Kategorian JOUTSENET Arkisto

  1. Opi videon avulla tunnistamaan lyijyhaulien aiheuttama lyijymyrkytys ja sen oireet laulujoutsenella

    Kommentoi

    Videolla nähtävät yhdeksän eri laulujoutsenta on kuvattu aikoinaan haulikkoampumaratana toimineella Suonenjoen Onkilammella vuosina 2016, 2019 ja 2020. Näistä lammella lyijyhauleja syöneistä joutsenista yksi kuoli lammelle lyijymyrkytykseen ja viisi jouduttiin lopettamaan. Kolme muuta oireetonta lintua poistui lammelta menetettyään puolisonsa.

    Laulujoutsenella lyijymyrkytyksen oireiden lisääntyminen ja niiden voimakkuus ovat selvästi sidoksissa niiden syömien lyijyhaulien määrään. Esimerkiksi kevään 2019 ja 2020 kahdella joutsenella oireiden kehittyminen oli huomattavasti hitaampaa kuin syksyn 2020 kolmesta linnusta kahdella, jotka olivat nauttineet peräti yli 200 haulia.

    Dokumentoimieni laulujoutsenten lyijymyrkytysoireiden kehittyminen.

    Lyijymyrkytyksen alkuvaiheessa sairaan linnun oireet voivat olla vaikeita havaita ja toistua harvakseen. Sairastunut lintu saattaa myös ruokailla vielä tässä vaiheessa.  Lintu kuitenkin kykenee huoltamaan  höyhenpukuaan ja  jopa peseytymään.

    Tämän jälkeen ilmaantuvat ensimmäiset väsymyksen merkit. Tuolloin sairas joutsen on yhä pidempiä aikoja silmät kiinni uneliaan näköisenä. Samalla lintu myös ruokailee vähemmän, mutta juo sen sijaan lisääntyvässä määrin vettä.  Se myös pitää yhä useammin nokkaansa auki mutta ei välttämättä kuitenkaan tuolloin ääntele.

    Sitten jossakin vaiheessa lintu alkaa ravistella päätään useammin  ja voimakkaammin. Samalla sen yskivä ääntely lisääntyy. Lisäksi joillakin havainnoimillani linnuilla alkoi tässä vaiheessa esiintyä pään ja kaulan pakonomaisia kiertoliikkeitä.

    Loppuvaiheessa pään ravistelu ja yskivä ääntely toistuvat yhä useammin ja voimistuvat entisestään.

    Lopulta lintu ei jaksa aina enää kannatella päätään.

  2. Näin alkoi Onkilammen neljän joutsenen kuolemaan tänä vuonna johtanut lyijymyrkytystragedia

    Kommentoi

    Tämän vuoden 2020 tapahtumat Suonenjoen Onkilammella ovat hyvin murheellinen esimerkki siitä, mitä voi tapahtua, jos emme huolehdi ympäristöstämme. Viime vuonnahan tämä entinen haulikkoampumarata-alue tuli surullisen kuuluisaksi lyijyhaulien aiheuttamista joutsenkuolemista. Siihen mennessä varmistettuja vakavasta lyijymyrkytyksestä kärsiviä joutsenia oli kuitenkin tavattu korkeintaan yksi per vuosi.

    Tänä vuonna tilanne sitten suorastaan räjähti käsiin, sillä peräti neljä laulujoutsenta sai hengenvaarallisen lyijymyrkytyksen syötyään kirkasvetisen harjulammen hiekkapohjalla olevia hauleja. Erityisen paha tilanne oli lokakuussa, jolloin neljästä lammella yllättäen ilmestyneestä linnusta jouduttiin lopettamaan kolme. Näistä syksyn kolmesta linnustahan (Lammella nukkuja sekä Elämäni surullisin päivä luonnossa) kirjoitin jo aiemmin, joten nyt keskityn kertomaan vuoden ensimmäisestä myrkytystapauksesta.

    Videon tapahtumien taustatietoja:
    Tänä keväänä tapahtumat saivat alkunsa jo maaliskuun loppupuolella, kun vielä lähes kokonaan jäätyneelle lammelle saapui joutsenpari. Ne eivät kuitenkaan olleet siellä kuin päiväsaikaan, eivätkä edes joka päivä. Ne eivät tuolloin myöskään juuri ruokailleet lammella. Tilanne muuttui lammen sulettua aivan huhtikuun lopussa, jolloin joutsenpari viihtyi lammella ympäri vuorokauden. Tällöin myös koiraalla alkoi näkyä ensimmäisiä lyijymyrkytyksen oireita. Aluksi lieviä mutta lopulta hyvin vakavia. (more…)

  3. Lammella nukkuja – Runo luonnon rauhassa lepäävästä laulujoutsenesta

    Kommentoi

    Laulujoutsen nukkuu levollisen näköisenä.

    LAMMELLA  NUKKUJA

    Vehreän metsän suojassa, missä tuuli hiljaa huokaa

    Tanssien leikkisästi kaislikossa;

    Missä aurinko korealla taivaan sinessä loistaa:

    Pieni lampi valon säteitä välkkyy.

     

    Valkea joutsen, suu raollaan, silmäluomet suljettuina,

    Kaula leväten vasten pehmeää selkää,

    Nukkuu;

    Vatsallaan varvustossa alla pilvettömän taivaan,

    Levollisena, vehmaalla vuoteellaan, mi valossa kylpee.

     

    Jalat suopursujen keskellä, se nukkuu.

    Hymyillen

    kuten hymyilisi sairas lapsi, se torkkuu:

    Luonto, tuudita sitä lämmöllä: sillä on kylmä.

     

    Tuoksut eivät herätä sen sieraimia;

    Se nukkuu auringossa, siipi vasten rauhallista rintaa.

    Kaksi punaista reikää oikeassa kyljessään.

     

    Lammella nukkuja on hyvin vapaa käännöstulkinta  Arthur Rimbaud’n runosta ”Le Dormeur du val” ’Laakson nukkuja’, ja se on sovitettu vastaamaan muutama viikko sitten Suonenjoen Onkilammella ottamaani tilannevalokuvaa.

    Aivan kuten Rimbaud’kaan ei juuri selitellyt omaa runoaan, en itsekään vielä tässä vaiheessa kerro kuin hyvin lyhyesti kuvan ja siihen liittyvän runon taustoista: Laulujoutsen on aikuinen, vakavasta lyijymyrkytyksestä kärsinyt yksilö, jonka paikallinen poliisi pyynnöstäni lopetti ampumalla sen vielä terveen puolison pelastamiseksi samalta kohtalolta. Tämä onnistuikin, sillä sen puoliso jätti lammen välittömästi. (more…)

  4. Tämä siimaan sotkeutunut mustalintu pelastui – Hylätyt siimat voivat vahingoittaa vakavasti vesilintuja

    2 Kommenttia
    mustalintu,meriteeri

    Kalastussiimassa itsensä loukannut naaras mustalintu.

    Parisen viikkoa sitten suonenjokelainen ammattikalastaja Janne Kolehmainen havaitsi Iisveden selällä vedessä voimakkaasti räpiköivän erikoisen näköisen linnun, joka ei epätoivoisista yrityksistään huolimatta näyttänyt pääsevän minnekään. Niinpä Janne meni veneellään mielestään mahdollisesti loukkaantuneen linnun luo ja nosti sen veneeseen. Tällöin ilmeni, että lintu, joka myöhemmin paljastui naaraspuoliseksi mustalinnuksi, oli sotkeutunut pahasti välinpitämättömän vapaa-ajankalastajan veteen heittämään siimaan sekä toisesta jalastaan että toisesta siivestään.

    Perhokalastajan veteen nakkaamaa siimaa.

    Siiman takertuneesta linnusta oli selvästi nähtävissä, ettei se ollut se ollut voinut ruokailla pidempään aikaan. Lisäksi siima oli aiheuttanut verisiä hankaumia sen jalkaan. Linnun höyhenpuku oli myös pitkän hoitamattomuuden takia huonokuntoinen.

    Poistettuaan siiman Janne päätti ottaa linnun hoitoonsa. Mustalinnun hoitoon kuului haavautuneen jalan puhdistaminen sekä sotkeutuneen höyhenpuvun oikominen.  Janne tarjosi mustalinnulle myös mahdollisuuden omatoimiseen kylpemiseen suuressa vesisoikossa, mihin tilaisuuteen lintu olikin innokkaasti tarttunut. (more…)

  5. Lyijymyrkytykseen kuolevan laulujoutsenen viimeinen elinviikko videolla

    Kommentoi

    Oheisella videolla on kuvattuna aikuisen laulujoutsenen viimeinen dramaattinen elinviikko huhtikuussa 2019. Tapahtumapaikka on Suonenjoen Lintharjulla sijaitseva Onkilampi, joka oli aiemmin ollut vuosikymmenien ajan ampumaratakäytössä. Videon laulujoutsen on jo kolmas Eviran tutkimusten vahvistama lammen lyijyhaulien aiheuttama laulujoutsenen lyijymyrkytystapaus. Aikaisemmat vahvistetut lyijymyrkytykset ovat vuosilta 2015 ja 2016.

    Kun keväällä aloitin juuri lammelle saapuneen parin elämän dokumentoinnin videolle, minulla ei ollut tietenkään mitään varmaa tietoa, mitä juuri näille kahdelle joutsenelle voisi tapahtua. Kun ensimmäiset mahdollisen lyijymyrkytyksen oireet – jotka pystyin tunnistamaan vuoden 2016 tapauksen perusteella – sitten hyvin nopeasti ilmestyivät, halusin tehdä kaikkeni, että saisin tapauksen dokumentoitua niin hyvin, ettei lammen lyijyn vaikutuksista joutseniin jäisi mitään epäselvyyttä. Näin lammen kunnostustarve ehkä lopulta myönnettäisiin.

    Näin surullista tapahtumien kulkua en tietenkään olisi koskaan halunnut joutua kuvaamaan, mutta toisaalta olin jo aikaisempien vastaavien tapausten jälkeen päättänyt, että seuraisin kaikkia lammelle saapuvia joutsenia niiden paikalle tulosta lähtien, voidakseni mahdollisesti kuvin todistaa lammen nykyisen tilanteen.

    Lyijymyrkytykseen sairastuneen joutsenen kannalta oli myös hyvin surullista se, etten voinut – kuten videolla nähtävistä päivämääristä voi päätellä – lainkaan käydä lammella kolmena sen kuolemaa edeltävänä päivänä. Jos olisin voinut niin tehdä, olisin varmaankin silloin voinut saada lopullisen varmuuden sen sairastumisesta. (more…)

  6. Kurkien ja laulujoutsenten luomia syksyisiä äänimaisemia

    4 Kommenttia

    Suomalaisen luonnon ylivoimaisesti vaikuttavimpia äänikokemuksia tarjoavat  mielestäni suuret syksyiset kurki- ja laulujoutsenkerääntymät. Valitettavasti vain en tänä syksynä saanut kuvausreviirilläni juuri nauttia kurkien upeasti soivista konserteista, sillä syystä tai toisesta suuret kurkiparvet näyttivät ohittavan alueen pysähtymättä. Onneksi eivät kuitenkaan aivan kaikki, sillä muutamana päivänä yksi reilun sadan yksilön kokoinen lauma ruokaili linnuntietä vain muutaman kilometrin päässä kotoani. Useimmiten kurjet olivat kuitenkin aivan liian etäällä kuvaamisen kannalta, mutta eräänä iltana ne ruokailivat vain reilun sadan metrin päässä ennen lähtöään yöpymispaikalleen. Tuo lähtöhetki oli ikimuistoinen, sillä ylitseni lentävien kurkien luoma äänimaisema oli jotain, jota ei voi sanoin kuvailla.

    Pari viikkoa myöhemmin olin sateisena päivänä seuraamassa vajaan sadan laulujoutsenen rauhallisesti ruskan värittämien puiden reunustamalla suurella peltoaukealla. Suurimman osan ajasta nämäkin linnut olivat melko hiljaisia, mutta silloin tällöin – usein täysin yllättäen – osa niistä aloitti kuorokonsertin, jota suuri osa laumasta kuitenkin tyytyi seuraamaan tyynen hiljaisina sivusta.

    Kurkien konserttisali kartalla.

    Laulujoutsenten kuoro kartalla

  7. Aina ei voi auttaa vaikka kuinka haluaisi – Erilaisia lintukohtaloita viime viikoilta

    Kommentoi

    Viime viikkojen aikana olen saanut poikkeuksellisen paljon pyyntöjä auttaa pulaan joutuneita lintuja. Ensimmäinen näistä koski kolmea vielä lentokyvytöntä kalalokinpoikasta, jotka olivat pudonneet rakennuksen katolla sijainneesta pesimäpaikastaan läheisen alakoulun pihalle elokuun alussa.  Koska lukuvuoden alku oli tuolloin vain muutaman päivän päässä, lintuja ei voinut jättää koulun pihalle. Myöskään niiden palauttaminen alkuperäiselle pesäpaikalleen läheisen, käytöstä poistetun koulun tasakatolle ei tullut kysymykseen, sillä sieltä ne todennäköisesti olisivat päätyneet melko pian uudestaan naapurikoulun pihalle.

    Koska en talvisen akillesjännevammani takia voinut juurikaan juosta todennäköisesti karkuun pyrkivien lokinpoikasten perässä, pyysin apuuni kokeneen paikallisen linturengastajan, ja onnistuimmekin saamaan poikaset kiinni suuremmitta kivuitta. Poikasten rengastuksen jälkeen laitoin poikaset suureen haaviin siten, että yläpuolellamme lentäneet ja tilannetta hätääntyneinä seuranneet emot saattoivat koko ajan nähdä ne. Tämän jälkeen kannoin poikaset muutaman sadan metrin päässä olevaan lampeen emojen seuratessa tarkkaavaisina kulkuani taivaalta. Ja kävi kuten oli tarkoituskin:  Emot seurasivat perässäni lammelle, ja tilanne rauhoittui laskiessani poikaset uimaan vapaina lampeen. Tunne: Iloinen ja helpottunut.

    Kalalokinpoikasten kiinniottopaikka kartalla.

    Muutaman päivä myöhemmin hoitooni tuli siipivammainen aikuinen nuolihaukka. Kahden viikon hoitojakson, johon kuului kaksi eläinlääkärin tarkastusta sekä röntgenkuvaus, jälkeen toimitin Aamuksi nimeämäni linnun sitten Heinolan lintutarhaan jatkohoitoon. Siellä sen kuntoutuminen on eilen saamieni tietojen mukaan sujunut hyvin, ja se tultaneen aikanaan palauttamaan takaisin luontoon. Tunne: Iloinen ja hyvin tyytyväinen. (more…)

  8. Kevään ääniä Pohjois-Savossa harvinaisen kyhmyjoutsenen seurassa Vesannolla v. 2018

    Kommentoi

    Kun nyt huhtikuun lopulla sain kutsun tulla ihmettelemään vesantolaisen perheen kodin edustalla olevan Hintikansalmen sulaan ilmestynyttä kyhmyjoutsenta, en voinut olla tietenkään käyttämättä tilaisuutta hyväksi. Onhan kyhmyjoutsen (cygnus olor) melkoinen harvinaisuus Pohjois-Savossa, sillä lajia on havaittu maakunnassa 2010-luvulla toistaiseksi vain neljä kertaa aiemmin. Sen sijaan rannikkoseuduilla ja eteläosassa maatamme lajia tavataan pesivänä.

    Saa kuitenkin nähdä, miten tilanne mahdollisesti muuttuu ilmastonmuutoksen myötä. Tähän asti lajin pohjoiseen levittäytymisen esteenähän  on ollut sen poikasten lentokykyisiksi kehittymisen vaatima aika. ”Normaaleina” perinteisinä suomalaisina vuosina talvi on näet tullut jo ennen kuin poikaset ovat saavuttaneet muuttomatkalle lähdön vaatiman lentotaidon ennen järvien jäätymistä ja lumipeitteen saapumista. Nyt tilanne siltä osin nopeasti muuttumassa, ja voi hyvinkin olla, että kyhmyjoutsen tulee siirtymään yhä pohjoisemmaksi. Toivottava tämä kehitys ei kuitenkaan ole, sillä levittäytyessään kohti pohjoista kyhmyjoutsenet myös samalla todennäköisesti karkottavat reviireiltään niitä pienikokoisemmat kansallislintumme laulujoutsenet.

    Mitenkään varmaa tämä ei kuitenkaan ole, sillä tiedetään myös, että laulujoutsenen puolestaan nyt levittäytyessä kohti etelää se on pienemmästä koostaan huolimatta usein onnistunut  syrjäyttämään  kyhmyjoutsenet  uusilla elinalueillaan.

    Siitä, mistä yksinäinen kyhmyjoutsen oli paikalle saapunut ,ei ole tietoa, mutta syy sen viihtymiseen salmessa oli todennäköisesti se, että Hintikansalmi tarjosi sille tuossa vaiheessa mieluisan ja häiriöttömän ruokailu- ja oleskelupaikan. Alueen järvethän olivat tuossa vaiheessa vielä jääpeitteisiä, joten kyhmyjoutsenelle sopivia sulia ruokailupaikkoja ei ollut kovinkaan paljon tarjolla. Toisaalta laulujoutsenet eivät olleet täällä vielä saapuneet reviireilleen, joten sillä ei ollut pelkoa tulla karkotetuksi niiden toimesta.

    Kovin kauan ei kyhmyjoutsen saanut rauhasta nauttia, sillä kun aluetta hallitseva laulujoutsenpari lopulta palasi pari viikkoa myöhemmin reviirilleen, se ensimmäiseksi työkseen huolehti siitä, että kyhmyjoutsen ymmärsi ottaa siivet alleen.

    Hintikansalmi kartalla:

  9. Suurten lintujen luoma unohtumaton keväinen äänimaisema

    Kommentoi

    Joitakin asioita luonnossa on mahdoton kuvata sanoin: Yksi sellainen on varmasti se vaikuttava äänimaailma, joka on koettavissa sellaisilla paikoilla, joille keväisin kertyy suuri määrä paluumuutolla olevia kookkaita lintulajeja kuten kurkia, laulujoutsenia ja metsähanhia. Se on yksinkertaisesti kuultava ja ”nähtävä” itse.

    Oheisella videolla mielenkiintoisimmat tänä keväänä 2018 kuvaustilanteissa taltioimani äänet: kurki, laulujoutsen, metsähanhi ja kuovi. Videolla esiintyy myös fasaani, joka ei tietenkään ole muuttolintu, mutta jonka sattumalta kuvasin Rautalammin Rastunsuolla muiden kuvausten päätteeksi.

    Kuvauspaikat kartalla : Suonenjoki, Paaspää  ja Rautalampi, Rastunsuo

  10. Minijoutsen talven kynnyksellä – Pienikokoinen nuori laulujoutsen järven jäällä joulukuussa

    Kommentoi

    Kuukausi sitten, joulukuun alussa, sain lukijaltani ilmoituksen nuoresta hyvin pienikokoisesta laulujoutsenesta, joka oli ruokaillut emojensa ja normaalikokoisen sisarensa kanssa pienen järven rantapellolla Suonenjoen Suonteen kylällä. Koska ilmoittajalla oli aivan perusteltu epäilys pienkokoisen linnun terveydentilasta, kävin seuraavana päivänä paikalla tutkimassa tilanteen.

    Nuori harmaa laulujoutsenen oli todellakin huomattavasi sisartaan pienempi, ehkä noin reilut puolet sen koosta. Muuten lintu vaikutti terveeltä, sillä ennen siirtymistään viereisen lumipeitteisen järven jäälle pienikokoinen nuori lintu oli ruokaillut järveen rajoittuvalla pellolla eikä sen liikkumisessa tuolloin eikä myöhemminkään näkynyt mitään, mikä olisi kertonut sen olevan jollain tavoin loukkaantunut. Nuoren linnun molemmat siivetkin näyttivät toimivan normaalisti, kuten videolta selviää sen leyhytellessä näyttävästi siipiään.

    Linnun lentokyvystä en saanut kuitenkaan tuossa tilanteessa minkäänlaista varmaa todistetta. Myöskään linnusta minulle ilmoittanut ei ollut nähnyt sen lentävän.

    Seuraavana päivänä laulujoutsenperhettä ei ollut tiettävästi paikalla enää nähty, enkä ole siitä myöhemminkään saanut mitään ilmoituksia. Näin ollen uskallan toivoa joutsenperheen loppujen lopuksi pystyneen turvallisesti jatkamaan keskeytynyttä muuttomatkaansa.

    Minijoutsenen sijainti kartalla kuvaushetkellä