Täysikuusta ja kuuhulluudesta: Arkiston helmi v. 2003.

4 Kommenttia

Täysikuu lähikuvassa.

Täysikuu lähikuvassa.

Kaikesta sitä on näköjään tullut vuosien mittaan kirjoitettua.

Eikä edes hirveästi hävetä.

Alla olevan jutun muuten synnytti omakohtaisesti koettu kuuhulluus eli innostus kuvata tuota taivaan äänetöntä kulkijaa silloin, kun se on kaikkein kauneimmillaan.

“Huomenna keskiviikkona on jälleen täydenkuun aika.

Kautta historian täysikuuhun on liitetty mitä ihmeellisimpiä uskomuksia, joiden tueksi on kehitetty sitäkin uskomattomampia puolitieteellisiä teorioita.

Lievimmästä päästä ovat uskomukset täysikuun vaikutuksesta maanviljelyn ja metsänhoidon onnistumiseen.

Toista ääripäätä edustaa amerikkalaisten elokuvien ruokkima pelko joidenkin harmittomien kanssaeläjiemme muuttumisesta ulvoviksi ihmissusiksi täydenkuun aikaan.

 

 

Kuva: Täysikuu synkkänä syysyönä.

Kuva: Täysikuu synkkänä syysyönä.

 

Kummajaisia kuutamolla

Jonnekin ääripäiden väliin jäävät muut sitkeästi elävät uskomukset täydenkuun  negatiivisista vaikutuksista. Ihmisten ”tiedetään varmasti” tulevan hulluiksi, murhaavan muita ja siinä sivussa mahdollisesti itsensäkin, saavan epilepsiakohtauksia ja kärsivän unettomuudesta.

Jopa hornan henkien on nähty temmeltävän kuun kelmeän valon valaisemassa maisemassa. Kaikesta tästä kiitos kuu-ukon, taivaan keltaposkisen vaeltajan.

Hormonit hyrräävät

Positiivisia vaikutuksia ei ole havaittu juuri ollenkaan, ellei sellaisiksi lasketa ylenmääräisen kiinnostuksen heräämistä vastakkaiseen sukupuoleen.

Samaan kastiin kuuluu Britanniassa huomiota herättänyt havainto tele- eli puhelinaktiivisuuden lisääntymisestä 29 päivän sykleissä. Aina täydenkuun vallitessa.

Tosin vaikutus on myönteinen vain teleoperaattoreiden kannalta.

Tieteellinen näyttö puuttuu

Valitettavasti edellä mainittujen teorioiden luojien aktiivisuus on toistaiseksi valunut hukkaan. Tieteellistä näyttöä kuun vaikutuksista ihmisen käyttäytymiseen ei ole yrityksistä huolimatta löytynyt.

Tällä hetkellä meidän on tyytyminen siihen tietoon, että valtamerten vuorovesi-ilmiö todistaa kuun vetovoimalla kuitenkin olevan vaikutuksia maapallon pinnalla.

Se, saako täysikuu myös meidän ihmisten nesteet liikkumaan jollain tavalla, jää ainakin toistaiseksi ratkaisemattomaksi arvoitukseksi. Tyytykäämme siis todisteita odotellessamme vain nöyrästi ihastelemaan kuun taivaallista kauneutta.”

Kuva: Täysikuu sumuisen lähden yllä.

Kuva: Täysikuu sumuisen lahden yllä.

4 Comments

    • admin

      Kuva on otettu lokakuussa 2009 aika erikoisella tavalla. Huomasin näet , että kuu, puut ja ennen kaikkea erikoisen värinen taivas oli saatavissa samaan kuvaan, kun kuvaa jyrkän mäen juurelta puita, jotka ovat lähellä mäen huippua. Tässä tapuksessa mäen rinne oli hakattu saman vuoden aikana lähes paljaaksi, mikä siis oli se tekijä joka mahdollisti lopulta kuvan oton.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.