Kategorian kissa Arkisto

  1. Siiri-kissan rauhoittavaa kehräystä kuunneltu yli kaksi miljoonaa kertaa – Tekijänoikeudet yritettiin kaapata

    Kommentoi

    Siirin supersuositun kehräyksen kuuntelujen määrät jatkavat edelleen kasvuaan yhä kiihtyvällä vauhdilla, mikä tulee selvästi esille seuraavista tilastotiedoista: Videon julkaisupäivämäärä oli 24.1.2014. Satatuhatta kuuntelukertaa tuli täyteen marraskuussa 2014, eli siihen meni noin 10 kuukautta. Miljoonan kuuntelun raja saavutettiin puolestaan kuluneen vuoden 2017 helmikuussa eli kolme vuotta julkaisun jälkeen. Seuraavan täyden miljoonan eli kahden miljoonan kuuntelukerran täyttymiseen meni siis nyt enää vain samat kymmenen kuukautta, joka on sama aika kuin, mikä meni ensimmäisen 100 000 kuuntelukerran saavuttamiseen. Mikä mielenkiintoisinta, Siirin kehräysvideo on tällä hetkellä lajissaan maailman eniten kuunnelluin.

    Toinen mielenkiintoinen muutos puolestaan liittyy siihen, missä maissa Siirin rauhoittavaa ääntä kuunnellaan eniten ja etenkin siihen, miten Suomi sijoittuu noissa tilastoissa: Sadantuhannen kuuntelun rajan mennessä rikki v. 2014 Siiriä kuunneltiin Suomessa seitsemänneksi eniten maailmassa. Kolme vuotta myöhemmin, miljoonan kuuntelukerran täyttyessä vuoden 2017 alussa Suomi oli sitten valahtanut yhdeksänneksi. Todellinen romahdus tapahtui sitten seuraavien kuukausien kuluessa, sillä nyt Suomi on vasta sijall 15  Malesian ja Unkarin hengittäessä aivan sen niskaan. Mikä ”pahinta”, myös rakas kilpakumppanimme Ruotsi oli ohittanut meidät ollen 14. sijalla. (more…)

  2. Siiri on maailman kuunnelluin kehräävä kissa YouTubessa – Nyt jo yli miljoona kuuntelukertaa

    Kommentoi

    Kun lähes päivälleen kolme vuotta sitten äänitin nyt jo edesmenneen Siiri-kissamme rauhoittavaa kehräystä, tein sen yksinkertaisesti vain harjoitellakseni  vähän aiemmin hankkimani Zoom2 –äänitallentimenkäyttöä.

    Paljon on kuitenkin sittemmin tapahtunut, ja Siirin kehräyksen kuuntelijoiden päivittäisten määrä on jatkuvasti kasvanut hitaasti ja varmasti. Nyt Siiri-kissaa on kuunneltu siis jo yli miljoona kertaa, peräti 213 YouTuben rekisteröimässä maassa. Samalla Siirin kehräysvideosta on tullut YouTuben kuunnelluin pitkä kehräysvideo!

    Hyvän kuvan Siirin kehräyksen maailmanvalloituksesta antaa seuraava lista, johon olen kerännyt kuuntelukertojen suuruusjärjestyksessä ne 20 maata, joissa Siiriä on kuunneltu eniten:

    1) Yhdysvallat, 2) Iso-Britannia, 3) Kanada, 4) Venäjä, 5) Ranska, 6) Saksa, 7) Australia, 8) Thaimaa, 9) Suomi, 10) Alankomaat, 11) Ruotsi, 13) Etelä-Korea, 14) Intia, 15) Puola, 16) Irlanti, 17) Belgia, 19) Malesia, 20) Ukraina.

    Itselleni yllämainittuja tilastotietoja mielenkiintoisempia ovat olleet lukuisten kuuntelijoiden kirjoittamat kommentit. Niistä ei todellakaan löydy ensimmäistäkään OMG-lyhennettä tai ”Awesome”-sanaa, vaan hyvin useat kommentoijat ovat kirjoittaneet yllättävän pitkiä kommentteja. Niistä on selvinnyt, että monilla heistä on ollut hyvinkin henkilökohtaisia syitä kuunnella Siiriä.

    Koskettavimpia ovat olleet ne kommentit, joissa henkilöt ovat kertoneet uskovansa Siirin pystyvän auttamaan heitä elämään heidän terveyteensä liittyvien niin fyysisten kuin henkisten ongelmien –  jotkin hyvinkin vakavia – kanssa.

    Parhaiten on mieleeni jäänyt erään ranskalaisen minulle suoraan lähettämä viesti, jossa hän kiitti suuresta helpotuksesta, jonka Siirin kehräys oli tuonut hänet lähes täysin vammauttaneeseen tinnitukseen.  Koin aiheen sen verran mielenkiintoiseksi, että vaihdoimme useita ranskankielisiä viestejä.

    Siirin kehräyksen suosiossa on lisäksi se mielenkiintoinen puoli, että sitä on kohta kuunneltu ajallisesti enemmän kuin erään toisen suonejokelaisen artistin suosituinta kappaletta YouTubessa. Tämä Kari Tapion ”Olen Suomalainen” –kappale. Tarkoittaako tämä Siirin valtaisa suosio mahdollisesti puolestaan sitä, että kaupungin keskustassa oleva Kari Tapion muistokivi saa kohta seurakseen Siiri-patsaan, sen saamme myöhemmin nähdä.

    P.s. Periaatteellisista syistä en ole kaupallistanut Siiri-videota, joten taloudellisesti en hyödy Siirin suosiosta mitenkään.

  3. Siiri-kissan rauhoittavaa kehräystä kuunneltu koko maailmassa nyt yli 500 000 kertaa!

    Kommentoi

    Siiri-kissan mieltä rauhoittava kehräys jatkaa keskeytymätöntä maailmanvalloitustaan. Nyt meni puolen miljoonaan kuuntelukerran maaginen raja rikki. Tällä kertaa Siiriltä kului 100 000 kuuntelukerran keräämiseen kolme kuukautta, eli Siiriä kuunneltiin keskimäärin reilut tuhat kertaa vuorokaudessa. Tämä tarkoittaa sitä että, Siirin päivittäisten kuuntelukertojen määrä on edelleen hitaasti mutta varmasti kohonnut.

    Eri sukupuolten välillä ei kuuntelukerroissa ole ollut missään vaiheessa juurikaan eroa, mutta miesten kuunteluosuus on kuitenkin ollut koko ajan naisten vastaavaa hieman suurempi. Tällä hetkellä on miesten osuus 51 prosenttia. (more…)

  4. Savon Sanomat Siiristä – Suomalaisen kissan kehräyksestä muodostui maailmanlaajuinen nettihitti

    Kommentoi

    Olin tänään juuri astunut sisään Kuopion Prismaan, kun kangaskiuru alkoi iloisesti laulamaan taskussani. Soittaja oli Savon Sanomien toimittaja Jukka-Pekka Räsänen, joka oli törmännyt netissä Siiri-kissaan ja sen herättämään maailmanlaajuiseen kiinnostukseen. Samalla hänellä oli herännyt halu tehdä Siiristä juttu lehden verkkosivuille.

    Eihän minulla tietenkään ollut asiaa mitään asiaa vastaan, joten suostuin nopeaan puhelimessa suoritettuun pikahaastatteluun.

    Mitähän Siiri-itse olisi asiasta tuuminut?

    Tästä linkistä voit lukea Savon Sanomien jutun ” Suomalaisen kissan kehräyksestä muodostui maailmanlaajuinen nettihitti.”

  5. Siiri-kissa on poissa, muisto elää. Siirin rauhoittavaa kehräystä kuunneltu yli 200 000 kertaa

    2 Kommenttia

    Siiri on ollut poissa parisen viikkoa, mutta sen muisto elää, sillä se rauhoittava kehräys, josta niin kovin monet ihmiset ja kissat ympäri maailmaa ovat nauttineet, ei ole kadonnut minnekään.

    Onneksi ei, sillä nyt olen päässyt itsekin kokemaan jotain samaa, mistä useat Siirin kehräystä kommentoineet ovat kertoneet. Siirin rauhallisen äänen kuunteleminen on todella helpottanut monivuotisen ystävän menetyksen mukanaan tuomaa haikeutta. Kiitos Siiri!

    ”Se, että jokin on päättynyt, ei tee sitä olemattomaksi. Kerran eletyn kaiku on aina meissä.” (Muistoteksti Siirin tuhkauurnassa) (more…)

  6. Videoviihdettä kissalle – Puutarhan vilkkaat linnut kiinnostavat kissoja

    15 Kommenttia

    Tämä videokokeilu on minulle enemmän kuin skitsofreeninen tilanne. Koostin näet tämän lintuvideon viihteeksi kissoille, vaikka hyvin tiedän, etteivät kissat ole lintujen ystäviä. Toisaalta en kuitenkaan usko videota mahdollisesti katsoneiden kissojen aiheuttavan sen suurempaa uhkaa linnuille kuin ne kissat, jotka eivät ole tätä tai jotain muuta vastaavaa koskaan nähneetkään.

    Siitä, toimiiko tämä kissojen viihdevideo edes sillä tavalla, kuin sen toivon toimivan, minulla ei ole aavistustakaan. Sen aika ja mahdolliset käyttäjäkommentit tulevat näyttämään.

    Tiesitkö muuten, että kissojen saalismäärää voi merkittävästi pienentää laittamalla sen kaulaan kilisevällä kellolla varustetun turvapannan. Esim. Kehräyksellään maailmaa valloittavalla Siirillä on periaatteessa aina ulkona sellainen. Kellopannasta se ei kaiken lisäksi ole moksiskaan, vaan päinvastoin pantaa sen kaulaan pujotettaessa se yleensä istahtaa maahan ja aloittaa kehräämisen.

  7. Siiri-kissan kehräystä kuunneltu yli 100000 kertaa – Nyt myös uusi Siiri-testi.

    Kommentoi

    Käsittämätöntä mutta totta. Suonenjokelaista Siiri-kissaa on nyt kuunneltu yli 100 000 kertaa, ja äänitystä ladataan edelleen vilkkaasti.

    Yksi merkittävä käännekohta oli noin viikko sitten Kissakas -sivustolla ollut artikkeli Siirin jo silloin yllättävän suuresta suosiosta.

    Kissakas ei kuitenkaan ole ilmeisesti koko totuus, sillä vaikka Siiri-kissan kuuntelu lisääntyikin hetkeksi Suomessa, varsinainen kuuntelijamäärien räjähdys tapahtui jossain muualla, hyvin yllättävässä valtiossa. (more…)

  8. Siiri-kissan kehräys jatkaa maailman valloittamista – Entinen ennätys murskaksi

    Kommentoi

    Kun vuoden alussa julkaisin mustan Siiri-kissani kehräämisestä tekemäni äänitteen, tein sen pelkästä kokeilunhalusta. Samasta, joka oli saanut minut jo aikaisemmin kokeilemaan veden kohinan synnyttämän valkoisen hälyn äänittämistä.

    Yllätykseni oli melkoinen kun huomasin keväällä sen päivittäisen kuuntelijamäärän alkaneen yhtäkkiä kasvaa hitaaseen mutta tasaiseen tahtiin. Asian innoittamana julkaisin silloin Siiri-testin, jossa testin suorittajan tulisi arvata joitakin tilastotietoja videon suosiosta. (more…)

  9. Yllätä itsesi ja tee testi siitä kuinka sujuu Siiri-kissan kehräyksen maailmanvalloitus

    Kommentoi

    Tietokoneeni sanoi pari päivää sitten yhteistyönsä irti, enkä pääse tällä hetkellä mihinkään kuva- tai videotiedostooni.

    Parempia aikoja odotellessa julkaisen testin, joka perustuu muutama kuukausi sitten julkaisemaani videoon, jossa pääosassa on pieni musta kissa nimeltään Siiri. Tai paremminkin Siirin rauhallinen kehräävä ääni ja sen saama kansainvälinen “suosio”. (more…)

  10. Kuuntele kuinka kehräävän Siiri-kissan ääni rauhoittaa.

    1 Kommentti

    Kuuntele kissan mieltä rauhoittavaa ja keskittymistä helpottavaa kehräämistä. Kolme tuntia kestävällä videolla kehräävä kissa on toistakymmentä vuotta vanha Siiri.

    Äänillä on monia mielenkiintoisia vaikutuksia ihmiseen. Aiemmin olen julkaissut yhden videon, joka perustuu juoksevan veden tuottamaan valkoiseen kohinaan, jonka sanotaan mm. helpottavan keskittymistä.

    Ilmiön todenperäisyydestä kertoo omalla tavallaan jo se, että YouTubessa on suuri joukko erilaisia valkoiseen kohinaan perustuvia videoita, joita kutakin on ladattu miljoonia kertoja.  Hyvin suosittuja ovat esim. videot, joilla on kuultavissa sateen, ukkosen tai tuulen ääntä. Myös erilaisia mekaanisesti tai digitaalisesti tuotettuja valkoista kohinaa sisältäviä videoita on runsaasti.

    Videolla kuultava Siiri-kissan kehräys ei ole varsinaisesti valkoista kohina, mutta – kuten jokainen kissanomistaja pystyy vahvistamaan – sen ääni on monotonisuudessaan hyvin rauhoittava.

    Tiesitkö muuten, että vielä joitakin vuosia sitten tietynlaisen klassisen musiikin, etenkin Mozartin, väitettiin nostavan muutamilla yksiköillä ihmisen älykkyysosamäärää. Nimekseen tämä ilmiö sai Mozart-efektin. (more…)