Aggressiivinen sinisorsa pelästyttää laulujoutsenen ja kanadanhanhet

Kommentoi

Laulujoutsenien aggressiivisuudesta muita vesilintuja kohtaan liikkuu paljon tarinoita. Pesimäreviirin läheisyydessä se toki voi käyttäytyä vihamielisesti muita lintuja kohtaan. Itselläni ei kuitenkaan ole tästä asiasta omakohtaista tietoa, sillä en ole kuvannut kuin kerran pesänsä läheisyydessä olevia joutsenia, ja silloinkin hyvin lyhyen aikaa. Kyseessä oli tuolloin harvinaisen kaularengastetun yksilön dokumentointi.

Toisaalta olen kuvannut laulujoutsenia todella paljon muualla kuin pesäreviiriensä läheisyydessä, enkä ole koskaan nähnyt niiden osoittavan kovin suurta aggressiivisuutta muita kuin omia lajitovereitaan kohtaan.

Tälläkään myöhään eilen illalla kuvaamallani videolla eivät laulujoutsenet osoita minkäänlaista vihamielisyyttä niin samalla paikalla ruokailevia kanadanhanhia kuin sinisorsapariakaan kohtaan.  Sen sijaan sinisorsakoiras itse on kaikkea muuta kuin rauhallinen:

Ensin se karkottaa nopealla hyökkäyksellä yhden nuorista, viime kesänä syntyneistä, joutsenista ja sitten vielä kauhealla rääkäisyllä pelästyttää kanadanhanhetkin. Lopuksi ärhäkkä sorsa poistuu paikalta voittajan elkein.

Mielenkiintoista tilanteessa on myös se, että puolisukeltajana tunnettu sinisorsa kaiken lisäksi sukeltaa lyhyen matkan pelotteluhyökkäyksensä aikana.

Luonteeltaan varsinainen Aku Ankka siis tämä sinisorsa!

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.