Kategorian KYYHKYT Arkisto

  1. Turturikyyhky ja sepelhanhi – kaksi harvinaista lajia videolle samana päivänä

    Kommentoi

    Olin viime sunnuntaina kuvaamassa Suonenjoen taajamassa ruokailevaa yksinäistä arktista sepelhanhea, kun sain ilmoituksen alueellisesti –  ja jopa valtakunnallisestikin – todella harvinaisesta turturikyyhkystä. Matkaa linnuntietä kauniin turturikyyhkyn luo oli vain noin seitsemän kilometriä, joten pakkohan minun oli tietenkin lähteä se kuvamaan.

    Yleensä en toki vaihda noin herkästi kuvauspaikkaa ollessani kuvaamassa jotain toista mielenkiintoista kohdetta. Tällä kertaa sepelhanhen kuvaamisen keskeyttämispäätös oli kuitenkin helppo tehdä, sillä oli jo myöhäinen iltapäivä ja alkuiltapäivän pilvipoutainen sää oli kääntynyt harmaaksi ja tihkusateiseksi. Toisaalta olin jo pari tuntia aiemmin onnistunut kuvaamaan sepelhanhea toisessa paikassa paremmissa olosuhteissa, joten minulla ei ollut enää välitöntä tarvetta kuvata sitä lisää.

    (more…)

  2. Näe satojen sepelkyyhkyjen taivaallinen tanssinäytös

    2 Kommenttia

    Sisä-Savossa on viime viikkoina nähty useita todella suuria muuttolintujen keräytymiä. Etenkin kurkia ja sepelkyyhkyjä on nähty poikkeuksellisen suuria määriä, mutta myös metsähanhia ja laulujoutsenia on pysähtynyt monille alueen laajoille peltoaukeille.

    Tämänkertaisen videon pääosassa ovat Rautalammin Rastunsuolla oleskellut suuri sepelkyyhkyparvi, ja niiden useampana iltana suurena muodostelmana esittämä kuviolento, joka saattoi kestää pisimmillään yli minuutin. Tuona aikana tuo ainakin sadoista yksilöistä koostunut äänetön parvi lensi taivaankannella tehden erilaisia kuvioita, kuin seuraten Jorma Uotisen kaltaisen tanssikoreografin ennalta luomaa suunnitelmaa. Vaikutelma oli todella mykistävä.

    Videolla nähdään, kuinka linnut ensin nousevat hitaasti kierrellen yhä ylemmäs, minkä jälkeen ne lopuksi lentävät iltataivaalla muodostaen erilaisia jatkuvasti muuttuvia kuvioita.

    Useimmilla kerroilla linnut laskeutuivat ryhmälentonsa jälkeen pellon taustalla näkyvän mäntymetsän suojaan.

  3. Karttulan karanneen koristekyyhkyn pelastustarina

    Kommentoi

    Kuluneen kesän mieleenpainuvin projekti oli varmaankin muutama päivä sitten onnellisen lopun saanut karanneen koristekyyhkyn tapaus: Heinäkuun lopulla Annikki ja Rauno Koposen pihaan Karttulassa ilmestyi kaunis vaalea pulua muistuttava rengastettu lintu. Koska lintu ei selvästikään halunnut poistua pihasta, Annikki ja Rauno ryhtyivät sekä ruokkimaan lintua että ottivat yhteyttä minuun.

    Minun tehtäväkseni jäi selvittää linnun alkuperä ja se, miten lintu voitaisiin ottaa kiinni sen palauttamiseksi mahdolliselle omistajalleen. (more…)

  4. Sepelkyyhky törmäyskurssilla – Lento-onnettomuus lähellä.

    Kommentoi Sepelkyyhky aloittaa laskeutumisen.

    Tänään satuin olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

    Valitettavasti etäisyys kohteeseen oli aivan liina pitkä ja lämpöväreilyäkin aivan liian kanssa. Niinpä kuvien laadulla ei tällä kertaa kannata kehuskella. Tapahtuma itsessään kyllä oli hauska:

    Sähkölangalla lepäävien joukkoon halusi liittyä vielä yksi lintu. Aluksi kaikki näytti sujuvan sen suunnitelmien mukaan.

    (more…)

  5. Eksyneitä pelastamassa – Karanneiden kirjekyyhkyjen tapaus, v. 2006.

    Kommentoi
    Pelastuspartio kurkitiimi ryhmäkuvassa.

    Pelastuspartio kurkitiimi ryhmäkuvassa.

    Vuosien mittaan olen ollut järjestämässä monenlaisten lintujen pelastusoperaatioita. Jotkut ovat niistä olleet melko mittaviakin, ja niiden onnistuminen on vaatinut usean samanhenkisen ihmisen panosta linnun pelastamiseksi. Niinpä aikoinaan perustin nyt jo toimintansa lopettaneen Kurkitiimin, joka osallistui vuosien kuluessa useammankin kurjen pelastamiseen Sisä-Savon alueella.

    Jotkut pelastustoimet ovat olleet kuitenkin hyvin pienimuotoisia, joihin ei ole tarvittu juurikaan ulkopuolista apua. Tällaisia ns. helppoja tapauksia olivat vuonna 2006 Sisä-Savoon eksyneet kaksi viestikyyhkyä.

    Kartulan karkulainen

    Heinäkuun lopulla karttulalaisen marjatilan pelloille ilmestyi asiasta ilmoittaneen lukijani mukaan ”oudon kesy valkoinen kyyhkynen”. Paikalle riennettyäni lintu paljastui kuitenkin värirengastetuksi viestikyyhkyksi. (more…)

  6. Rengastamaton kirjekyyhkykö puluparvessa?

    1 Kommentti

    mustavalkoinen viestikyyhky, kirjekyyhky Viereisen kuvan avulla yritän saada selville, onko  Suonenjoen Iisveden  puluparvessa oleva lintu  rengastamaton mustavalkoisen alalajin kirjekyyhky. 

    Kirjekyyhky tunnetaan myös nimellä viestikyyhky. Kuvaa klikkaamalla näet sen suurempana.

    Kesykyyhky sen ei pitäisi olla, koska kuvan linnulla on vaalea nokka ja keltainen silmärengas, jotka molemmat kesykyyhkyltä käsittääkseni puuttuvat. Kirjekyyhkyllä nämä ominaisuudet ovat. Samoin kesykyyhkyn ja kirjekyyhkyn alkuperäislajilla, kalliokyyhkyyllä, nämä ominaisuudet voivat löytyä, kuten kuva Tarsiger.com‘in sivustolla osoittaa.

    P.s. Myöhemmin selvisi, että kyseessä oli kuitenkin tavallinen kesykyyhky.

     

     

  7. Sepelkyyhky piti minua pilkkanaan -hävettää melkein kertoa.

    Kommentoi
    Sepelkyyhky keväisellä olkipellolla.

    Sepelkyyhky keväisellä olkipellolla.

    Kyyhkyjä ei yleensä pidetä lintumaailman Einsteineina, mutta poikkeus ilmeisesti vahvistaa tämänkin säännön.

    Toissapäivänä etsimeeni saamani sepelkyyhky oli eilen edelleen paikalla. Tällä kertaa valoa niin laadullisesti kuin määrällisesti oikein sopivasti.

    Lisäksi sain supistettua kuvausetäisyydenkin puoleen edellisestä kerrasta, mutta …

    Niin, onneton sepelkyyhky oli todella paikalla, vieläpä melko pitkän aikaa. Siitä vaan ei ollut juurikaan iloa, koska kyyhky onnistui lymyämään aivan koko ajan erilaisten multapaakkujen takana. Arvaapa jurppiko hivenen enemmän kuin vähän? (more…)

  8. Sepelkyyhkyn vankina – Kaikki ei aina suju niin kuin haluaisi.

    Kommentoi

    Iltapäivällä taivaan hiukan edes auettua karautin tarkastamaan, josko ensimmäiset kangaskiurut olisivat tulleet reviirilleen. Eivät olleet, vaan paikalla oli yksinäinen sepelkyyhky.

    Ei siinä mitään, lajista ei minulla ole juurikaan kuvia, joten ryhdyin odottamaan, että lintu tulisi juuri sen kompostikasan päälle, joka tarjoaisi parhaan taustan linnulle ja olisi myös melko hyvällä etäisyydellä.

    Siis odotin. Ja odotin. Ja ODOTIN. Kolme tuntia.

    Sepelkyyhky piileskelee männyssä kuvaajalta.

    Sepelkyyhky piileskelee kuvaajalta.

    (more…)

  9. Punarinta avasi kevään

    Kommentoi

    Maisema, auringonlasku

    “Vanhassa vara parempi”

    Lapinpöllön poistuttua muihin maisemiin olen viime päivinä yrittänyt löytää jotain mielekästä kuvattavaa. Päällimmäisenä mielessä on ollut pulmusten kuvaaminen, mutta se ei ainakaan toistaiseksi ole onnistunut.

    Rautalammin Rastunsuolla parvi iloisesti heliseviä lintuja oli kyllä aivan kuvausetäisyydellä, mutta valitettavasti ilta oli ehtinyt jo niin pitkälle, ettei kuvaamisesta tarvinnut edes haaveilla. Itseäni lohduttaakseni tyydyin ottamaan maisemakuvan, jossa koivujen kaunis rakenne näkyy vasten laskevaa aurinkoa.

     

     

    (more…)