmukaisen ns. rengaslöytöilmoituksen, jolloin selvisi, että linnun oli poikasena rengastanut kuopiolainen kurkirengastaja Petteri Koponen Maaningalla v. 2010. Mielenkiintoista linnussa on se, että sen emo oli ensimmäinen Pohjois-Savossa rengastettu kurki.  (Rengastuspaikka kartalla)

    Kaksi päivää aiemmin olin kuitenkin kuvannut jo toisen värirengastetun kurjen. Tuolla kertaa rengastetun linnun kuvaaminen ei ollut vahinko, sillä olin kiikarillani jo aiemmin huomannut 500 muun kurjen mukana ruokailevan linnun. Valitettavasti etäisyyttä lintuun oli kovin paljon liikaa, etenkin kun ilmassa oli jonkin verran lämpöväreilyä. Siitä huolimatta onnistuin nyt ongelmitta lukemaan kuvasta – päinvastoin kuin edellisen kurjen tapauksessa –sekä renkaiden värit että  järjestyksen.

    (more…)

  2. Aggressiivinen sinisorsa pelästyttää laulujoutsenen ja kanadanhanhet

    Kommentoi

    Laulujoutsenien aggressiivisuudesta muita vesilintuja kohtaan liikkuu paljon tarinoita. Pesimäreviirin läheisyydessä se toki voi käyttäytyä vihamielisesti muita lintuja kohtaan. Itselläni ei kuitenkaan ole tästä asiasta omakohtaista tietoa, sillä en ole kuvannut kuin kerran pesänsä läheisyydessä olevia joutsenia, ja silloinkin hyvin lyhyen aikaa. Kyseessä oli tuolloin harvinaisen kaularengastetun yksilön dokumentointi.

    Toisaalta olen kuvannut laulujoutsenia todella paljon muualla kuin pesäreviiriensä läheisyydessä, enkä ole koskaan nähnyt niiden osoittavan kovin suurta aggressiivisuutta muita kuin omia lajitovereitaan kohtaan.

    Tälläkään myöhään eilen illalla kuvaamallani videolla eivät laulujoutsenet osoita minkäänlaista vihamielisyyttä niin samalla paikalla ruokailevia kanadanhanhia kuin sinisorsapariakaan kohtaan.  Sen sijaan sinisorsakoiras itse on kaikkea muuta kuin rauhallinen: (more…)

  3. Unohdettuja kuvia ja muistoja kuva-arkiston kätköistä

    Kommentoi
    Hyönteiset ruuhkassa heinäkuussa 2012

    Hyönteiset ruuhkassa heinäkuussa 2012

    Viime aikoina olen kuluttanut todella suuren osan vapaa-ajastani käymällä läpi tuhansia vielä nimeämättömiä kuvia. Hyönteiskuvien nimien puutteelle on usein yksinkertainen syy: Lajien tunnistaminen ei ainakaan itselleni ole kovin helppoa. Tämän kuvan hyönteisistä entuudestaan tuttuja olivat päällekkäin olevat viherkukkajäärä ja kimalaiskuoriainen. Muista erillään oleva hoikkakukkajäärä sen sijaan teetätti hiukan töitä.

    Syy kuvan ottamiseen oli juuri kuvan tilanne, joka mahdollisti useamman komea lajin vangitsemisen samaan kuvaan. Kolme vuotta aikaisemmin olin sen sijaan kohdannut tilanteen, josta otettu kuva (alla) kertoo paremmin kuin mikään määrä sanoja sen, kuinka tärkeitä kukkivat kukat ovat hyönteisille. (more…)

  4. Myöhäisillan rikkomatonta rauhaa suolammella – Kaakkuri, kuikka ja sinisorsa

    Kommentoi
    Kaakkuri auringonlaskun aikaan suolammella

    Kaakkuri auringonlaskun aikaan suolammella

    Koko lähes mennyt kesäkuu on kulunut kaakkurien ja silkkiuikkujen elämää seuratessa. Silkkiuikkuja aamupäivällä tai alkuillasta, kaakkureita hiukan myöhemmin illalla.

    Nyt nähtävät kuvat ovat kuitenkin jo lähes kuukauden vanhoja, sillä – kuten Facebookissa minua seuraavat tietävät – työtietokoneeni tietojärjestelmä on hajonnut, enkä uskalla ladata sinne mitään arvokasta. Onneksi kaikki kuvat ja tärkeät kuvat ovat tällä kertaa turvassa – näin minulle on vakuutettu – joten nyt tapahtunut katastrofi ei ole yhtä paha kuin vuosi sitten, jolloin menetin lopullisesti noin kuukauden kaikki työt. (more…)

  5. Sinisorsan harvinaisia värimuotoja

    Kommentoi
    Sinisorsan harvinainen värimuoto.

    Sinisorsan harvinainen värimuoto.

    Kaikki oheiset kuvat sinisorsan meillä harvinaisista värimuunnoksista on kuvattu huhtikuun lopulla noin viikon sisällä Rautalammin Rastunsuolla ja sen läheisyydessä. Ne on kuvattu lähes samalla kellon lyömällä (klo 20) mutta eri päivinä. Kaksi niistä on lisäksi kuvattu samalla pellolla.

    Kuvia yhdistää myös pitkä kuvausetäisyys, reilusti yli 100 m, minkä takia niiden kohdalla ei voi puhua kuvanlaadusta.

    Ne ovatkin yksinkertaisesti dokumenttikuvia tavallisen sinisorsan epätavallisista värimuodoista. Meillä tällaiset sinisorsien muunnokset ovat todellakin melko harvinaisia, mutta toisaalta Tanskassa – lähinnä Kööpenhaminassa – ainakin kahta ylimmäistä värimuotoa tavataan enemmänkin. Niinpä tällaisista sinisorsien värimuodoista käytettäänkin usein nimitystä “kööpenhaminalainen”. (more…)

  6. Jään kuorruttama sinisorsa – Harvinainen tilannekuva 20.

    Kommentoi
    Jään kuorruttama sinisorsan pää kovalla pakkasella.

    Jään kuorruttama sinisorsan pää kovalla pakkasella.

    Helmikuun alussa 2006 oli todella kylmä. Kuvaushetkellä muistaakseni -28 C. Muistan sään poikkeuksellisen hyvin sen haastavuuden kannalta. Kuvattavia tilanteita olisi ollut nimittäin vaikka muille jakaa, mutta kuvaamaan en pystynyt kuin noin 2 minuuttia kerrallaan. Sen jälkeen olin pakotettu lämmittämään jäätyneitä sormiani useiden minuuttien ajan. (more…)

  7. Sorsapoikue kasvoi lietelantasäiliössä – Katso video.

    6 Kommenttia

    Reilu viikko sitten sain kuvata Rautalammin Kerkonkoskella sinisorsapoikuetta, joka oli koko alkukesän viettänyt maatilan käytöstä poistetussa lietelantasäiliössä.

    Alun perin emon mukana poikasia oli ollut seitsemän, mutta nyt perhe oli kutistunut tuntemattomasta syystä viisihenkiseksi.

    Yhden kerran poikue oli jo saatu suurella vaivalla kalastettua pois säiliöstä, mutta ne olivat palanneet paikkaan hyvin nopeasti. (more…)

  8. Myöhäinen lintu madon nappaa – Ainakin rantasipi ja varis.

    Kommentoi Rantasipi nappaa madon.

    Suonenjoen jätevedenpuhdistamolta linnut löytävät ilmeisen paljon ruokaa.

    Sorsalintuja ja pikkutyllejä lukuun ottamatta minulle on jäänyt epäselväksi, mitä ne sieltä loppujen lopuksi löytävät.

    Toisaalta nähtyäni sen, mitä esim. kuvan sinisorsa nauttii iltaruuakseen, en ole aivan vakuuttunut siitä, että todella edes haluan tietää mitään muiden lintulajien ravinnosta. (more…)

  9. Tunnelmakuvia jätevedenpuhdistamolta – metsäviklo, pikkutylli, sinisorsa ja tavi.

    Kommentoi
    tunnelmakuva lepäävästä sinisorsasta

    Tunnelmakuva lepäävästä sinisorsasta

    Tämä kesä on ollut hiljainen tärkeimmässä kuvauskohteessani Suonenjoen jätevedenpuhdistamolla.

    Hyvin hiljainen.

    Alueella pesivien ja vierailevien niin lajien kuin yksilöiden määrä on romahtanut niistä vuosista kun aloitin alueella kuvaamisen.

    Silti olen uskollisesti käynyt laitoksella lähes päivittäin, sillä sen varsinainen lumo ei minulle ole koskaan ollutkaan itse linnut vaan se valojen ja värien kirjo, jonka sieltä löytää, jos vain malttaa etsiä. (more…)

  10. 13 minuuttia sinisorsan elämää – Värikkäitä tunnelmakuvia kylpevästä sinisorsasta.

    Kommentoi
    sinisorsa värikkäässä lammikossa

    Sinisorsa värikkäässä lammikossa

    Suonenjoen jätevedenpuhdistamon värikäs lammikkoni tuotti eilen entistä värikkäämpiä kuvia.

    Myös kuvattava lintu vaihtui metsäviklosta sinisorsaksi. Valitettavasti vain jouduin tyytymään naaraslintuun, vaikka olin sopinut kuvauksista korean ja värikkään koiraan kanssa.

    Linnulle aiheuttamastani häiriöstä kertonee se, että kuvasin noin kahdeksan metrin päässä olevaa lintua noin reilun 13 minuutin ajan suorittamassa toimintoa, johon se ei olisi koskaan ryhtynyt, jos se ei olisi tuntenut oloaan turvalliseksi. (more…)