Oravat, kuten monet muutkin nisäkkäät, poikkeavat linnuista siinä, että niiden ulkoisessa käytöksessä on monia piirteitä, jotka näyttävät meistä kovin inhimillisiltä. Kyseessä on kuitenkin lähinnä halumme tulkita eläimen toimia ihmisen käyttäytymistä kuvaavien käsitteiden kautta. Valitettavasti tällä eläimen inhimillistämisellä ei ole kovinkaan paljon tekemistä todellisuuden kanssa. On vain jotenkin kiehtovampaa yrittää ymmärtää eläimen motiiveja, kuin vain tyytyä seuraamaan eläintä sen enempää miettimättä sen puuhien tarkoitusperiä.
Niinpä yllä olevan vauhdikkaan näköisen oravan lisäksi alta löytyvät seuraavanlaiset ilmeikkäät oravat: nuuhkiva, rukoileva, ihmettelevä, hihittävä ja kuiskaava orava. ( Kunkin kuvan nimen näet halutessasi siirtämällä hiiren sen päälle.) (more…)
Tämä on kaikille niille blogini lukijoille, jotka rohkenevat epäillä allekirjoittaneen mielenterveyttä.
Tosin olen itsekin aina silloin tällöin kysynyt itseltäni, onko toimissani mitään mieltä.
Niinpä kun eilen minulle tarjoutui mahdollisuus kuvallisesti todistaa itselleni, sekä samalla muille, että kuvissani on todellakin sekä pää että häntä, käytin tietenkin tilaisuuden välittömästi hyväkseni . (more…)
Tätä päivää ennen en ollut kohdannut hirveä luonnossa kuin kerran aiemmin lähietäisyydeltä.
Tämänpäiväinen hirvi tulee kuitenkin jäämään mieleeni aivan muusta syystä, kuin siitä että se oli vasta toinen kohtaamani hirvi. Eläin nimittäin jähmettyi tuijottamaan minua lähes minuutiksi. Samalla sen suusta vuoti todella runsaasti sylkeä: Minun siis täytyi olla sen mielestä todella syötävän näköinen!
Pitäisiköhän tässä tuntea itsensä imarrelluksi?
Muuta syytä himoita minua en näet halua uskoa hirvellä olleen – olihan se oli uroshirvi. Tämän voi päätellä siitä, että sen otsassa näkyi vielä selvästi, missä sen jo pudottamat sarvet olivat olleet.
Yksi surkuhupaisimmista ihmisen kohelluksista Suomen luonnossa liittyy majaviin. Kävi näet niin, että alkuperäisen suomalainen laji, euroopanmajava, metsästettiin viimeiseen yksilöön vuonna 1868.
1930-luvulla sitten valtakunnan viisaat päättivät korvata puutteen ja palauttaa lajin takaisin maahamme. Tässä tarkoituksessa maahan tuotiin majavia sekä Norjasta että Kanadasta. (more…)
Mummo vuosimallia -33 soitti ja kertoi todella oudosta otuksesta:
Tämä salaperäinen hiippari jemmailee kaikenlaisia jyviä sängynpeitteiden alle tyhjillään olevassa kesämökissä.
Eikä siinä kaikki, tämä kutsumaton vieras myös vohkii pöydälle jätetyt ranskanpastillit ja piilottaa nekin samojen vällyjen alle.
Eikä siinäkään vielä kaikki: Tämä säästäväinen sielu rakastaa niin kovasti järjestystä, että pinoaa takavarikoimansa pastillit pieniin siisteihin kasoihin. Ja vain yhtä väriä kuhunkin kasaan! (more…)
Mitähän tässä oikein pitäisi oikein sanoa? Parempi kun en sano mitään. Totean vain, etten todellakaan muistanut kirjoittaneeni alla olevaa fiktiivistä kertomusta. Vaikka juttua nyt vuosien jälkeen lukiessani jouduin väkisinkin kysymään itseltäni, mahtoivatko kaikki ruuvini olla kohdallaan sitä kirjoittaessani, en kadu sanaakaan.
Taustatiedoksi: Tuolloin harrastin vielä kuntouintia todella ahkerasti. Tämä tarkoitti 1-2 kilometrin lenkkiä 4-5 kertaa viikossa. Tuolloin sain myös kuulla mitä mielenkiintoisimpia tarinoita uimahallin saunassa. Siitä, onko alla olevalla tarinalla mitään tekemistä kuulemieni kertomuksien kanssa, minulla ei kuitenkaan ole minkäänlaista muistikuvaa.
Eläimellistä menoa saunassa
Epäröin pitkään tutun oven edessä. Vain pitkän Jaakobin painin jälkeen saan pakotettua vapisevan käteni tarttumaan kuumana hehkuvaan kahvaan. Kuin kyyn pisto polttava tuska iskee lävitseni. Jo kauan sitten nujertamani kauhu valtaa äkisti mieleni jokaisen vielä järjissään olevan sopukan. Vaivoin onnistun säilyttämään ulkoisen rauhallisuuteni ja tempaisen oven auki.
Tiedän mikä minua sisällä odottaa, sillä olen kohdannut heidät ennenkin. En kuitenkaan anna menneiden lannistaa itseäni, vaan yritän livahtaa huomaamattomasti läpi Hadeksen höyrypilvien löylyhuoneen kauimpaan nurkkaan. Turhaan, sillä korppikotkat ovat havainneet minut jo aikoja sitten. Kuin narusta vedettynä ylälauteella istuvien hikiset katseet kääntyvät suuntaani. Rivi säälimättömiä silmiä seuraa järkähtämättömänä haparoivaa kulkuani kuin uhrinsa viimeistä vaivalloista taivallusta.
Äkkiä rohkein niistä ottaa aloitteen ja rikkoo vallitsevan luonnottoman hiljaisuuden. Ilmeenkään värähtämättä se avaa nokkansa ja iskee sinne, missä tietää puolustukseni olevan heikoimman: (more…)
Aukusti Juhana Mela (1846-1904), joka v. 1872 tunnustautui julkisesti ensimmäisenä suomalaisena tiedemiehenä darwinistiksi, oli koulutukseltaan luonnontieteilijä, mutta ehti toimimaan elämänsä aikana myös museo- ja lehtimiehenä.
Kuopiossa syntynyt Mela oli alun perin nimeltään Johan August Malmberg, mutta vaihtoi nimensä suomenkieliseksi v. 1876.
Hänen merkkiteoksensa Suomen luurankoiset (Helsingin kirjapaino-yhtiö, v. 1882) oli esikuvana hänen tunnetulle oppilaalleen K. E. Kivirikolle. (more…)
Tänään voitin ensimmäistä kertaa pihani nuoren oravan luottamuksen siinä määrin, ettei se enää karannut kokonaan pois kuultuaan kamerani äänen. Toki se osoitti edelleen suurta varovaisuutta ja tyytyi suurimmaksi osaksi kurkkimaan minua eri paikoista.
Lopulta se kuitenkin rauhoittui ja laskeutui ruokailemaan maahan kamerani ulottumattomiin.
Eräs asia tuosta nuoresta oravasta, jonka turkin ruskea väri vielä hohti kesänkirkkaana, on lopuksi vielä todettava:
Kyllä oli SÖPÖ. Sen touhuja oli täysin mahdoton seurata ilman, että olisi menettänyt sille sydämensä. (more…)
