Olli Korhonen

Luontokuvaus, Nature photography

Laulurastas nappaa madon, kylpee ja käy levolle.

Leave a Comment Laulurastas sivulta.

Minulla oli onni saada ensimmäistä kertaa seurata läheltä laulurastaiden elämää.

”Laulurastaiden” sillä niitä oli parhaimmillaan ainakin kahdeksan kappaletta noin 100 neliömetrin alueella.

Ja mitä minä näin:

Laulurastas kuuntelee.

 

 

 

1. Näin kuinka laulurastas (Turdus philomelos), aivan kuten muutkin rastaat, pysähtyy etsiessään matoja säännöllisin väliajoin kuunnellakseen maan pinnan alla liikkuvien hyönteisten aiheuttamia ääniä.


 

 

Laulurastas nappaa madon.

 

2. Näin kuinka laulurastas terhakkaasti paikallaan hypäten painoi nokkansa maahan ja kiskoi ylös omaan kokoonsa verrattuna suuren madon.


Laulurastas kylpee.

3. Näin kuinka laulurastas ruokailtuaan huolehti henkilökohtaisesta hygieniastaan ja kylpi.

”Puhtaus on puoli ruokaa,” se varmaan ajatteli.

Niin laulurastas se kuin olikin, kylvyssä se ei laulanut, vaikka silmin nähden siitä nauttikin.

 

Laulurastas lepää maassa kuusen oksien alla.

 

4. Näin kuinka laulurastas lopulta meni päivälevolle pienen kuusen alle, ja pysyi siellä noin puoli tuntia.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>