Kategorian Valokuvaus Arkisto

  1. Hattivatit, Jäähelmet sekä muita Vuoden Luontokuva 2015 -kilpailun kuviani

    4 Kommenttia
    Hattivatit - Suokukkoparvi auringon laskettua

    Hattivatit – Suokukkoparvi auringon laskettua

    Usean vuoden lokakuussa minulla on ollut tapana julkaista sen vuoden Vuoden luontokuva – kilpailuun lähettämiäni kuviani. Niin nytkin.

    Aikaisemmista vuosista poiketen mietin tänä vuonna todella monta kertaa, viitsisinkö edes ylipäätänsä osallistua ko. kilpailuun, koska en itse katsonut kuva-arkistostani löytyvän yhtään sellaista kuvaa, jolla voisi olla menestymisen mahdollisuuksia. Koska kilpailuun osallistuminen on kuitenkin halpaa, sain lopulta houkuteltua itseni lähettämään joitakin kuvia kilpailuun.

    Menestystä ei tullut, joten se siitä. ”End of story”. (more…)

  2. Sinisen vuonon rannalla – neljä kuvaa Pohjois-Norjasta.

    1 Kommentti Sinisen vuonon rannalla Pohjois-Norjassa.

     

    Valokuvaamisen suurin nautinto ei useinkaan ole itse kuvan ottaminen, vaan se mielihyvän tunne, jonka kokenut kuvaaja saa katsellessaan kuvauskohdetta kameransa etsimen lävitse juuri ennen kuvaushetkeä.

    Jokainen valokuvauksen harrastaja  tietää nimittäin varsin hyvin, että on aivan eri asia katsella esim. maisemaa kameran etsimen läpi kuin että ihailisi sitä pelkin paljain silmin.

    Etsimessä näkyvä kuvaanhan on rajattu vain pieni ja valikoitu osa paljain silmin nähdystä kuva-alasta. (more…)

  3. Katuvalokuvausta kastanjanmyyntikioskilla Madeiralla – Kuvia Madeiralta 8/8.

    Kommentoi

    Katuvalokuvassa kastanjakioski, Funchal, Madeira.

     

    Katuvalokuvaus on kiinnostanut minua jo vuosia, vaikka en ole sitä juuri koskaan päässyt kokeilemaan tosi mielessä. Sen verran olen tätä valokuvauksen muotoa kuitenkin päässyt maistelemaan (Pariisi, Tukholma), ettei kipinä siihen ole päässyt kokonaan sammumaan.

    Ne harvat kerrat, jolloin olen katuvalokuvia ottanut, ovat olleet yleensä työmatkoilla (Pariisi, Tukholma).  Lomamatkoillani katuvalokuvia ei ole kertynyt joko siitä syystä, ettei kamera ole ollut mukanani tai kulloisenkin matkaseurani aikataulut eivät ole kuvaamista mahdollistaneet. (more…)

  4. Fasaania “pelottaa” Vuoden luontokuva 2012 -kilpailussa.

    2 Kommenttia
    Fasaania pelottaa liikenteessä

    Fasaania pelottaa liikenteessä

    Vuoden Luontokuva 2012-kilpailun lopulliset tulokset ovat olleet nyt vajaan viikon kaiken kansan nähtävillä. Niin myös kunniamaininnalla palkittu kuvani Pelottaa, jossa fasaani kävelee suuren kauhakuormaajan takaosan alitse.

    Kuva osallistui kilpailuun Ihminen ja luonto-sarjassa.

    Alla osa muista kuvista, joilla osallistuin kilpailuun. Kiitos kaaokseen taipuvaisen luonteeni, en valitettavasti ole kovin varma kaikkien kuvien nimistä. (more…)

  5. Leikkiä linssien heijastuksilla – pikkutylli kuvakokeilujen kohteena.

    Kommentoi

    Pikkutylli ja heijastukset. n:o 5.

    Viikko sitten tavoitin ojanpenkalla lepäävän pikkutyllin.

    Koska pikkutylli on ollut useina vuosina tärkein yksittäinen kuvauslajini, en nähnyt ensin tilanteessa mitään kuvaamisen arvoista.

    Sitten kiinnitin kuitenkin huomioni vastavalossa kylpevän pikkutyllin takana kimaltelevaan veteen, ja ilkikurinen mieleni sai minusta ylivallan:

    Päätin kokeilla, millaisen efektin saisin kuviin tarkentamalla objektiivini etualan kohteisiin siten, että veden kimallus loisi kuviin objektiivin linssien heijastuksien synnyttämiä geometrisia kuvioita, joiden koko taas riippuisi käyttöaukon koosta. (more…)

  6. Tuulihaukka huomaa roskan kamerani kennolla.

    2 Kommenttia
    Tuulihaukka sähkölangalla

    Tuulihaukka sähkölangalla

    Digikamerassa on monia hyviä puolia, mutta kennon likaantuminen ei kuulu niihin.

    On kuitenkin väistämätöntä, että kameran kenno likaantuu niin jatkuvien objektiivien vaihtojen kuin talvella kuvaamisesta helposti aiheutuvan kondensiokosteuden takia. (more…)

  7. 100 vuotta vanhoja postikortteja, n:o 10: Huomioita Kukkaistyttö-kuvan (v. 1914) sommittelusta.

    Kommentoi Vanha saksalainen kukkaistyttöpostikortti, v. 1914.

    Taiteilijaprofessorin Kari Rydmanin blogi vanhojen kuvien sommittelusta innoitti minuakin tutkimaan tarkemmin vielä yhtä yllättäen löytynyttä vanhaa kukkaistyttöpostikorttia.

    Valitettavasti Saksassa painettu kortti oli osin huonokuntoinen, joten minun on tyydyttävä näyttämään postikortista voimakkaasti rajattu kuva varsinaisen kuvatutkielman lisäksi. (more…)