Kävin eilen tarkastamassa, onko viime vuonna löytämässäni viirupöllön pesäkolossa elämää.
Ja olihan siellä: Emo torkkui kevätauringon lämmössä ja hautoi rauhallisena tietämättömänä kavalasta maailmasta. (more…)
Vuosien mittaan lukijani ovat kysyneet neuvoani mitä erilaisimmissa luontoon liittyvissä asioissa.
Yksi mielenkiintoisimmista tapauksista oli ärhäkän viirupöllön tapaus syksyllä 2009. Juttu ilmestyi tuolloin nimellä ” Viiru raapi ikkunaa”. (more…)
Maaliskuussa 2010 sain lukijaltani ilmoituksen pihassa paljon viihtyvästä kesynoloisesta viirupöllöstä.
Ymmärsin kuitenkin heti, ettei kyse ollut kesystä tai pelottomasta pöllöstä, vaan talven aikana tapahtuneen myyräkannan romahduksen nälkiinnyttämästä linnusta, joka oli viimeisenä konstinaan tullut pyydystämään piharuokinnalla mahdollisesti vierailevia hiiriä.
Kävin paikalla seuraavana päivänä tarkoituksenani yrittää ottaa lintu kiinni ja toimittaa sitten hoitoon.
Valitettavasti en tässä kuitenkaan onnistunut, sillä vaikka lintu oli selvästi aivan voimiensa äärirajoilla, se ei kuitenkaan päästänyt ihmistä lähelleen, vaan lensi vaivalloisen näköisesti kauemmaksi.
Linnun voimia säästääkseni tein haavini avulla vain yhden kiinniottoyrityksen, jonka se siis väisti lentämällä karkuun. Niinpä päätin palata paikalle heti, kun olisin saanut lainaan lintujen kiinniottoon tarkoitetut verkot.
Tätä tilaisuutta ei kuitenkaan koskaan tullut, sillä seuraavana päivänä linnun oli nähty tipahtavan lumihankeen kesken lennon. Myöhemmin siitä löytyi paikalta enää joitakin höyheniä. (more…)
Vuosien mittaan ole saanut kuulla lukijoideni kertomuksia mitä erikoisimmista luontokokemuksista. Seuraavan hulvattoman tositarinan äiti oli rautalampilainen lukijani. Jutun päähenkilönä oli puolestaan pieni helmipöllö, nimeltään Ville.
”70-luvulla setäni näki metsässä äänekkään varisparven ja lähti uteliaana selvittämään moisen mekkalan syytä.
Varisjoukkion keskeltä erottui pieni helmipöllön poikanen, jota nuo kelmit pieksivät.
Moisesta säälimättömästä sakinhivutuksesta suuttuneena setäni nappasi pienen pöllöpalleron ja toi sen meille kotiin turvaan. (more…)
Äkkilähdöt ovat olennainen osaa luontotoimittajan toimenkuvaani. Niinpä kun rautalampilainen lukijani soitti jo tunteja aidallaan istuneesta suuresta pöllöstä, olin myyty mies.
Lähes käsittämätöntä itsehillintää osoittaen onnistuin kuitenkin vastustamaan kuvallisen kunnianhimoni valheellisia seireenejä, ja sain kuin sainkin kunnialla pidettyä päivän viimeiset oppitunnit. Vapauden vihdoin koittaessa keräsin kimpsuni ja ryntäsin minua malttamattomana jo odottavan kuvakonini luo.
Sen enempää viivyttelemättä kannustin tuon nelipyöräisen runoratsuni ulos pilttuustaan, ja rukoilin, että harmaa pilviverho edes hetkeksi repeäisi ja sallisi taivaan kultaisen kehän valaista kaukaisuudessa odottavan kuvauskohteeni. (more…)
Huuhkaja männyssä
Eilen ilta toi silmieni eteen hirveän näyn: Nälkäinen huuhkaja istui korkealla männyn oksalla ja tähyili ahneesti alapuolellaan avautuvaa tasaista aluetta, jolla loikkivat itselleni kuvausta varten varaamani rusakonpoikaset.
Eikä siinä kaikki, tuo luonnossamme täysin tarpeeton peto aivan selvästi himoitsi myös muita alueella eläviä eläimiäni kuten useita pikkutyllipoikueita tai kivitaskuperhettä. Entä mikä olisi minun jänikseni kohtalo tuon kurjan koukkunokan käsittelyssä. Eikö kukaan tee mitään? Apua!!! (more…)
Huuhkaja tarkkailee kuvaajaa kuusesta.
Kävin toissapäivänä huuhkajavuorellani katsomassa tarjoutuisiko tilaisuus kuvata myös emoa. Tällä kertaa onni suosi rohkeaa ja emo tuli vastaanottamaan minua jo hyvän matkaa ennen varsinaista pesäpaikkaa.
Ilmeisesti se halusi toisaalta pitää minua silmällä, toisaalta saada huomioni kiinnittymään itseensä pesän sijasta. Viimemainitussa asiassa sen toiminta oli kuitenkin turhaa, sillä enhän edes aikonut enää käydä katsomassa poikasia niiden pesällä välttääkseni niiden häiritsemistä. (more…)
Viime päivinä on pitänyt kiirettä: On pitänyt kuvata jänistä, rusakkoa, kivitaskua ja kaiken päälle tuli vielä huuhkajapoikue. Huuhkajien pesäpaikka on sama, jonka toissavuonna löysin.
Eilen kävin päivällä etsimässä pesää ensimmäistä kertaa tänä keväänä, ja löydettyäni pesän tein ilmoituksen poikasista pielaveteteläiselle petorengastaja Kalevi Rutoselle. Myöhemmin illalla kävimme sitten yhdessä rengastamassa pesän kolme poikasta.
Huuhkajanpoikanen kaatuneen kelon päällä.
Yritin eilenkin illalla löytää metsäjänikseni, mutta se ei loppujen lopuksi ilmestynyt entiselle ruokailupaikalleen.
Niinpä päätin käydä katsomassa, olisiko toissa vuonna löytämäni huuhkaja reviirillään. Ja siellähän se todella oli: Tällä kertaa huuhkaja istui yhdessä hakkuuaukeaa reunustavista männyistä.
Itse asiassa puu oli yksi niistä puista, joissa istumassa kuvasin sitä keväällä 2009. Silloinkin sillä oli tapana viettää aurinkoisina päivinä aikaansa auringon lämmössä.
Huuhkaja lämmittelee ilta-auringossa.
Viime pakinassani kerroin, kuinka ylenpalttisen avuliaiden lukijoiden vihjeiden avulla pääsin kuvaamaan lähes valmiiseen pöytään. Eivätkä ne ole olleet suinkaan ainoat kerrat.
Eräs lukijani oli jo vuoden 2005 toukokuussa tarjonnut useamman kerran mielenkiintoista kuvauskohdetta, mutta johon tarttuminen ei ollut onnistunut työkiireiden ja onnettomien kuvausilmojen summana. (more…)