Hylätty Nalle monien kysymysten autiossa talossa.

Kommentoi

Hylätty Nalle autiossa suuressa kivitalossa

Hylätty Nalle autiossa suuressa kivitalossa

Hylätyn Nallen viimeksi tutkima autio ja hylätty talo sai mielessäni myller-tämään monia kysymyksiä kuvausten aikana.

Päällimmäisenä tietenkin miksi?


Miksi tämä kookas alueelle epätyy-pillinen kookas tiilirakenteinen talo hylättiin ja annettiin raunioitua?
Voisiko se johtua mahdollisesti jostain talon rakentamisessa tehdyssä virheestä?
Omasta mielestäni – toisaalta en ole insinööri vaan lingvisti – on nimittäin outoa, että talossa oli sekä keskuslämmitys vesipattereineen että suuri leivinuuni.
Yläkerran ainoata huonetta lämmitettiin lisäksi myös lattiaan tehtyjen aukkojen lävitse kulkevan kiertoilman avulla.
Kuitenkin talon lämmöneristys näytti vähintään puutteelliselta.

Tontilla oli edelleen myös kookas piharakennus, jossa oli ollut mm. mylly, minkä pystyy päättelemään myös kuvista. Lisäksi sireenipensaiden keskellä oli vielä pystyssä pieni leikkimökki.
Kaksi muuta pihassa ollutta rakennusta sen sijaan oli kokonaan hävinnyt. Toisesta oli muistona enää sammalen peittämä ja kasvillisuuden alleen hautaama kivijalka.

Monia kysymyksiä herättivät mielessäni etenkin talosta löytyneet pienet yksityiskohdat. Näitä kysymyksiä olen myös joillakin kuvillani yrittänyt kuvittaa.

Kaikkein mielenkiintoisin paikka talossa olivat yläkertaan johtava portaikko, jonka seinätapetit olivat molemmin puolin täynnä erilaisia ja piirroksia, jotka olivat syntyneet ilmeisesti useiden vuosien kuluessa. Niistä myöhemmin oma bloginsa.

On muuten yllättävää, että jo useammasta Hylätyn Nallen tutkimista taloista on löytynyt poikkeuksellisen värikkäitä interiöörejä. Voisiko sillä tai paremminkin näissä taloissa asuneiden ihmisten mieltymyksellä voimakkaisiin väreihin olla jotain tekemistä talojen lopullisen kohtalon kanssa?  Vai onko kysymys vain siitä, että 70-luvulla voimakkaat värit olivat sisustuksessa in?

Kuten kaikissa viimeisimmissä Hylätty Nalle-blogeissani, jätän kuvieni herättämien muiden kysymysten teon jokaisen katsojan harteille. Niin on paras, sillä Nallen kuvaamisenkin suurin viehätys on juuri niissä usemmiten vastausta vaille jäävistä kysymyksistä, joita omassa päässäni kuvaamishetkellä kokoa ajan pyörii.

P.s. Talosta löytyneiden lehtien perusteella olen päätellyt talon tulleen hylätyksi 80-luvun alussa. Varmaa se kuitenkaa ole.

P.s. Jos et ole vielä nähnyt talossa kuvaaamaani videota, voit tehdä sen tästä.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.