Huurteisen virran laulujoutsenet

Kommentoi

Kävin joulupäivänä kireän pakkasen vallitessa taas kuvaamassa laulujoutsenia tarkoituksenani saada kuviin vangittua niin päivän sää kuin hitaasti soljuvaa virtaa reunustavat sokerikuorrutet puut.

Vaikka pakkasta oli noin -25 C, niin taivas oli pilvien peitossa. Niinpä valoa oli melko niukalti. Toisaalta valo oli tasaista eikä liiallisen kontrastin vaaraa ollut, vaikka samaan kuvaan oli saatava niin tumma virta kuin valkeat joutsenet ja lumiset puut ja kivet.

Se, mikä teki kuvaamisen kuitenkin kaikkein eksoottisimmaksi, oli virrasta nouseva harmaa pakkasusva, joka vain aika ajoin hälveni edes hitusen.

Parhaiten usvan vaikutus niin kuvien kontrastiin kuin niiden terävyyteen näkyy kahdessa viimeisessä kuvassa, joissa linnut olivat kuitenkin kaikkein lähimpänä. Pehmeäpiirtosuodatin olisi todella ollut noissa olosuhteissa aivan tarpeeton vekotin.

Kuva: Laulujoutsen oikoo siipiään pakkasella. Joulupäivä, huurre.

Kuva: Laulujoutsen oikoo siipiään pakkasella.

Kuva: Laulujoutsenet lepäävät pakkasella jouluna.

Kuva: Laulujoutsenet lepäävät pakkasella jouluna.

Kuva: Laulujoutsenet tarkkailevat ympäristöään valppaana.

Kuva: Laulujoutsenet tarkkailevat ympäristöään valppaana.

Kuva: Laulujoutsenet lipuvat hitaasti jäätyvässä virrassa.

Kuva: Laulujoutsenet lipuvat hitaasti jäätyvässä virrassa.

Kuva: Laulujoutsenpari ui pakkashuurujen keskellä.

Kuva: Laulujoutsenpari ui pakkashuurujen keskellä.

Kuva: Laulujoutsen huurteisella joella jouluna.

Kuva: Laulujoutsen huurteisella joella jouluna.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.