Revontulien ilta 17.3.2013

Kommentoi

Revontulet, Suonenjoki, Mustolanmäki.

Eilen oli runsaiden revontulten ilta, kuten jokainen joukkotiedotusvälineitä seuraava on voinut todeta.

Revontulikuvia ovat olleet kaikki paikat suorastaan pullollaan.

Itseltäni oli koko näytös mennä ohi, vaikka olin aivan tietoinen ajan olevan otollinen revontulten esiintymiselle.

Itse asiassa olin edellisenä iltana useaan otteeseen seurannut revontulitilanteen kehittymistä. Tuolloin ei revontulia kuitenkaan merkittävässä määrin esiintynyt.  Eilen olin seuraamisen sitten kokonaan jo unohtanut, mutta onneksi eräs ystäväni soitti ja kyseli tiesinkö, mikä näytös taivaalla oli menossa.

En tietenkään tiennyt, minkä auliisti myönsinkin. Vaikka tietystä vähän hävetti.

Pääsin kuitenkin lähtemään liikkeelle vasta parin tunnin päästä soitosta, jolloin ainakin vaalean vihreitä revontulia oli taivaalla todella runsaasti.

Kovin värikkäitä ne eivät siis olleet, vaikka niin minun kuin muidenkin kuvista voisi helposti kuvitella. Tässä suhteessa kamera on aika velho kaunistelemaan asioita.

Kaikki näkemäni revontulet olivat siis vihertäviä. En onnistunut näkemään lainkaan  punertavansävyisiä,  mikä sinänsä ei ole kovin suuri ihme, sillä niiden esiintymistiheys kasvaa eteläänpäin mentäessä.

Kaikki nyt nähtävät revontulikuvat on otettu Suonenjoen Mustolanmäellä, joka  on Suonenjoki-Karttulatien varressa noin 13 km:n päässä Suonenjoen taajamasta.

P.s. Niin kiireellä loppujen lopuksi lähdin, että unohdin tarkastaa kamerani akun latauksen. Niinpä siinä sitten kävi, että akku sanoi työsopimuksensa irti juuri, kun olin päässyt vauhtiin.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.