Kategorian Pikkutylli Arkisto

  1. Vesi välkehtii kuin tähtitaivas vastavaloon kuvatun pörröisen pikkutyllinpoikasen taustalla

    Kommentoi
    pikkutylli,vastavalo,linnun poikanen

    Pieni pikkutyllinpoikanen vastavaloon kuvattuna. Vesi välkehtii takana kuin tähtitaivas.

    Pikkutylliprojektini taitaa tällä erää olla ohi. Poikaset ovat nimittäin kasvaneet jo sen verran, että ne liikkuvat pienet jalat kiireesti vilkkaen ympäri jätevedenpuhdistamon aluetta. Niinpä niiden kuvaaminen on tullut entistäkin vaikeammaksi. Toisaalta menetettyään lähes kokonaan alkupäivien suloisen pörröytensä, ne eivät myöskään ole enää kuvauskohteina yhtä kiinnostavia.

    Niinpä tässä on hyvä hetki palata ajassa kaksi viikkoa taaksepäin, jolloin tavoitin eräänä iltana poikaset etsimässä hyönteisiä suuren vesilätäkön reunoilta. Laskeva aurinko oli kuvaushetkellä lammikon vastakkaisella puolella, mikä mahdollisti mielenkiintoisen vastavalokuvakokeilun.

    pikkutylli,vastavalo,linnun poikanen

    Pieni pikkutyllinpoikanen vastavaloon kuvattuna. Vesi välkehtii takana kuin tähtitaivas.

    Vastavalon käykin on todella hyvin juuri tällaisten pienten, vielä syntymäpörröisten untuvikkojen kuvaamiseen, koska se mahdollistaa juuri tuon niiden pehmeän pörröisyyden esiintuonnin kuvissa. Poikasten höyhenkarvathan hohtavat kirkkaan vastavalon ansiosta niiden ympärillä kuin valkea sädekehä ja korostavat näin niiden pörröisyyttä.

    Poikasen taustalla näkyvät kahdeksankulmaiset valokuviot ovat puolestaan veden heijasteita, jotka ovat saaneet erikoisen muotonsa kameran himmentimen muodosta. Ne syntyvät kuvaan silloin, kun varsinainen tarkennuksen kohde on tietyllä etäisyydellä heijasteista.

    pikkutylli,vastavalo,linnun poikanen

    Pieni pikkutyllinpoikanen vastavaloon kuvattuna. Vesi välkehtii takana kuin tähtitaivas.

  2. Pieni kalatiiranpoikanen uhmaa poikasiaan puolustanutta pikkutylliemoa

    Kommentoi

    Tämän videolla nähtävän erikoisen tapahtuman historia on lyhykäisyydessään seuraava: Kolme muutaman päivän ikäistä kalatiiranpoikasta oli yhdessä odottamassa emojensa tuovan niille ruokaa. Jostain syystä lähistöllä ravintoa etsineet kaksi pikkutyllinpoikasta erehtyivät  vain parin metrin päähän kalatiiranpoikasista, jolloin poikastensa turvallisuudesta huolestunut pikkutylliemo lennähti kalatiiranpoikasten keskelle ja nokkaisi yhtä niistä jopa takalistosta.

    Sen suurempaa paniikkia tilanteesta ei kuitenkaan onneksi syntynyt. Päinvastoin yksistä kalatiiranpoikasista lähti kävelemään kohti pikkutylliä äännellen koko ajan. Se, kumpi joutui perääntymään, selviää videolta.

  3. Löydätkö kuvista pikkuruisen pikkutyllinpoikasen

    Kommentoi
    Pikkutyllin poikanen

    Pikkutyllin poikanen

    Kuvittele, että yrität nähdä alle pystyyn nostetun tulitukkulaatikon korkuisen pikkutyllinpoikasen kipittävän edes takaisin kasvillisuuden seassa.  Kaiken lisäksi tuosta korkeudesta poikasen ohuet jalat haukkaavat yli puolet.

    Luuletko pystyväsi näkemään sen helposti? Entä kuvaamaan?

    Pikkutylli poikanen valkoapiloiden keskellä

    Pikkutyllinpoikanen valkoapiloiden keskellä

    Tämä on ollut minun arkipäivääni yrittäessäni jälleen kerran – ties monennenko – dokumentoida pikkutyllien elämää.  Itse asiassa pienten pikkutyllien havaitseminen ei välttämättä ole erityisen vaikeaa. Pitää vain kohdistaa katseensa sille alueelle, jolla epäilee noiden vikkelien lilliputtien vipeltävän, ja katsoa pitemmän aikaa samaan pisteeseen – on periaatteessa sama mihin – ja odottaa että silmäsi havaitsevat liikettä.

    Tämän jälkeen voit sitten kohdistaa katseesi liikkeen lähteeseen, ja nähdä mikä liikkeen aiheuttaja loppujen lopuksi oli. Tätä tekniikkaa voi luonnossa käyttää monien erilaisten eläinten seuraamiseen.

    Tällä kertaa pikkutyllien havaitseminen on ollut useasti normaalia haastavampaa, sillä kuvausalueella kasvaa runsaasti valkokukkaisia apiloita, joiden joukkoon vain vähän apilan kukintoja suuremmat  ja niitä suuresti niin väriltään kuin muodoltaankin muistuttavat poikaset helposti katoavat.

    pikkytylli, poikanen,valkoapila

    Pikkutyllinpoikanen etsii hyönteisiä valkoapiloiden alta.

    Kasvillisuuden seassa ruokaansa etsivien poikasten kuvaaminen sen sijaan ei ole kovin helppoa, sillä kuvan tarkentaminen onnistuu yleensä vain, jos poikanen tulee etukäteen valitulle kuvausalueelle.

    Tähän alle olen laittanut kuvia, jotka toivottavasti valaisevat hiukan kuvaamisen haasteellisuutta. Niistä kaikista voit  yrittää löytää kasvillisuuden seasta pikkuruisen pikkutyllin poikasen. Kuvat eivät kuitenkaan vastaa täysin todellisuutta, sillä kaikissa niissä kuvien sankari, pikkutylli, näkyy kohtuullisen terävänä epäterävän kasvillisuuden seasta ja ohjaa näin katsojan katseen lähes väkisin itseensä.

    (more…)

  4. Vastakuoriutuneiden pikkutyllinpoikasten ensimmäinen elinpäivä on täynnä kuperkeikkoja – Katso hauskalla video

    Kommentoi

    26.6.2016 oli tiiviisti seuraamalleni pikkutylliparille merkittävä päivä, sillä silloin kuoriutuivat niiden neljä hyvin pientä poikasta. Kuten kaikkien muidenkin kahlaajien myös pikkutyllien pienet poikaset ovat pesäpakoisia. Tämä tarkoittaa sitä, etteivät poikaset jää kuoriuduttuaan pesään odottamaan sitä, että emot ruokkisivat niitä. Päinvastoin ne alkavat heti etsiä itse itselleen ravintoa.

    Helppoa se ei näille hyvin pienille mutta pitkäkoipisille linnunaluille kuitenkaan ole, sillä kuoriutumisensa  jälkeen ja vielä ainakin koko kuoriutumispäivän niiden askelet ovat hyvin epävakaat, ja poikaset tupsahtelevat kumoon vähän väliä.

    Näin kävi tälläkin kertaa, mutta kuperkeikoissa laskettuna poikasten kaatumisten määrä ei jakautunut aivan tasan. Yksi poikasista – sotkuisen höyhenpukunsa perusteella aivan ilmeisesti viimeksi syntynyt – oli selvästi muita pienempi ja sille liikkuminen tuotti kaikkein eniten vaikeuksia. Itse asiassa pelkästään pystyssä pysyminen oli sille joskus ylivoimaista. (more…)

  5. Hellyttävä näky, pikkutyllikoiras suojaa puolisoaan kauniilla viuhkapyrstöllään – Pikkutylliparin erikoiset soidinmenot videolla

    Kommentoi

    Tunnustan rehellisesti: Olen koukussa pikkutyllien soidinmenoihin, joita olen saanut seurata lähietäisyydeltä mahdollisesti jo satoja kertoja niiden reilun kymmenen vuoden aikana, joina olen lajia aktiivisesti kuvannut.

    Useimmille kanssaihmisilleni tämä vaatimattoman näköinen ja harvalukuinen kahlaaja on kuitenkin lähes tuntematon. Tämä hyvin ymmärrettävää, sillä laji pesii maassamme usein paikoissa, joihin normaali luontoharrastaja harvemmin eksyy: esim. hiekan- ja  soranottoalueilla sekä erilaisilla sellaisilla teollisuusalueilla, joista löytyy sen pesimäpaikaksi sopivia soraikkoja.

    Lajin tuntemattomuuden – osin myös sen pienen koon  – takia on myös täysin ymmärrettävää, ettei  lajin erikoisiin ja näyttäviin soidinmenoihin ole juuri kiinnitetty sen suurempaa huomiota. Vaikka ne mielestäni sen kyllä todella ansaitsisivat. (more…)

  6. Maata niin naurattaa kun pikkutylli kutittaa

    Kommentoi

    Törmäsin tähän ravintoa etsivästä pikkutyllistä kertovaan hauskaan videonpätkään siivotessani videoarkistoani. Se on otettu tilanteessa, josta otetusta valokuvasta ei sen katsoja löytäisi mitään mielenkiintoista. Siinähän nuori pikkutylli yksinkertaisesti liikuttaa jalkojaan rytmikkäästi vain saadakseen maan alla lymyävät hyönteiset ja madot paljastamaan olinpaikkansa.

    Tilanteen hauskuus tulee esiin vasta liikkuvassa kuvassa, videolla.

    Vastaavia tilanteita löysin itse asiassa useita. Koin kuitenkin tämän nuoren pikkutyllin jalkojen tanssinomaiset liikkeet suorastaan niin hykerryttäviksi, etten yksinkertaisesti voinut – enkä itse asiassa edes halunnut – estää mielikuvitustani lähtemästä täysin hallitsemattomaan lentoon. Tuolloin epätieteellinen minäni harhautui kysymään itseltään, voisiko olla mahdollista, että linnun rytmikkäässä liikehdinnässä olisikin loppujen lopuksi kyse tanssista. (more…)

  7. Hellyttävän pikkutyllinpoikasen horjuvat ensiaskeleet – Katso video

    Kommentoi

    Videon horjuva ja lopulta myös kompastuva suloinen pieni pikkutyllinpoikanen on kuvattu muutama tunti syntymänsä jälkeen 14.6.2012. Vaikka pikkutyllinpoikanen osaa kävellä jo syntyessään, aivan ongelmatonta sen liikkuminen ei toki ole, kuten videolta selviää.

    Kävelemisen hallitseminen on kuitenkin pienelle pikkutyllille välttämätöntä, sillä sen emot eivät sitä syötä, vaan sen on itse löydettävä oma ruokansa heti ensimmäisestä hetkestä munasta kuoriuduttuaan.

    Pienen linnunpoikasen  (alle 5cm) koordinaatiokyky ei ole kuitenkaan tässä vaiheessa vielä täysin kehittynyt, eikä sen todella pieni koko helpota sen liikkumista kasvillisuuden seassa lainkaan. Niinpä videollakin nähtävä kompastuminen on hyvin tyypillisistä pikkutyllien hyvin pienille poikasille.

    Yksin ei videon poikasen eikä sen sisarusten kuitenkaan tarvitse olla ravintoa etsimässä, vaan toinen emoista – alkuvaiheessa usein molemmat – on aina lähellä valvomassa niiden turvallisuutta ja ohjaamassa niiden liikkumista äänimerkein. Näin myös videolla. Emoa ei tosin näy, mutta sen ääntely kuuluu selvästi.

  8. Pikkutylli suojaa poikasiaan raekuurolta – Katso video.

    Kommentoi

    Tämän unohdetun videon raekuuron kynsissä olevasta pikkutyllistä löysin siivotessani ja järjestellessäni videoarkistoani. Videolla pikkutylli suojaa kahta höyhentensä suojassa olevaa poikasta sateelta. Kesken kaiken sade yltyy ja siihen sekoittuu pieniä jäisiä rakeita, jotka kuitenkin kimpoilevat pois emon höyhenpuvusta.

    Poikasiaan suojaavan ja lämmittävän emon alla olevista poikasista näkyvät vain niiden hennot koukussa olevat keltaiset jalat. Lisäksi emon rinnan takaa voi erottaa toisen poikasen nokankärjen.

    Video on kesältä 2012, joka on jäänyt erityisenä mieleeni sen takia, että se oli viimeinen, jolloin kuvasin pikkutyllejä pääaiheenani. Pikkutyllien kuvaamisen lopettaminen ei kuitenkaan ollut minun keksintöni, vaan kuvaaminen kävi mahdottomaksi sen takia, että niiden kuvauspaikka, Suonenjoen jätevedenpuhdistamo, hiljeni lähes täysin. Tuon kesän jälkeen alueella on ollut lähinnä vain variksia ja harakoita. Poissa ovat pikkutyllit, eri lokki- ja vesilintulajit sekä kahlaajat

  9. Harjalintu kohtaa pikkutyllin – Harvinainen tilannekuva 76

    Kommentoi
    harjalintu, hoopoe, huppe fasciée, upupa epops, härfågel

    harjalintu, hoopoe, huppe fasciée, upupa epops, härfågel

    Vuosi 2006 jää lintukuvaushistoriaani vuotena, jolloin sain kohdata maassamme meillä vain melko harvinaisena vierailijana (pesinyt kerran v. 1940) nähdyn harjalinnun sekä keväällä että syksyllä.

    Keväinen kohtaamisemme on jäänyt erityisesti mieleen sen takia, että sain tuolloin samaan kuvaan myös noina vuosina ylivoimaisesti tärkeimmän kuvauslajini pikkutyllin.

    Jotain siitä, kuinka tarkasti seurasin tuon hauskan pienen kuivanmaankahlaajan elämää, kertonee luku 3000. Tämä on nimittäin kuva-arkistossani olevien pikkutyllikuvien kokonaismäärä. Niinpä voinkin hiukan liioitellen sanoa kuvanneeni kaikki pikkutyllien elämänvaiheet niiden keväällä Suonenjoelle saapumisen ja loppukesällä täältä poistumisen välillä.

    Nyt en ole pikkutyllejä kuvannut enää pariin vuoteen, koska niiden tärkein kuvauspaikkani Suonenjoen jätevedenpuhdistamo on linnustoltaan, pikkutyllit mukaan lukien, täysin hiljentynyt.

    Ylläoleva kuva on kuitenkin otettu Suonenjoen Iisveden venesatamassa, jossa pikkutyllejä ei oltu juuri aiemmin eikä senkään jälkeen nähty.

  10. Pikkutyllien parittelu – Harvinainen tilannekuva 63

    Kommentoi
    Pikkutyllit parittelevat

    Pikkutyllit parittelevat

    Kuten edellisen harvinaisten tilannekuvien sarjan pikkutyllikuvan yhteydessä totesin, olen seurannut pikkutyllien soidinmenoja – alusta loppuun lukemattomia kertoja.

    Joskus jopa riskejä ottaen. Tosin riskit eivät ole kohdistuneet lintuihin vaan uskolliseen kuvakoniini, tuohon edesmenneeseen ja kovia kokeneeseen liikkuvaan kuvauspiilooni, Volvo 240:een.

    Eräänkin kerran jouduin ajamaan sen täysin tietoisesti märkään savikkoon tietäen aivan hyvin, etten todennäköisesti pääsisi omin avuin takaisin kovalle maalle. (more…)