Kevään ääniä Tyyrinvirralla.

Kommentoi

Kävin muutama päivä sitten ensimmäistä kertaa useampaan viikkoon Tyyrinvirralla.

Pitkä tauko edellisen kerran jälkeen johtui yksinkertaisesti siitä, etteivät joella talvehtineet laulujoutsenet enää tarvinneet ruoka-apuani, sillä vedenkorkeuden laskettua ja valoisuuden lisäännyttyä joella kyllä olisi riittävästä ravintoa.

Vaikka viime päivät ovat olleet kylmiä, kevään läheisyys ja oli sekä nähtävissä että kuultavissa: Jokea reunustaneet jäätörmät olivat lähes hävinneet  ja useimmat talvehtineista joutsenista hävinneet ilmeisesti tuleville pesimäalueilleen.

Kevään merkki oli myös se, että talven aikana kovin tutuksi tullut nuori joutsen oli joutunut jo kohtamaan saman kohtalon, joka kaikkia nuoria laulujoutsenia odottaa ensimmäisen talven jälkeen.

Laulujoutsenen heijastuksia vedenpinnalla. Vanhemmathan lopettavat keväällä poikasistaan huolehtimisen ja pyrkivät karkottamaan ne voidakseen valmistautua seuraavaan pesimäkauteen.

Ilahduttavinta käynnissä oli kuitenkin taivaalle ilmestyneet harmaalokit ja niiden äänekkäät huudot, joilla linnut kuuluttivat kevään tulosta.

 Ps. Edellä mainitun joutsenperheen lisäksi Tyyrinvirralla talvehtineista laulujoutsenista paikalla oli tietenkin myös 16 vuotta sitten siipensä vaurioittanut lintu, jonka vamma näkyy selvästi vierailustani koostamani videon loppupuolella.

P.s.2.  Alla oleva lyhyt video on ensimmäinen Photoshop CS6:lla useammasta videoklipistä koostamani teos.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.