Uskomatonta mutta totta, aurinko näyttäytyi tänään sellaisella hetkellä, että ehdin ulkoiluttamaan kameraa puolen tunnin ajan.
Saalis laiha muttei pettymys:
Paljon kuvaamaani pikkuvarpunen uudenlaisessa ympäristössä ja uudenlaisissa valoissa. Voisiko sitä sen enempää toivoakaan.
Kuva: Pikkuvarpunen jäisellä oksalla.
Kuva: Törmäpääsky huoltaa siipisulkiaan.
Huomattava osa eläinten valveillaoloajosta kuluu erilaisiin puhdistustoimiin. Kukapa ei olisi nähnyt kotikissan tomerasti lipovan turkkiaan. Turhamaisuuttaan se ei sitä tee, vaan kissan ja monien muiden eläinten hyvinvoinnille itsensä hoidolla voi olla uskomattoman suuri merkitys.
Erityisen selvä merkitys hoitotoimilla on lintujen selviytymiselle kylmästä talvestamme, sillä lintujen ruumiinlämpö on viitisen astetta korkeampi kuin ihmisen.
Miten on siis mahdollista, että yli kolmenkymmenen asteen pakkasellakin pikkuruinen tiainen selviää aivot jäätymättä tai ylipäätänsä hengissä? Tai miksi hyytävässä vedessä kylpevä joutsen ei muutu pakasteeksi?
Joutsenen höyhenpuku on ennätyksellinen
Salaisuus piilee tietenkin höyhenpeitteessä. Talitintin höyhenpuku koostuu noin 3000 höyhenestä, joista jopa tuhat on suojaamassa elintärkeitä aivoja. Tässä valossa tuntuu ihmeelliseltä, kuinka luomakunnan kruunun, ihmisen, jaloimmat nuoret yksilöt voivat selvitä vahingoittumatta samoista lämpötiloista ilman hattua tai edes ensimmäistäkään hiuskiehkuraa arvokkaita aivojaan suojaamassa. Vai voivatko?
Tinttiä ei voi kuitenkaan verrata laulujoutseneen, jonka valkeasta puvusta löytyy 25 000 höyhentä. Tuttu laulujoutsen onkin hyvä esimerkki lähes täydellisestä sopeutumisesta arktisiin olosuhteisiimme. (more…)
Kuva: Suolle pakkolaskun tehneen pikkuruokin löytöpaikka.
Lumitöitä tehdessäni manasin viime päivien lumisateet alimpaan kerronko minne.
Kovaa kohtaloani päivitellessäni muistini lokeroista hiipi jo unohtunut tarina linnusta, jonka kohtalo lumen kourissa oli huomattavsti omaani kovempi.
Suonenjokelainen lumikenkäretkeilijä oli kuudes maaliskuuta kävelyllä vaimonsa kanssa Miekkaveden rannassa sijaitsevan kotipaikkansa ympäristössä.
Noustuaan järven jäältä pienelle rantanevalle pariskunta pysähtyi ihmettelemään outoja jälkiä lumessa: Kahden pyöreistä painanteista koostuvan vanan keskellä kulki matala yhtenäinen ura.
Jäljet kiertyivät lopuksi pienen suomännyn juurelle. Avioparin suureksi suruksi puun vierellä kyyhötti jäätyneenä kauas kotoaan eksynyt kaunis pikkuruokki. (more…)
Silloin tällöin minulta kysytään, kuvaanko mitään muuta kuin lintuja. Tällöin yleensä aloitan vastaukseni kertomalla, että vaikka minut tunnetaan parhaiten lintukuvistani, valokuvaajan sieluni on kiinnostunut loppujen lopuksi aivan jostakin muusta. (more…)
Täysikuu lähikuvassa.
Kaikesta sitä on näköjään tullut vuosien mittaan kirjoitettua.
Eikä edes hirveästi hävetä.
Alla olevan jutun muuten synnytti omakohtaisesti koettu kuuhulluus eli innostus kuvata tuota taivaan äänetöntä kulkijaa silloin, kun se on kaikkein kauneimmillaan. (more…)
Laulujoutsen talvipäivänä.
Lähtötilanne laulujoutsenten pakkaskuvauksille oli vielä aamulla hyvin lupaava, sillä pakkasta oli useita asteita eilistä enemmän.
Valitettavasti lämpötila kuitenkin nousi puoleen päivään mennessä -20 asteen hujakoille, joten se siitä.
Lähdettävä silti oli, sillä parempaakaan ei ollut luvassa. (more…)
Kuva: Pakkasusvaa nousee Suonenjoesta.
Leikimielisen joulukorttikilpailun voitti “ylivoimaisesti” kortti n:o 1. Kortille n:o 5 annettujen pisteiden keskiarvo oli puolestaan korkein. (more…)
Onneksi päivän sää oli kuten luvattu, n. -20 C.
Ei siis auttanut kuin laittaa kuvakonini kumikaviot kumisemaan kohti pohjoista. Niinpä saavuin noin puolen tunnin uuvuttavan ohjastuksen jälkeen omaan arktiseen paratiisiini.
Laulujoutsenia en ensin heti löytänyt, joten keskityin kuvaamaan pakkasen esiin loihtimien jokisavujen keskellä häämöttävää sadunomaista jokimaisemaa. Joesta nouseva usva pehmensi vastavalon esiin nostamat kivien pyöreät muodot korostaen samalla Luojan luoman kiviasetelman tanssinomaista rytmiä.
Ongelma, jos se sellaiseksi lasketaan, oli, että kamerani näki laskevan auringon valon keltaisena, vaikka silmissäni edessä näkyvä maisema oli täynnä valkoista valoa ja harmaita varjoja. (more…)
Kuvaustoiminta on jo pitkän aikaa ollut täysin stop. Kun päivät kuluvat ”mukavasti” päivätyössä ja kahdesti päivässä omasta pihasta lumikinoksia kolatessa, ei tarvitse paljon haikailla luontokuvauksen kaltaisten turhuuksien perään.
Onneksi minulla on kuitenkin vanhojen lehtijuttujeni arkisto, jota aina voi kaivella aarteita etsien. Tänään vastaani tuli hyvin surullinen tarina – joskus tuntuu, ettei kohdalleni muita satukaan – isokoskelosta.
Kertomuksen linnun kohtalo paljastaa koruttomalla tavalla, kuinka meitä ihmisiä on ainakin kahteen lähtöön myös siinä suhteessa, kuinka suhtaudumme eläimiin. (more…)
Koskikara kiven päällä koskessa.
Kaikella on alkunsa, niin myös minun vaatimattomalla luontotoimittajan urallani.
Alla ensimmäinen Sisä-Savon paikallislehdessä julkaistu artikkelini marraskuulta 2002. Juttu käsitteli silloista tärkeintä kuvauskohdettani koskikaraa.
Senkin jälkeen olen toki koskikaraa kuvannnut ja siitä myös kirjoittanut, mutta erityisen kiitollinen olen lajille siitä, että se ensimmäisen kerran nosti nimeni suuremman yleisön tietoisuuteen.
Huom! Artikkelin kuvat kaikki vuodelta 2004, jolloin olin vastikään hankkinut ensimmäisen digitaalijärjestelmäkamerani.
Koskikara on kuin vekkuli pingviini
Koskikara kuuluu varpuslintuihin, mutta oikeasti se on vekkuli, uidessaan pikkuista pingviiniä muistuttava otus, jonka vikkelä liikehtiminen veden partaalla ei voi olla herättämättä ihastusta tottuneessakin tarkkailijassa. (more…)