Pakkaspäivän kuvausjuhlaa: Laulujoutsenia huurujen keskellä Rautalammin Tyyrinvirrassa.

Kommentoi

Kuva: Jokimaisema pakkashuurujen keskellä vastavaloon kuvattuna..

Onneksi päivän sää oli kuten luvattu, n. -20 C.

Ei siis auttanut kuin laittaa kuvakonini kumikaviot kumisemaan kohti pohjoista. Niinpä saavuin noin puolen tunnin uuvuttavan ohjastuksen jälkeen omaan arktiseen paratiisiini.

Laulujoutsenia en ensin heti löytänyt, joten keskityin kuvaamaan pakkasen esiin loihtimien jokisavujen keskellä häämöttävää sadunomaista jokimaisemaa. Joesta nouseva usva pehmensi vastavalon esiin nostamat kivien pyöreät muodot korostaen samalla Luojan luoman kiviasetelman tanssinomaista rytmiä.

Ongelma, jos se sellaiseksi lasketaan, oli, että kamerani näki laskevan auringon valon keltaisena, vaikka silmissäni edessä näkyvä maisema oli täynnä valkoista valoa ja harmaita varjoja.

Tämän kamerani näki:

Kuva: Pakkashuuruja jäätyvän virran yllä.

Kuva: Pakkashuuruja jäätyvän virran yllä.

Minä taas näin tämän:

Kuva: Kylmä talvipäivä kosken partaalla.

Kuva: Kylmä talvipäivä kosken partaalla.

Heti valon muututtua epäedulliseksi pakkasen kuvaamiselle ryhdyin etsimään virran laulujoutsenia. Aluksi en onnistunut löytämään ensimmäistäkään. Löydätkö Sinä?

Kuvatehtävä: Löydätkö kuvasta laulujoutsenen.

Löydätkö kuvasta laulujoutsenen.

Todellakin, lepäävä joutsen muistuttaa erehdyttävästi lumista kiveä. Liikkuva joutsen on toki paljon helpompi tunnistaa samassakin ympäristössä.

Kuva: Laulujoutsen talvella koskessa lumisten kivien keskellä.

Kuva: Laulujoutsen talvella koskessa lumisten kivien keskellä.

Mitä enemmän joutsen liikkui, sitä varmempi olin, etten ollut kuvaamassa kiviä vaan harvinaisen eläviä otuksia.

Kuva: Laulujoutsen levittää siipensä talvella.

Kuva: Laulujoutsen levittää siipensä talvella.

Tällekin hauskuudelle tuli valitettavan nopeasti  loppu, sillä päivä oli päättymässä ja pakkanen saamassa virran kuristavaan otteeseensa. Niinpä ylös jokea nousevat usvapilvet kävivät yhä sakeammiksi peittäen lopulta joutsenet pehmeään vaippaansa.

Kuva: Laulujoutsenpari talven satumaisemassa.

Kuva: Laulujoutsenpari talven satumaisemassa.

Sen pituinen se.

Kuva: Laulujoutsen kohtaa pakkasen nostaman usvan.

Kuva: Laulujoutsen kohtaa pakkasen nostaman usvan.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.