Laulujoutsenet ruokailevat kireällä pakkasella vuolaassa virrassa – Katso video.

2 Kommenttia

Laulujoutsen talvella pakkashuuruissa, Tyyrinvirta. Eilen toiveeni lopulta toteutui: pakkasta 25 astetta.

Tämä merkitsi sitä, että kiirehdin kohtuullisen hyvissä ajoin Tyyrinvirralle jatkaakseni kaksi vuotta sitten aloittamaani laulujoutsenten kuvaamista huippupakkasten aikaan.

Ja toden totta joki oli lähes sitä, mitä sen toivoinkin olevan: kylmän vedenpinnan yllä kiitäviä pakkasen nostattamia usvapilviä.

Pakkashuurujen keskellä näkyi milloin hyvin epäselvästi milloin vähän selvemmin puolenkymmentä ruokailevaa laulujoutsenta.

Laulujoutsenia joesta nousevan pakkasusvan keskellä.

 

Voimakkaasti virtaavan kosken äänen lävitse kuului silloin tällöin vaimeasti joutsenten kutsuhuutoja.

Sää siis suosi muttei kohtalo, sillä en ehtinyt nyt kuvaamaan kuin vain kuin reilun tunnin, kun itseäni suuremmat voimat kutsuivat minut avukseen viikonlopun ruokaostoksille.

Ilmeisesti pakkanen oli jo ehtinyt vaikuttaa mieleeni, sillä totesin kylmänrauhallisesti itsekseni ”A man’s got to do, what a man’s got to do.”, ja keräsin kimpsuni ja kampsuni poistuakseni pakkaslumi pöllyten kohti mansikkakaupunkia.

Laulujoutsen talvella pakkashuuruissa, Tyyrinvirta.

Tyhjin taskuin onneksi en kuitenkaan paikasta lähtenyt.

Kuvasaalis tosin jäi hyvin laihaksi ja tasoltaan vaatimattomaksi, mutta sitäkin enemmän muistoja mieleeni jäi vuolaana virtaavassa kylmässä joessa ravintoa etsivistä laulujoutsenista.

En voinut olla tuntematta suurta kunnioitusta noita veden pinnalla kiitävien pakkasusvapilvien keskellä uutterasti ahkeroivia upeita lintuja kohtaan.

On lähes käsittämätöntä, kuinka ne onnistuvat vastustamaan virran voimaa ja pysymään paikallaan voidakseen noukkia joen pohjasta vaatimattoman ravintonsa. Tosin ei se aina onnistu, sillä joskus lintuja viedään kuin vierasta sikaa, kuten videolta hauskasti selviää.

Katso videolta, kuinka voimakas virtaa tempaa mukaansa laulujoutsenen.

 

)

2 Comments

    • Olli

      Kiitos Mirja NIIIIIIN kauniista kommentista. Taiteilijan lausumana kommenttisi kuulosti vieläkin kauniimmalta.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.